R&A Shorts: Satuja aikuisille
Satujen ja synkän fantasian maailmasta ammentavassa näytöksessä lausutaan loitsuja, kuullaan iltasatu ikuisen yön nielaisemasta kaupungista ja koetaan kaukaiseen kuningaskuntaan sijoittuva ekofeministinen rap-musikaali.
Aikuisetkin tarvitsevat elämäänsä satuja. Näytöksen voittopuolisesti dark fantasy -tyylin puolelle kurottavat kertomukset osoittavat miten magia ja leikkisyys ovat usein juuri ne elementit joita tarvitaan, jotta päästään käsiin vakaviin aiheisiin.
Stallion and a Crystal Ball -elokuvan päähenkilö on tukahdetun halun riivaama nuori mies seksuaalisen heräämisen kynnyksellä. Makuuhuoneensa turvasta hän lähettää loitsun maailmaan, mutta lopulta kupla puhkeaa.
Aikaulottuvuuksien välillä liikkuva Boa esittelee nuoren, kenties suoraan keskiajalta tulleen munkin, jonka modernin painonnostosalin kajastus lumoaa. Boa on häijyn lihallinen kertomus maskuliinisuudesta ja kieroutuneesta kehokulttuurista.
Isosisko on lähtemässä seuraavana päivänä kauas pois. Hän ei voi paljastaa oikeaa syytä lähtöönsä, mutta kertoo pikkusiskolleen vielä yhden viimeisen iltasadun, joka kertoo kaupungista, jonka ikuinen yö on nielaissut. Keväällä Cannesissa nähty City of Owls rakentaa kekseliään, sadun muotoon verhotun metaforan.
Näytöksen räjähtävällä energialla päättävä Orla on tekijöiden itsensä kuvaavasti tiivistämänä “ekofeministinen rapmusikaali oikeudenmukaisuudesta”. Se on kertomus tyrannin hallitsemassa valtakunnassa elävästä Orlasta, joka nousee vastarintaan. Vahvasti perinteisen tsekkiläisen satusurrealismin puoleen niiaava Orla yhdistelee animaatiota filmille kuvattuun materiaalin luoden uniikin, kuvankauniin kokonaisuuden.
Annu Suvanto
Näytökset
-
Kino ReginaLa 19.9. klo 14.00–15.1979 min, 1/1
Orla
Boa
Stallion and a Crystal Ball
City of Owls