Kotimainen kilpailu: Näin meidän kesken
Yhteisö syntyy omasta jengistä mutta myös nihkeistä kohtaamisista. Kilpailunäytöksessä nähdään kotimaiset lyhytelokuvauutuudet Etäisyyksiä, Puolanka Pussy Rally, Vain yksi voi kellua, Munkki, Kohtaaminen ja Sekasauna.
Hämäränä syysiltana pupu ja orava pyrkivät toistamaan pupun kotibileissä kokeman merkillisen ilmiön. Matkatessa etäiselle pellolle pupu muistelee juhlien epävarmuudella ja yhteyden kaipuulla värjättyjä tapahtumia animaatiossa Etäisyyksiä.
Elokuvassa Puolanka Pussy Rally teini-ikäiset pojat juhlivat uusia ajokorttejaan ajamalla loputtomasti samoja muutamia katuja ympäri pitkien kesäiltojen venyessä, kun taas vanhempi paikallisten herrojen sukupolvi, “Parlamentti”, on jo asettunut pysyvästi huoltoaseman kahvilaan. Puolangassa metsästys ja pilluralli eivät ole tabuja, vaan osa arkielämää. Vain yksi kysymys roikkuu ilmassa: minne kaikki naiset ovat kadonneet?
Surrealistisessa komediassa Vain yksi voi kellua kaksi Unto-nimistä henkilöä kohtaa kelluntayrityksen aulassa ja selviää, että molemmat ovat varanneet kello yhdeltä ajan kelluntatankkiin. Systeemissä on kuitenkin varaus vain yhdelle Untolle. Alkaa kuumeinen selvitys siitä, kumpi Unto on oikeasti varannut kellunta-ajan. Kilpailuasetelma kääntyy vähitellen sielunkumppanuudeksi Untojen löytäessä fyysisen ja henkisen yhteyden.
Sotilaskodissa mikään ei viittaa siihen, että on vuosi 2025 ja maailma on kolmannen maailmansodan partaalla. Sisaret valmistautuvat jälleen kerran innokkaina uusien varusmiesten saapumiseen. Hillotuslaite nakuttaa, tiskikone pauhaa ja servetit taittuvat. Sisararmeija toimii harjaantunein ottein ja omaan särmikkääseen tyyliinsä. Munkki-dokumentti seuraa vapaaehtoista maanpuolustustyötä tekeviä sotilaskotisisaria ja nuoria varusmiehiä sotilaskodin asiakkaina.
Ahmed on on ottanut kaikki oikeat askeleet päästäkseen arvostetun yliopiston professoriksi. Työpaikalle saapuu kuitenkin uusi tyyppi, joka on aikeissa pilata kaiken. Kohtaaminen on lyhytelokuva Suomen rasistisesta todellisuudesta, jonka moni sivuuttaa, mutta jonka keskellä toiset elävät päivittäin.
Sekasaunassa introvertti Mikko viettää viikonloppua uuden puolisonsa mökillä jännittäen, pääseekö hän ulos kuorestaan uusien ihmisten kanssa. Puoliso Hanna on varma, että Mikko tekee hyvän ensivaikutelman Hannan lähimpiin ystäviin, joita he mökillä isännöivät.
Näytökset
-
Maxim 1La 19.9. klo 17.15–19.2080 min, 1/2Vieraita paikalla: Elokuvantekijöitä/Filmmakers
-
Maxim 2Ma 21.9. klo 20.15–21.3580 min, 2/2
Etäisyyksiä
Puolanka Pussy Rally
Vain yksi voi kellua
Kohtaaminen
Sekasauna