Tasa-arvo ei ole koskaan valmis, sen eteen pitää tehdä jatkuvasti töitä. Siksi HIFF – Rakkautta & Anarkiaa allekirjoittaa tänä vuonna kansainvälisen 5050×2020-sitoumuksen. Samalla liitymme elokuvafestivaalien eturintamaan taistelussa tasa-arvon puolesta elokuva-alalla.
5050×2020 on elokuva-alan liike, joka sai alkunsa kuutisen vuotta sitten kansallisten elokuvainstituuttien parissa, etunenässä Ruotsin Svenska Film Institut ja sen dynaaminen johtaja Anna Serner. Parin viime vuoden aikana #MeToo-liike on vauhdittanut järjestäytymistä ja toiminta on laajentunut. Ranskalainen Collectif 5050×2020 järjestäytyi 2018 ja järjesti saman vuoden toukokuussa näyttävän mielenosoituksen elokuvamaailman pääkallopaikalla Cannesin elokuvajuhlilla. 82 naiselokuvantekijää marssi pitkin festivaalin kuuluisaa punaista mattoa, päättyen pääteatteri Palais de Festivalsin portaille. Luku oli merkittävä: Cannesin 71-vuotisen historian aikana festivaalin kilpailussa oli nähty 82 naisohjaajan elokuvaa. Vastaava luku miesohjaajien puolelta oli 1645.
Kyse on rakenteellisesta tasa-arvo-ongelmasta, joka ei koske vain elokuva-alaa vaan koko yhteiskuntaa.
Tällaiset mykistävät tilastot tekevät selväksi, ettei kyse ole sattumasta tai huonosta onnesta – jostain myyttisestä tasoerosta puhumattakaan. Kyse on rakenteellisesta tasa-arvo-ongelmasta, joka ei koske vain elokuva-alaa vaan koko yhteiskuntaa. Mielenosoituksessa Cannesin portaille nousivat muun muassa ohjaajalegenda Agnès Varda ja Collectif 5050×2020 perustajajäseniin kuuluva Céline Sciamma, tämän vuoden R&A Gaala -elokuvana nähtävän Nuoren naisen muotokuvan ohjaaja. Kollektiivin päämääränä on tasa-arvoisempi ja siten elinvoimaisempi elokuva-ala. Tähän pyritään aktiivisella julkisella keskustelulla, tutkimus- ja tilastotyöllä sekä ennen kaikkea kannustamalla elokuva-alan toimijoita ja instituutioita sitoutumaan pitkäjänteiseen tasa-arvotyöhön. Verkosto on maailmanlaajuinen, erilaisia 5050-kollektiiveja toimii Lontoosta Hollywoodiin. Festivaalien 5050×2020-sitoumuksen ovat tähän mennessä allekirjoittaneet muun muassa Cannes, Berlinale, BFI London Film Festival, Toronto International Film Festival, International Documentary Film Festival IDFA ja Göteborg Film Festival. Kaikki tekevät tasa-arvotyötä omalla tavallaan, mutta tavoite on yhteinen. Tähän joukkoon on kunnia kuulua ja kiitämme Collectif 5050×2020:a ja Women in Film & Television Finlandia kutsusta.
R&A:lle 5050-liikkeeseen mukaan lähteminen on luontevaa. Se vahvistaa tavoitteita, joiden mukaisesti olemme järjestäneet festivaaliamme jo yli 30 vuotta. Moninaisuus, tasa-arvo ja äänet marginaalista, kuvia kumartelemattomuus – ne ovat olleet R&A:n ytimessä alusta saakka. Rakkautta ja anarkiaa, kuten festivaalille nimen antanut Lina Wertmüllerinelokuva eetoksemme määrittää. Allekirjoittamalla sitoumuksen, viralliselta nimeltään 5050×2020 Pledge for Gender Parity and Inclusion in Film Festivals, lupaamme sen nimen mukaisesti pyrkiä tasa-arvoon toiminnassamme ja ohjelmistossamme. Sitoudumme vuosittain tilastoimaan ja julkaisemaan tästä kertovaa dataa: elokuviemme ohjaajien tai tekijöiden sukupuolen sekä ohjelmistotyöryhmämme ja hallituksemme sukupuolijakauman. Sitoudumme myös muodostamaan yhdistykselle sukupuolijakaumaltaan tasa-arvoisen hallituksen erikseen sovittavan aikataulun mukaisesti.
Festivaalina olemme osa elokuva-alan ravintoketjua, jonka jokainen linkki rahoituksesta levitykseen ja lipunostajiin vaikuttaa siihen, mitä elokuvia tehdään, kuka saa äänen, näkyvyyttä ja lisää mahdollisuuksia.
5050×2020-sitoumus on meille työkalu ja kannustin. Se on myös tapa kantaa vastuuta – silloin voimme vaatia sitä myös muilta. Festivaalina olemme osa elokuva-alan ravintoketjua, jonka jokainen linkki rahoituksesta levitykseen ja lipunostajiin vaikuttaa siihen, mitä elokuvia tehdään, kuka saa äänen, näkyvyyttä ja lisää mahdollisuuksia. Tasa-arvo-ongelma on rakenteellinen, eikä kukaan meistä ole sen ulkopuolella. Ongelman purkamiseksi on tehtävä tietoista, mitattavaa työtä. Ratkaisuja on haettava ennakkoluulottomasti – Suomessakin soisi harkittavan sukupuolikiintiöiden kokeilua rahoitustasolla. Haluamme myös puskea festivaalien tasa-arvokeskustelua eteenpäin – irti binäärisyydestä ja kohti laajempaa inklusiivisuutta.
Jaamme 5050×2020-kollektiivin uskon moniäänisyydestä avaimena rikkaampaan elokuvakulttuuriin. San Diego State -yliopiston vuosittaisen Celluloid Ceiling -tutkimuksen tuorein julkaisu kertoo, että Yhdysvaltain vuoden 2018 sadan katsotuimman elokuvan tekijöistä puherooleista 35 % oli naisilla. Elokuvissa, joiden ohjaajina ja/tai käsikirjoittajina oli vain miehiä, naisrooleja oli vain 21 %. Sen sijaan elokuvissa, joita tekemässä oli vähintään yksi naisohjaaja ja/tai -käsikirjoittaja, rooleista 57 % oli naisilla. Mitä erilaisempia näkökulmia kameran takana on, sitä moninaisempia tarinoita kerrotaan – ja sitä useampi katsoja pääsee näkemään itsensä kaltaisia hahmoja kankaalla. Representaation voimaa ei voi vähätellä, eikä se voi olla harvojen etuoikeus.
Jokainen elokuvantekijä on mukana taitojensa vuoksi, siksi, että heillä on näkemystä ja omaperäistä sanottavaa.
Ohjelmistoa koostettaessa R&A:ssa pohditaan taiteellisten arvojen lisäksi monenlaisia kriteerejä kuten maantieteellistä edustusta, festivaalin omia perinteitä, ajankohtaista elokuvakeskustelua, maailmanpoliittista tilannetta. Edelleen jokainen R&A:n elokuva nousee ohjelmistoon elokuvallisilla ja sisällöllisillä ansioillaan. Jokainen elokuvantekijä on mukana taitojensa vuoksi, siksi, että heillä on näkemystä ja omaperäistä sanottavaa. Nais-etuliitteen käyttö ei ole ongelmatonta, mutta tasa-arvo-ongelman ratkomisen ja tilastoinnin kannalta tarpeellista.
5050-tavoitetta ei saavuteta sormia napsauttamalla – itse asiassa kansainvälisessä keskustelussa on käynyt selväksi, ettei monikaan festivaali tule saavuttamaan tasaväkistä sukupuolijakaumaa ohjelmistossaan tavoitevuonna 2020. Syyt ovat moninaiset, toiset pätevämpiä kuin toiset. Selvää kuitenkin on, ettei asia ole yksioikoinen. Festivaalien haasteena on, että naisten tekemiä elokuvia tuotetaan ja valmistuu merkittävästi vähemmän kuin miesten. On siis vähemmän, mistä valita, onpa kyseessä R&A:n kaltainen kutsufestivaali tai festivaali, jonka ohjelmistoon haetaan. Puhumattakaan siitä, että vain Cannesin ja Venetsian kaltaiset suurfestivaalit – jos hekään – ovat asemassa, jossa halutessaan saavat ohjelmistoonsa melkein minkä tahansa uuden elokuvan. Ohjelmistoa kuratoidessaan festivaalit luovivat levityssuunnitelmien, ensi-iltavaatimusten ja materiaaliaikataulujen keskellä.
On poistettava omia sokeita pisteitä ja tarkasteltava kriittisesti valintaprosessia.
Tilanteeseen ei kuitenkaan pidä tyytyä, vaan erityisesti naistekijöitä on etsittävä lujemmin, löydettävä uusia suosikkeja ja seurattava heidän uraansa sitkeästi. On poistettava omia sokeita pisteitä ja tarkasteltava kriittisesti valintaprosessia. On lisättävä naisten tekemien elokuvien kysyntää, työskennellen yhdessä myyntiagenttien, levittäjien ja rahoitusorganisaatioiden kanssa.
Tasa-arvotyötä voi ohjelmistossa toteuttaa monin tavoin, kuten kävi ilmi Cannesin elokuvajuhlilla toukokuussa seuraamassani kiinnostavassa paneelissa. Siinä työstään 5050×2020-festivaaleina keskustelivat IDFA:n, Lontoon, Annecyn, Berlinalen ja Toronton festivaalijohtajat. Työtä tehtiin paitsi lukujen, myös ohjelmiston laadullisten hierarkioiden kanssa. IDFA esimerkiksi nostaa dokumenttielokuvan mestareita esittelevään, ennen varsin miehiseen Masters-pääsarjaansa nykyisin selvästi aiempaa enemmän naisia. R&A:ssa aloitimme viime vuonna elokuvahistorian kaanonia pöyhivän R&A Trailblazers -teemasarjan, jossa tänä vuonna nähdään muun muassa kaksi teosta ranskalaismestari Claire Denis’ltä sekä (tietääksemme) Suomen ensi-iltana Ula Stöcklin The Cat Has Nine Lives, saksalaisen feministisen elokuvan kulttiteos vuodelta 1968. Festivaalin pääpaikalla eli gaalaelokuvissa on naisenemmistö: neljästä pitkästä elokuvasta kolme ja R&A Shorts -gaalan 11 lyhytelokuvasta kaikki on ohjannut nainen.
Vuoden 2019 R&A:n avainluvut ovat sukupuolten tasa-arvon osalta seuraavat: R&A Ministeriö eli ohjelmistotiimimme – 76 % naisvaltainen – kartoitti tämän vuoden festivaalille yhteensä yli 800 elokuvaa. Näistä 26 % oli ohjannut muu kuin mies. Ohjelmistoon lopulta valituista 350 elokuvasta 46 % on ohjannut nainen tai muunsukupuolinen henkilö. 159 pitkästä elokuvasta 32 % ja 191 lyhytelokuvasta 58 % on naisten ohjaamia.
Kohti parempaa maailmaa!
Teksti: Anna Möttölä
Kuvitus: Anna Parviainen
Kirjoittaja on HIFF – Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin toiminnanjohtaja.