We Are All Strangers
Singaporen hulppeisiin pilvenpiirtäjiin, vilkkaisiin kauppahalleihin ja ahtaisiin asuntoihin vievä rikas perhedraama ui tragedioiden ja unelmien välissä.
Jotkut elokuvat ovat kuin elämä itse, yhtä luontevasti polveilevia. Niiden henkilöt ja tapahtumapaikat tuntuvat läheisiltä, vaikka kuinka vieraissa ympäristöissä oltaisiin, ja tarinat soljuvat kuin itsestään kohti jotain, jonka vuoksi kyseistä elokuvaa on lähdetty tekemään. Niillä on tarkoitus eikä niissä ole mitään pakotettua eikä teennäistä. Anthony Chenin kirjoittama ja ohjaama We Are All Strangers on sellainen elokuva.
Singaporelaisen ruokabaarin pitäjä on ihastunut tarjoilijaansa. Baarin pitäjän poika on vuorostaan ihastunut katolisen kasvatuksen saaneeseen, paremmista oloista lähtöisin olevaan tyttöön. Pian käy niin, että nämä parit menevät kumpikin naimisiin ja alkavat asua pojan isän luona, saman katon alla, sillä asuminen on Singaporessa kallista.
Syntyy pieni poika. Viisikon yhteiselo ei ole kivutonta, mutta rauhalliset kohtaukset eivät juurikaan sisällä draamaa. Elämä kantaa aina lopulta. Kamera taltioi Singaporen maisemia ja ihmisten toimia, ja juoni kuljettaa ahkeran isän saamatonta poikaa kohti aikuisuutta ja eriparista nelikkoa arvostamaan toisiaan.
Kaikki päättyy juuri silloin ja siten kuin tämän tarinan kuuluukin, ja lopputekstien alle jää soimaan Cat Stevensin puhutteleva laulu ”Father and Son”.
Jaana Semeri
Näytökset
-
Kino ReginaLa 19.9. klo 15.50–18.27157 min, 1/4
-
Maxim 1Ma 21.9. klo 16.45–19.22157 min, 2/4
-
Kino ReginaKe 23.9. klo 17.30–20.07157 min, 3/4
-
Kino Engel 2La 26.9. klo 13.00–15.37157 min, 4/4
Traileri