Dao

Oliko tämä sittenkin dokumentti? Dao-elokuvaa katsellessa kysymys nousee useamman kerran mieleen. Kameran edessä soljuva elämä on narratiivia olennaisempaa. Siinä missä liikutaan fiktion ja dokumentaarisen tyylin rajalla, myös itse tarinassa aikatasot, nykyisyys ja menneisyys, elävien maailma ja tuonilmainen limittyvät toisiinsa. ”Dao” viittaa taolaisuuden alkusyyn käsitteeseen; voimaan, josta kaikki on lähtöisin ja johon kaikki palaa. Katsoja kutsutaan mukaan osaksi elämän ja kuoleman riittejä, kahteen juhlaan. Päähenkilö Glorian (Katy Correa) tyttären häitä vietetään Ranskassa ja kuolleen isän muistoseremoniaa Guinea-Bissaussa, ison suvun voimin. Miljööt ovat hyvin erilaiset, mutta kahden maailman välille syntyy elävä yhteys. Kaiken keskiössä on perhe ja traditiot. 

Todistusvoimassaan Dao tuntuu hyvin henkilökohtaiselta. Ohjaaja Gomes on kertonut valuttaneensa elokuvaan omia kokemuksiaan, mutta hän on samanaikaisesti avannut tekoprosessin kollektiiviseksi. Mukana on improvisaatiota, mutta jälki ei tunnu epätasaiselta.

Harmoninen tasapaino löytyy historian ja nykyhetken, elävien ja kuolleiden sekä eri maiden välille. Kolmituntinen kesto mahdollistaa ajan ja tilan, joilla vältetään kerronnan karikatyyrit. Dao sykkii iloa ja soi.

Hilla Okkonen