Rakkautta & Anarkiaa -festivaali on vasta puolivälissä. Ohjelmakarttaan on juuri lisätty uusintanäytöksiä festivaalin suurimpiin hitteihin kuuluvista elokuvista. Niiden joukossa ovat niin epäonnistuneesta runoilijasta kuin haitilaisesta pastorin pojasta kertovat elokuvat. Liput ovat myynnissä nyt!
Betoni on vanginnut festivaaliyleisön mielenkiinnon. John Wilsonin The History of Concrete on kaukana kuivasta rakennusmateriaalidokumentista – se kertoo ehkä enemmän hupaisan lakonisesta kertojastaan. Komedian rajoilla tepastelee myös kolumbialainen A Poet. Simón Mesa Soton elokuvassa epäonnistunut runoilija hukuttaa keskinkertaisuutensa alkoholiin, kunnes saa mahdollisuuden mentoroida uutta tulokasta kirjallisuuden kentällä.
Festivaalin hitteihin kuuluu peräti kaksi kosovolaista teosta, joista molemmat löytävät ihon alle ja yhteiskunnallisten kysymysten äärelle. Shame and Money kuvaa maaseudulta tulevaa perhettä, joka asettuu pääkaupunki Pristinaan kisaamaan kaltaistensa kanssa ahtaasta elintilasta ja vähäisistä työpaikoista. Visar Morinan ohjaama teos voitti Sundancen elokuvajuhlien pääpalkinnon. Cannesissa palkittu Dua taas sijoittuu 1990-luvun lopun Kosovoon, joka kuului vielä Serbialle. Väkivalta ja syrjintä uhkaavat puhkaista 13-vuotiaan Duan teinikuplan Blerta Bashollin vahvassa, sodanvastaisessa draamassa.
Myös Ben’Imana kertoo sodan jäljistä. Cannesin elokuvajuhlilla parhaana esikoiselokuvana palkittu teos sijoittuu vuoden 2012 Ruandaan, jossa kansanmurhasta selvinnyt nainen johtaa vuoropuhelua uhrien ja tekijöiden välillä. Käsikirjoittaja-ohjaaja Marie-Clémentine Dusabejambon elokuva saa pistävän ironisen käänteen, kun päähenkilön joutuu vastakkain omien kaunojensa kanssa. Glorious Summer -elokuvan naiset sen sijaan eivät tiedä, mitä heillä on vastassaan. He ovat vankeina renessanssipalatsissa, mutta heidän jokainen toiveensa täytetään. Helena Ganjalyanin ja Bartosz Szpakin elokuvassa yhden dystopia on toisen paratiisi. Myös Sandra Wollnerin draamassa Everytime paratiisi saa tummia sävyjä. Cannesin elokuvajuhlien Un Certain Regard -palkinnon voittaneessa elokuvassa tragedian kohdanneet ihmiset vievät surunsa ja syyllisyytensä Teneriffalle.
Ihmisyyden iloisempia puolia esittelee Philipp Fusseneggerin dokumentti KitKatClub – The Kinks of Berlin. Upeat mustavalkokuvat kertovat berliiniläisen fetissiklubin kävijöiden arjesta ja juhlasta. Heteronormin taakse kurkistaa myös Gessica Généusin Marie Madeleine, R&A:n historian ensimmäinen haitilaiselokuva. Se kertoo seksityöntekijä Marien ja pastorin pojan Josephin orastavasta ystävyydestä, joka tarjoaa nuorukaiselle uudenlaista tilaa hengittää. Omaa tilaa hakee myös magneettisen poptähden Charli XCX näyttelemä nainen Pete Ohsin ohjaamassa Erupcjassa. Hän etsii Varsovan kaduilla sielunkumppaniaan ja etäisyyttä poikaystäväänsä.
Yhtä lailla etäisyyttä läheisiin ihmissuhteisiinsa kaipaa ranskalaiselokuvan A Woman’s Life päähenkilö, viisikymppinen kirurgi. Hän leikkelee elämäänsä uuteen uskoon Charline Bourgeois-Tacquetin draamassa. The Samurai and the Prisoner -elokuvassa käytetään kirurgin skalpellia isompia aseita. Kiyoshi Kurosawa sekoittaa epookkiinsa salapoliisitarinaa ja leikkaa jännitystä taisteluilla. Samalta suunnalta – niin maantieteellisesti kuin jännäriteemoiltaan – tulee Sabun rikostarina Arrested Memory. Muistisairaan rikospoliisin mukana kulkeva konnajahti sisältää komiikan lisäksi yllättävää kauneutta.
Uusintanäytökset järjestetään perjantaina 25., lauantaina 26. ja sunnuntaina 27. syyskuuta – sekä vielä festivaalin jälkeisenä lauantaina 3. lokakuuta. Tuolloin Bio Rex Lasipalatsissa juhlitaan R&A-jatkoja, joilla esitetään myös pari uusintanäytöstä: The Samurai and the Prisoner ja Erupcja. Kolmas jatkoilla esitettävä elokuva on kotimaista tuotantoa, mutta eräänlainen uusinta sekin. Ilmaisessa R&A-jatkot x Yle -näytöksessä esitetään Dingon läpimurrosta kertova Levoton Tuhkimo. Mari Rantasilan ohjaama elokuva sai eniten ääniä, kun Yle keräsi katsojien toiveita kotimaisesta elokuvasta.
Myös R&A-jatkojen liput ovat jo myynnissä. Niitä voi lunastaa myös sarjakortilla.
RAKKAUTTA & ANARKIAA -UUSINTANÄYTÖKSET
Perjantai 25.9.
BIO REX LASIPALATSI
16.20 KitKatClub – Kinks of Berlin
Lauantai 26.9.
BIO REX LASIPALATSI
11.00 Everytime
13.20 The History of Concrete
CINEMA ORION
11.00 Shame and Money
Sunnuntai 27.9.
BIO REX LASIPALATSI
11.00 Arrested Memory
13.00 A Poet
CINEMA ORION
11.30 Dua
KINO TÖÖLÖ
12.15 A Woman’s Life
14.20 Glorious Summer
KINO ENGEL1
12.20 Ben’Imana
KINO ENGEL2
11.15 Marie Madeleine
Lauantai 3.10.
BIO REX LASIPALATSI
16.30 Erupcja
18.10 The Samurai and the Prisoner
21.00 R&A x Yle Teema: Levoton Tuhkimo