R&A Shorts: Silmäkarkkia
Näytöksen täydeltä silmäniloa ja esteettisiä elämyksiä – tämä on täysi kattaus vuoden visuaalisesti vaikuttavimpia lyhäreitä!
Nannaa näköaistille! Tämä ylitsepursuileva namipussi pitää sisällään sekoituksen kauneimpia, kiehtovimpia ja esteettisesti elähdyttävimpiä lyhytelokuvia, joiden sisältö on kuitenkin kaikkea muuta kuin hattarahöttöä.
Viime vuonna maailman merkittävimmillä animaatiofestivaaleilla Annecyssa parhaana opiskelijaelokuvana palkittu Zootrope on pieni pysäytyskuva eläintarhasta. Hienostuneen murretulla paletilla väritetyn 2D-animaation tekstuuri muistuttaa tussipiirosta.
Muutama vuosi sitten The Debutante -työllään laajalti hurmannut Elizabeth Hobbes palaa uudella, vuonna 1920 julkaistuun, samannimiseen novelliin perustuvalla animaatiolla Daughters of the Late Colonel. Anarkistisen rajoittamattomina liikkuvat viivat, jotka piirretään perinteisesti musteella ja maaleilla paperilla, kehystävät tarinan keski-ikäisten siskosten vapautumisesta ankean isänsä ikeen alta.
Happoisaa kaaosenergiaa tarjoileva UM on taitelija Nieton uusin luomus. Neonväreissä hehkuvassa pimeän puolen kertomuksessa lintuihmiset käyvät raivoisaan taistoon demonisia voimia vastaan.
Corpus Christi on kertomus Adelasta, jonka mieli on järkkynyt. Koska kukaan ei oikein tunnu osaavan auttaa, päätyy hän etsimään vastauksia uskonnon parista. Vakavan aihepiirin reunustaa ennennäkemättömän upealla animaatiotyylillä tehty toteutus, joka saa koko elokuvan näyttämään yhdeltä isolta ristipistotyöltä.
Daria’s Night Flowers kertoo Iranin naisista, salatusta kukkien kielestä ja sapfisesta rakkaustarinasta. Sinisen sadoissa sävyissä hehkuva elokuva hypnotisoi katsojansa.
Annu Suvanto
Näytökset
-
Cinema OrionSu 20.9. klo 19.00–19.5555 min, 1/1
Corpus Christi
Daria's Night Flowers
Daughters of the Late Colonel