Kotimainen kilpailu: Aikamatkoja
Henkilökohtaisista muistoista ajan limittymiin ja historian marginaaliin. Kilpailunäytöksessä nähdään kotimaiset lyhytelokuvauutuudet Näkillä on limaiset hiukset, Kai, En kai huonoon aikaan soittele, Valokuvat, joita ei otettu, Elämä ja yö, ROSA ja Major Bag Alert.
Elokuvassa Näkillä on limaiset hiukset ulkomaille opiskelemaan muuttanut Saija kokee yllätyksen, kun kohtaa suvun kesämökillä odottamatta lapsuutensa parhaan ystävän: serkkunsa Kikun, jonka kanssa ei ole ollut tekemisissä enää vuosiin. Löytöretki limaisten kasvien keskelle auttaa serkuksia saavuttamaan palan lapsuuden mutkattomuutta.
Animaatio Kai on kasvukertomus 90-luvun suomalaisessa pikkukaupungissa asuvasta Paavosta, jolla on vaikeuksia sopeutua heteronormatiivisen ympäristön kommunikoimattomaan mieskulttuuriin. Uusi maailma avautuu, kun kuultavana satuolentona kimalteleva Kai astuu kuvioihin. Jaettu erilaisuuden kokemus ei kuitenkaan ole aina riittävä yhdistävä tekijä.
X kasvaa 90-luvulla, soittelee pilapuheluita lapsena ja saa ensimmäisen työpaikkansa puhelinmyynnistä teini-ikäisenä. Toimiston hajut, huohottajat ja merkityksettömät tervehdykset seuraavat häntä työpaikasta toiseen. Arkisto- ja amatöörivideomateriaalista rakennettu teos En kai huonoon aikaan soittele seuraa X:n toimintaa kasvottomana subjektina, joka käyttää ääntään kaupallisena hyödykkeenä.
Valokuvat, joita ei otettu hahmottaa esiin sukupolvien ketjua naisten näkökulmasta. Animaatio pohtii samalla näkymätöntä historiassa: häpeää, valtasuhteita ja turvattomuutta 1800-luvun Suomessa.
Naton ydinsotaharjoitus, 12 minuuttia kestävä katkeamaton kamera-ajo ja suomalaiset Euroviisuehdokkaat törmäävät Helsingin yössä marraskuussa vuonna 1983. Elämä ja yö esittelee erilaisia maailmanlopun skenaarioita ja esittää niiden pohjalta tarinalinjan skenaarion kohteiden näkökulmasta, oikeassa mittakaavassa Helsingin kaduilla. Kuvitteellisen ja oikean ydinsodan ero paljastuu pelottavan hauraaksi.
Rosa Emilia Clay oli opettaja, laulaja ja kuoronjohtaja. Vuonna 1899 Rosasta tuli ensimmäinen Afrikassa syntynyt henkilö, jolle myönnettiin Suomen kansalaisuus. Kohdattuaan rasismia, eriarvoista kohtelua ja henkilökohtaisia menetyksiä hän lähti Suomesta Yhdysvaltoihin vuonna 1904. Elokuvassa ROSA hänen tulevaisuudesta tulevat sisarensa kokoontuvat kunnioittamaan ja juhlistamaan hänen elämäänsä Rosan 150-vuotissyntymäpäivänä.
Elokuvassa Major Bag Alert vuosi on 2005. Koulussa leviää juoru, että 16-vuotiaan Janinan perhe kokee taloudellisia haasteita. Janina ystävineen päättää todistaa huhut vääriksi varastamalla kalliin käsilaukun lähiostarilta.
Näytökset
-
Maxim 1Pe 18.9. klo 19.50–21.1383 min, 1/2Vieraita paikalla: Elokuvantekijöitä/Filmmakers
-
Maxim 2Su 20.9. klo 18.00–19.2383 min, 2/2
Näkillä on limaiset hiukset
En kai huonoon aikaan soittele
Major Bag Alert
Kai
Valokuvat, joita ei otettu
ROSA