Salvation
Berliinin elokuvajuhlien kakkospalkinnon napannut poliittinen jännityselokuva käsittelee kahden veljen eripuraa ja väkivaltaista rajakiistaa Turkin vuoristossa.
Turkkilaisohjaaja Emin Alper (Burning Days, R&A 2022) osoittaa uudella elokuvallaan olevansa poliittisen jännityselokuvan ykkösnimiä tällä hetkellä. Siinä missä aiemmissa elokuvissa käsitellään esimerkiksi korruptiota, nyt pureudutaan joukko- ja kansanmurhien sekä sotien syttymisen dynamiikkaan. Elokuva on saanut inspiraatiota Mardinin seudulla vuonna 2009 tapahtuneesta verilöylystä, jossa 44 ihmistä murhattiin hääjuhlissa, eikä yhtymäkohdilta käynnissä oleviin konflikteihin voi välttyä.
Kantaaottava teos kuvaa kahden Itä-Anatolian syrjäseuduilla elävän heimon vanhaa kiistaa maanomistuksesta, joka johtaa yhteenottoihin ja verenvuodatukseen. Epäluuloisuus, valta ja kauna sekoittuvat uniin ja uskomuksiin, jotka johtavat peruuttamattomiin tekoihin, kun kostonhimoista retoriikkaa lietsova hahmo kokoaa yhteen väkivaltaan valmiit tahot.
Alperin aiempien elokuvien tavoin Salvationin tunnelma on uhkaava, mutta tällä kertaa se huipentuu surrealistisiin ja jopa painajaismaisiin kohtauksiin. Loistavan roolituksen keskellä loistaa Suomessakin näytellyt Feyyaz Duman (Maan laulu, R&A 2026), joka tekee huippuluokan roolisuorituksen suufiveljeskuntaa johtavana šeikki Feritinä.
Omar Fasolah
Näytökset
-
Kino TöölöPe 18.9. klo 20.45–22.45120 min, 1/4
-
Kino Engel 2La 19.9. klo 15.30–17.30120 min, 2/4
-
Kino Engel 1La 26.9. klo 12.00–14.00120 min, 3/4
-
Kino Engel 2Su 27.9. klo 20.30–22.30120 min, 4/4