Ohjaaja Búi Dam teki äidistään dokumenttielokuvan Birita. Se törmäyttää perheen, taiteen, vanhenemisen, sairauden ja syntymän eri muodoissaan.
Färsaarelainen Búi Dam ohjaa näyttämölle Shakespearen King Learia. Pääosaa näytelmässä esittää pitkän linjan näyttelijä Birita Mohr, ohjaajan Alzheimerin tautia sairastava äiti, jonka kanssa on jo vaikea kommunikoida.
Birita on Damin ohjaama dokumentti näytelmän tekemisestä. Hän halusi dokumentin avulla tutkailla Alzheimerin tautia ja tutustua paremmin äitiinsä. Projekti keräsi yhteen koko perheen ja sai heidät syventymään äitinsä elämään uusista näkökulmista.
‘’Otin yhteyttä äidin näyttelijäkollegoihin projektia varten. He kertoivat äitini nuoruudesta paljon asioita, joita en tiennyt. Opin hänestä monia uusia puolia. Tuntuu, että olen entistä läheisempi hänen kanssaan, vaikka sairauden vuoksi emme pysty keskustelemaan kuten ennen.’’
King Lear on haastava, Shakespearen parhaaksikin nimetty näytelmä. Se kertoo menetyksestä ja perheen hajoamisesta. Dokumentin kuvaaminen ja teatteriproduktio kulkivat käsi kädessä. Ne keskustelivat keskenään ja ruokkivat toisiaan.
‘’Halusin äitini näyttelevän King Learia, sillä Lear menettää kaiken: vallan, kuningaskuntansa ja lopulta mielensä. Se kuvaa mielestäni osuvasti äitini elämää. Hän oli Färsaarten näyttelijäkuningatar, joka ohjasi saarten teatteriympäristöä läsnäolollaan. Nyt hän on vanhempi ja joutunut luopumaan näyttelemisestä ja tavallaan myös mielestään. Se myös vaikutti perheeseemme, sillä eräällä tavalla menetimme johtajamme.’’
Dokumentissa näytelmä alkaa rakentua Birita Mohrin läsnäolon ja näyttelemisen – tai sen puutteen – ympärille. Esiin pääsevät myös Damin isä, joka pitää huolta vaimostaan, sekä Damin kumppani, joka on viimeisillään raskaana. Elämän alku ja loppu kietoutuvat toisiinsa.
Eräässä dokumentin avainkohtauksista Birita istuu peilin edessä meikattavana. Kyyneleet alkavat virrata. Ehkä hänen mielensä täyttyy muistoista entisestä näyttelijän urasta.
‘’Kohtaus osoitti minulle, että syvällä sisimmässään äitini muistaa yhä, kuka oli ennen ja mikä toi hänelle iloa. Vaikka hänen kognitiiviset kykynsä eivät ole entisellään, kehollinen ja tunnemuisti toimivat yhä.’’
Yleisöt ympäri maailmaa ovat nostaneet esiin dokumentin ison eettisen kysymyksen. Voiko muistisairas ihminen antaa suostumuksen pääosan esittämiseen näytelmässä? Huoli Mohrin suostumuksesta puhututtaa myös työryhmää.
Damin mukaan kysymys on tärkeä ja siihen voi vastata kahdesta eettisestä näkökulmasta käsin. Toinen niistä on perheen oma näkökulma: Dam kertoo perheen olleen varma, että Birita viihtyy lavalla.
”Yhteiskunnan näkökulmasta voi herätä huoli, että äitini on pakotettu esille. Nämä kaksi näkökulmaa kävivät jatkuvaa keskustelua keskenään, ja dokumentti jakaa ihmisiä kahteen leiriin. Tärkeää on kuitenkin mainita, että minulla oli näytelmää ohjatessa yksi sääntö: jos äitini osoittaa mitään merkkejä epämukavuudesta, me lopetamme.’’
Dam on aiemmin ohjannut näytelmiä, näytellyt ja työskennellyt jazz-muusikkona. Hänen vanhempiensa luoma, monitaiteinen kasvuympäristö on rohkaissut häntä esittävien taiteiden ja luovuuden pariin. Birita on hänen ensimmäinen elokuvansa.
‘’Halusin, että katsoja tapaa äitini suoraan eikä minun kauttani.”
Dam pitää elokuvista, jotka havainnoivat eivätkä johdata katsojaa kädestä pitäen. Hänen esikuviinsa kuului muun muassa Gianfranco Rosi, joka ohjasi Fire at Sea -dokumentin. Damia puhuttelee Rosin tapa herättää raakoja tunteita ja nostaa ilmiöitä esiin ilman kertojan ääntä.
”Myös Ingmar Bergman on aina ollut minulle sydäntä lähellä, sillä lapsuuteni ympäristö muistuttaa Bergmanin elokuvia. ’
Vaikka Birita kertoo myös perheestä, se ei ole kuitenkaan kotivideo. Mitä Dam haluaa välittää muulle yleisölle?
‘’Elokuvassa vilahtaa kyltti, jonka äitini osti samana päivänä, kun sai diagnoosin sairaudelleen. Kyltissä lukee: ’Älä ota elämää liian vakavasti, kukaan ei selviä siitä hengissä.’ Se on mielestäni tärkein asia, mitä elokuvasta voi ottaa mukaansa.’’
Joonas Kallonen