R&A Shorts: Kotimainen kilpailu -sarjaan haki ennätykselliset 211 teosta. Siihen valittiin 35 elokuvaa, jotka esitettiin kuudessa näytöksessä. Lyhytelokuvasarjojen ohjelmistosuunnittelija Annu Suvanto ilahtui monipuolisesta kattauksesta eri genrejen ja tyylien edustajia. Hän kehuu kilpailun tasoa ja toteaa: “Lyhytelokuvat ovat erottamattoman tärkeä osa elokuvakulttuuria, ja ne ansaitsevat tukea ja huomiota. Olemme festivaalina hyvin iloisia voidessamme vuosittain tarjota areenan tuoreille lyhytelokuville ja niiden tekijöille.”
Kotimaisen kilpailun pääpalkinnon sai Yasmin Najjarin TJ28. Keväällä Cannesin elokuvajuhlien arvostetussa La Cinef -opiskelijasarjassa kisannut lyhytelokuva pohjaa Najjarin omiin kokemuksiin vapaaehtoisesta varusmiespalveluksesta. Elokuva limittää kotimaisen armeija-arjen ja alokkaiden hölmöilevän asenteen sodan vakavimpaan puoleen: Palestiinan hätään.
Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto Teme ry:n sponsoroima pääpalkinto on arvoltaan 2 000 euroa. Sen ja muiden palkintojen voittajat valitsi alan ammattilaisista koostuva tuomaristo, johon kuuluivat tuottaja Emilia Haukka, elokuvaaja Christopher Wessels ja Eliška Děcká, Tšekin elokuvasäätiön lyhytelokuvien kulttuuriviennin asiantuntija. Tuomariston mukaan Najjarin elokuva “käsittelee kuulumiseen ja menetykseen kietoutuvia monimutkaisia kysymyksiä. Se enteilee lahjakkaan uuden äänen nousua suomalaisella elokuvakentällä – ja merkittävän äänen nousua toisen polven maahanmuuttajien sukupolvesta.”
Tänä vuonna ensimmäistä kertaa jaettavan, Institut français de Finlanden ja Suomen elokuvasäätiön sponsoroiman Road to Clermont -palkinnon voitti Viljami Penttilä elokuvallaan Major Bag Alert. Vuoteen 2005 sijoittuvassa elokuvassa huhut päähenkilön perheen rahapulasta saa ystävykset varastamaan hänelle merkkilaukun. “Elokuvasta löytyy sekä universaalia vetovoimaa että persoonallinen ääni, jollaista kilpaillulla kansainvälisellä kentällä tarvitaan”, tuomaristo totesi. Penttilä pääsee Clermont-Ferrand International Short Film Festivalille ja Road to Clermont -mentorointiohjelmaan, jossa hän voi hioa kykyjään edelleen.
Uusi aalto -palkinto myönnetään lupaavalle elokuvantekijälle uransa alkuvaiheessa. Sen ansaitsi Carmen Baltzar esikoisellaan Ruumiini rakkaus, jota tuomaristo kuvasi “koskettavaksi elokuvaksi näkymättömäksi jäämisestä”. Suomen elokuvasäätiön sponsoroima palkinto on arvoltaan 1 500 euroa.
Suomen elokuvasäätiö sponsoroi myös samansuuruista Moving People and Images -palkintoa, jonka valinnassa elokuvantekijä Erol Mintaş toimi tuomariston neuvonantajana. Se myönnettiin Ekaterina Zhuzhlevan animaatiolle things that i was gathering.
Parhaan opiskelijaelokuvan palkinto puolestaan meni Viena Kytöjoen dokumentille Munkki. Myös se sijoittui armeijan piiriin, sotilaskotien munkkitarjottimien äärelle.
Tuomaristo päätti tänä vuonna myöntää myös kunniamaininnan. Se annettiin Martta Tuomaalan elokuvalle En kai huonoon aikaan soittele, jota tuomaristo kuvasi muun muassa sanalla “telekommunikaatiokarnevaali”.
Yleisö äänesti omaksi suosikikseen Ksenia Onoprienkon lopputyöelokuvan Näkillä on limaiset hiukset. Se on lämmin kuvaus lapsuuden ystävien kömpelöstä kohtaamisesta ja uudesta yhteydestä. Onoprienko sai palkinnoksi Kinos Rentalsin tarjoaman kalustovuokrauslahjakortin, arvoltaan 2 000 €.
Kaikki palkitut elokuvat esitetään lauantaina 26.9. Kotimainen kilpailu: Palkitut -näytöksessä Kino Töölössä kello 15.00. Osa R&A:n Kotimaisen kilpailun lyhytelokuvia tulee festivaalin jälkeen katsottavaksi Cyon.median alustalle. Yhden elokuvan voi katsoa hintaan 3,99 €, ja tuotot lipunmyynnistä menevät elokuvien tekijöille. Alustalla voi katsoa R&A:n kilpailuelokuvat Eye Swap, Kai, Metsä jossa elät, Muistokirjoitus/Saarelaiset, Näkillä on limaiset hiukset, Strive, Sukuloinen, things that i was gathering, Valokuvat joita ei otettu ja Yliaika.