R&A x Yle: fml – nuorten lyhärikokonaisuus
Keskiviikkona kello loi yksi ja Bio Rex Lasipalatsissa käynnistyi Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin ja Ylen yhteinen lyhytelokuvanäytös, jossa esitettiin kaikki neljä tuoreen fml-sarjan elokuvaa: Gap, Repale, Misstakes Misstakes ja Emilia tahtoo bailaa.
Näytöksessä oli paikalla nuoren yleisön lisäksi myös media-alan ammattilaisia. Tilaisuuden juonsi ja lyhytelokuvien tekijöitä haastatteli näyttelijä Anni Iikkanen. Näytöksen lopuksi kuultiin paneelikeskustelu nuorten mahdollisuuksista työllistyä elokuva- ja media-alalle. Keskustelussa olivat mukana Ylen dokumenttielokuvien ja -sarjojen tilaaja Mikko Peltonen, elokuvatuottaja Julia Elomäki, käsikirjoittaja Ilmari Nera ja alan moniosaaja Eme Tähtinen.
Keskustelu lähti liikkeelle rahoituksen hankkimisesta. Elomäki kannusti ihmisiä tarttumaan puhelimeen ja soittamaan kontakteille sen sijaan, että laitettaisiin aina sähköpostia. Hänen mukaansa soittaminen on harvinaista ja osoittaa tekijän motivaatiota. ”Jos joku päättää soittaa ja ehdottaa, että tavataan, niin mun on vaikea sanoa puhelimessa ei”, Elomäki totesi.
Panelistit kertoivat kaikki omasta väylästään alalle. Monella oli taustalla elokuva-alan opintoja, mutta esimerkiksi Tähtinen oli hakeutunut yhdeksännellä luokalla Ylelle TET-harjoitteluun. Hän pääsi Summeriin ja ovi alalle aukesi. Keskustelussa painotettiinkin rohkeutta ja itseensä uskomisen merkitystä. Alalle toivottiin lisää moninaisia tekijöitä, erilaisia tarinoita ja uusia uskaliaita näkökulmia.
Kotimainen gaala: Yön lapsi
“Tarina tulee osin kokemuksestani äitinä”, ohjaaja Hanna Bergholm sanoi ja yleisö naurahti. Suomalaisyleisö oli juuri nähnyt ensimmäisen kerran Yön lapsi -elokuvan Bio Rex Lasipalatsissa. Berliinin elokuvajuhlien pääsarjassa maailmanensi-iltansa saanut tarina itkuisesta hirviövauvasta sai yleisön sekä nauramaan että kavahtamaan näkemäänsä.
Ohjaaja kertoi elokuvan jälkeen juonen säilyneen elokuvan kirjoitusprosessin ajan jokseenkin samana. Käsikirjoittaja Ilja Rautsin mukaan elokuva kuitenkin haki alussa identiteettiään, mutta palaset loksahtivat kohdalleen yhdessä palaverissa. Tarina seuraa Seidi Haarlan ja Rupert Grintin tähdittämää pariskuntaa, joka muuttaa nuorena perheenä keskelle suomalaista metsää kasvattamaan uutta tulokastaan. Vuodenajat vaihtuvat ja metsä muuttuu joka käänteessä kauniimmaksi mutta samalla pelottavammaksi.
Elokuva sai inspiraatiota suomalaisista saduista, ja jopa mytologinen tunnelma välittyi valkokankaalla. Bergholmin mukaan hänen vanhempansa lukivat hänelle vanhoja suomalaisia satuja. “Tarinat ovat ajattomia”, hän kuvaili satujen viehätystä. Apocalypticasta tutun muusikko Eicca Toppisen omaleimainen musiikki ja äänimaailma viimeistelivät humisten elävän metsän tunnelman. Bergholm kertoo olevansa suuri metallifani ja että Apocalyptica soi kirjoitushuoneessa jatkuvasti elokuvan konseptin muotoutuessa. Toppinen kertoi yleisölle valitsevansa projektinsa hyvin tarkkaan: “Musta täytyy tuntua, että projekti tarvitsee jotain, jonka vain minä voin tuoda.”

Haarla kuvaili kysyjille roolin fyysisiä puolia ja haasteita. Työskentely aloitettiin hänen mukaansa koreografin, Bergholmin ja Grintin kanssa, jotta esimerkiksi alussa nähtävä liike kertoi haluttua tarinaa. Haarla kertoi, että hiljalleen mielensä syövereihin putoavan äidin esittäminen oli hyvin tunteellista ja syvällistä, sillä äidin juuret yltävät meihin kaikkiin tavalla tai toisella. Harry Potter -elokuvista tuttua Grintia Haarla kuvaili ammattimaiseksi ja yllättävänkin tasapainoiseksi lapsitähtitaustasta huolimatta. Myös Bergholm kiitteli Grintin ammattimaista asennetta ja nöyryyttä: “Hänestä näkee, että hän kasvoi elokuvia tehden”.
Finnish FIlm Affair
Keskiviikkona käynnistyi perjantaihin asti jatkuva R&A:n ammatilaistapahtuma Finnish Film Affair, joka kokosi sankoin joukoin elokuva-alan ammattilaisia Lasipalatsikortteliin. Ohjelmanumerot vaihtelivat näyttelijöitä ja elokuvantekijöitä yhteen saattavasta SpeedACTINGistä mitä moninaisimpiin paneelikeskusteluihin. Kolmen päivän aikana ehdittiin panelistit ehtivät puida muun muassa franchise-ilmiötä ja yhteisöllistä kirjoittamista.
Keskiviikkona elokuvantekijät Danny Cannon (CSI- ja Gotham-sarjat) ja Jodi Hildebrand (Marvel, Condé Nast) avasivat yleisölle Marta Balagan moderoimana sitä, miten yleisö saadaan kiinnostumaan tutuista hahmoista yhä uudelleen. Cannonilla oli FFA:n lisäksi erityinen syy olla Helsingissä: hän on johtavana ohjaajana ja tuottajana tulevassa Uskollinen lukija -televisiosarjassa, joka perustuu Max Seeckin romaaniin. Kenties tämäkin sarja laajenee franchise-ilmiöksi, Hildebrand tokaisi.
FFA:n viimeinen päivä oli aiheidensa puolesta yhtä reipas kuin ensimmäisetkin. The Market is the Monster -tilaisuuden panelistit paljastivat kiehtovia yksityiskohtia elokuvamarkkinan voitontavoittelun takaa. Tuottaja Todd Brown maalasi heti paneelin alkuun synkän kuvan elokuvien rahoituksen tulevaisuudesta. Budjetit käyvät tiukemmiksi, rahaa on jaossa niukemmin ja valta keskittyy yhä enenevissä määrin BigTech-yhtiöiden käsiin.
Tuottaja Camille Gatin mukaan hintavaksi käynyt tuotantoympäristö pakottaa keksiläisyyteen budjetissa säilymiseksi. Hän lähti metsästämään kuvauspaikkaa zombie-elokuvaa varten brittien takamailta yhdessä työryhmänsä kanssa. Hylättyjen koulu-, sairaala- ja asuinrakennusten rakentaminen olisi lavasteina kustantanut pienen omaisuuden, sen sijaan hiljentynyt pikkukaupunki tarjosi puitteet apokalypsille puoli ilmaiseksi.
Pahanhautoja-elokuvan (2022) ohjaajana tunnettu Hanna Bergholm täydensi Gatin sanomaa omilla kokemuksillaan. Bergholm kertoi rahoituksen vaikuttaneen osaltaan viimeisimmän elokuvan, R&A:ssakin nähdyn Yön Lapsen (2026), hahmokavalkaadiin. Vaikka syy elokuvan keskiössä olevan pariskunnan kansalaisuusvalintoihin oli ennen kaikkea tarinallinen, vaikutti perheenisän brittiläisyyteen osaltaan mahdollisuus tavoitella kansainvälisiä rahoittajia.
R&A Talks x Uusi Juttu: Live-Kerma
”Tää ei oo keskusteluohjelma, vaan tämä on Kerma”, toimittaja Hilla Körkkö oikaisi heti alkuun, kun perjantaina Gildassa käynnistyi Uuden Jutun kulttuuriohjelma Kerman livekeskustelu. Räväkän ja rönsyilevän keskustelun aikana Körkön lisäksi vauhtiin pääsivät toimittajat Sonja Saarikoski ja Olli Seuri. Nopeatahtiseen puolituntiseen mahtui väittelyä journalistikuvauksista, uuden teknologian tuomista haasteista sekä journalismin ja instituutioiden nykytilasta.
Live-Kerman jälkeen esitetty Solomamma (2025) -elokuva sai keskustelijat pohtimaan, millaisen kuvan toimittajasta ja toimittajan työstä saa elokuvien perusteella. Saarikosken mukaan toimittaja on usein stereotyyppisesti ”sankari tai pahis tai hepsankeikka”, jonka työelämä jyrää yksityiselämän päälle. Tämän takia Solomamman päähahmo Edith onkin niin piristävä kuvaus toimittajasta, joka rikkoo sankarikuvauksen normeja. Seuri puolestaan ylisti toimittajaleffoja, joissa toimittajuus voi toimia kehyksenä tarinalle ja sen eettisten puolten pohdinnalle.

Elokuvan journalistikuvaus puhututti paljon, mutta myös uuden teknologian, kuten tekoälyn, vaikutus journalismiin siivitti väittelyä. Kun tietoa on enemmän saatavilla, myös toimittajien kirjoituksia ja lähteitä valvotaan eri tavoin. Viestintäalustojen laajenemisen myötä journalismille on myös tullut uudenlainen tarve puolustaa olemassaoloaan eettisten sääntöjen kautta. Körkön pohtiessa, vaikuttaako tekoäly näihin yhteisiin sääntöihin, Saarikoski ja Seuri pureutuivat ajattelun ulkoistamisen riskeihin.
Lauantaina Vuono ja Interstellar
Pohjolan huiput -gaalaeelokuva Vuonon jälkeen yleisö sai nauttia Q&A-tilaisuudesta, jossa Anna Möttölän haastattelussa olivat elokuvan ohjaaja Cristian Mungiu, pukusuunnittelija Kirsi Gum ja osatuottaja Jussi Rantamäki. Kahdesti Cannesin Kultaisen palmun voittanut Mungiu aloitti kertomalla halunneensa tehdä elokuvansa poliittisesti neutraalista näkökulmasta. “Et saa tehdä elokuvia vain omalle kuplallesi”, hän selitti. Staattista kuvaustyyliään Mungiu perusteli pyrkimyksellä pitää tekijät mahdollisimman vähän näkyvissä.
Tilaisuuden lopussa jäi aikaa kahdelle yleisökysymykselle, jotka molemmat oli kohdistettu Mungiulle. Ensimmäinen liittyi lapsinäyttelijöiden valintaan ja ohjaukseen. “Lasten ohjaamisessa tärkeintä on antaa yksinkertaisia ohjeita”, kuului vastaus. Toinen kysyjä halusi Mungiulta vinkkejä aloittelevalle elokuvantekijälle. Kokenut konkari neuvoi muun muassa tarkistamaan, että itseä puhutteleva tarina on kiinnostava myös muille sekä muistamaan, että budjetin suuruudella ei ole viime kädessä merkitystä.
Samaan aikaan Helsingin Musiikkitalo täyttyi musiikin ja elokuvan taiasta Interstellar-elokuvakonsertissa. Loppuunmyydyssä salissa saatiin nauttia Christopher Nolanin viittä vaille klassikon asemasta nauttivasta tieteisspektaakkelista samalla, kun Vantaan viihdeorkesteri soitti elokuvan musiikin. Orkesterin tukena uruissa oli elokuvan soundtrackillakin soittanut Roger Sayer. Vaikuttavan elämyksen loppuessa salin äänimaailma vaihtui Hans Zimmerin kauniista melodioista lukuisiin liikutuksen nyyhkytyksiin.

Päätösgaala: Minotaur
Festivaalin lähestyessä loppuaan pitkästä jonosta Lasipalatsin edessä on tullut jo tuttu näky. Päätösgaalan alkaessa yleisö saattoi paikoilleen asettuessaan seurata tunnelmakuvia festivaalista – ja nähdä pian valkokankaalle heijastuneen työryhmän edessänsä lavalla. R&A:n toiminnanjohtaja Pauliina Ståhlberg esitteli ääni ylpeyttä kuultaen ahertajat festivaalin takana. Kiitoksensa saivat yhtä lailla festivaalinparisataapäinen joukko vapaaehtoisia. Viimeisen kiitoksensa Ståhlberg lausui yleisölle: “Without you we are nothing”. Päätösgaalassa yleisö pääsi ensimmäisinä Suomessa todistamaan Andrey Zvyagintsevin upean paluun elokuvateon pariin uutuuselokuva Minotaurin myötä.