Ben'Imana
Cannesissa parhaana esikoiselokuvana palkitussa teoksessa ruandalaisnainen johtaa vuoropuhelua uhrien ja tekijöiden perheiden välillä kaksi vuosikymmentä kansanmurhan jälkeen.
Cannesin elokuvajuhlilla parhaana esikoiselokuvana palkittu Ben’Imana on ruandalaisen Marie-Clémentine Dusabejambon esikoispitkä elokuva, joka sijoittuu vuoden 2012 Ruandaan. Vuoden 1994 tutseihin kohdistuneesta kansanmurhasta on kulunut lähes kaksi vuosikymmentä. Yhteisölliset sovinto-oikeudenkäynnit ovat käynnissä eri puolilla maata, ja uusi totuuden aika on alkamassa. Kylä on kuin hautausmaa, ja totuus sietämätön.
Elokuvan keskiössä on Vénéranda, kansanmurhasta selvinnyt nainen, joka johtaa vuoropuhelua uhrien ja tekijöiden perheiden välillä. Hän auttaa muita rakentamaan elämäänsä uudelleen ja suuntaamaan katseensa eteenpäin, kunnes tieto oman tyttären odottamattomasta raskaudesta pakottaa hänet kohtaamaan omien vakaumustensa rajat. Sovinnon välittäjästä tulee äiti, jonka on elettävä todeksi se, mitä hän on muille opettanut.
Ben’Imana liikkuu eteen- ja taaksepäin vievien voimien ristiaallokossa: kivun, unohduksen ja muistamisen välissä, sovinnon ja oikeutuksen kaipuun jännitteessä. Miten löytää rauha ajassa, jossa oikeutta ei voi koskaan täysin saavuttaa? Elokuva ei tarjoa helppoja vastauksia, vaan jää elämään näiden kysymysten väliin. Laulu kulkee siinä surun universaalina kielenä ja tanssi vapautuksen eleenä – hetkinä, joissa se, mitä ei voi sanoa, saa muodon.
Heta Heikkala
Näytökset
-
Cinema OrionMa 21.9. klo 16.30–18.11101 min, 1/3
-
Kino Engel 1Ti 22.9. klo 21.00–22.41101 min, 2/3
-
Kino Engel 2La 26.9. klo 18.20–20.01101 min, 3/3