Redoubt
Kylmän sodan ydinuhkaa säikähtänyt maajussi (ruotsia puhuva Denis Lavant) alkaa omin käsin rakentaa pommisuojaa vähäeleisessä mustavalkodraamassa.
Eletään kylmän sodan kylmimpiä vuosia eteläisen Ruotsin maaseudulla. Kaikkiin koteihin toimitetaan säännöllisin väliajoin toimintaohjeet ydinsodan syttymisen varalta. Yksin asuva Karl-Göran tutustuu ohjeisiin läpikotaisin ja alkaa rakentaa pommisuojaa pellon reunaan. Hän kiertää kylällä keräämässä romumetallia tarpeisiinsa ja nikkaroi omissa oloissaan yötä päivää. Kyläläiset suhtautuvat projektilleen omistautuneeseen, sosiaalisesti kömpelöön mieheen varauksella. Vain kylän lapset tuntuvat todella ymmärtävän Karl-Görania.
Redoubtin elegantit, luonnonvaloa loistavat mustavalkokuvat ja äänisuunnittelun kirkkaus ovat jatkuva ilo aisteille. Minimalistisen elokuvan kantava voima on kuitenkin eurooppalaisen taide-elokuvan vakiokasvo Denis Lavant, joka elää lapsenomaisen, vainoharhaisen Karl-Göranin roolia joka solullaan. Kehollisesta eläytymiskyvystään tunnettu ranskalaisvirtuoosi on opetellut ruotsin alkeet toimittaakseen yhden myöhäisen uransa mieleenpainuvimmista roolisuorituksista. Elokuva osaa antaa tilaa Lavantin yhtä aikaa hienovaraiselle ja raa’an fyysiselle näyttelijäntyölle. Tuloksena on poikkeuksellinen kuvaus ulkopuolisuudesta, pakkomielteestä ja arkea määrittävästä kauhusta.
Aatos Ketvel
Näytökset
-
Maxim 2Pe 18.9. klo 16.30–17.5181 min, 1/4
-
Kino Engel 1Su 20.9. klo 21.00–22.2181 min, 2/4
-
Kino ReginaPe 25.9. klo 21.00–22.2181 min, 3/4
-
Cinema OrionSu 27.9. klo 16.00–17.2181 min, 4/4