Beginnings

Aivoinfarkti pakottaa eroavan perheen etsimään uuden tasapainon riipivässä draamassa rakkaudesta, katkeruudesta ja eteenpäin menemisestä.

Ohjaus
Jeanette Nordahl
Näyttelijät
Trine Dyrholm, David Dencik, Johanne Louise Schmidt
Maa
Tanska
Kielet
tanska
Tekstitykset
englanti
Ikäraja
K12
Kesto
96 min
Avainsanat
Perhesuhteet, Naiskuvia, Rakkaus

Tämä ei ole Anen vuosi. Hänen miehensä Thomas on jättämässä perheen toisen naisen vuoksi, mutta ennen kuin pari ehtii kertoa erosta tyttärilleen, Ane saa vakavan aivoinfarktin. Yhtäkkiä hän tarvitsee apua lähes kaikessa, ja Thomas jää kotiin hänen rinnalleen.

Tanskalaisen Jeanette Nordahlin toinen pitkä elokuva jatkaa pohjoismaisen elokuvan riipivien parisuhdekuvausten perinnettä, mutta löytää aiheeseen poikkeuksellisen fyysisen näkökulman. Ero ja aivoinfarkti alkavat peilata toisiaan: molemmissa tuttu elämä järkkyy, kun toinen puoli ei ole enää kannattelemassa, ja eteenpäin on opeteltava uudella tavalla.

Trine Dyrholm tekee vaikuttavan roolin Anena, jonka suru, viha ja katkeruus törmäävät ympäröivän maailman kykyyn jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Samalla elokuva katsoo tarkasti myös perheen tyttäriä ja sitä, kuinka mahdotonta aikuisten kriisejä on pitää lasten ulottumattomissa. Myös tyttäret joutuvat etsimään uuden tasapainon, kun perheen elämä ympärillä muuttuu peruuttamattomasti.

Synkkyydestään huolimatta Beginnings ei jää epätoivoon. Anen vähittäinen kuntoutuminen ja perheen muuttuvat suhteet avaavat tilaa lohdulliselle ajatukselle: elämä ei ehkä palaa ennalleen, mutta se voi silti jatkua.

Iiro Myller

Näytökset

  • Kino Engel 1
    Su 20.9. klo 16.30–18.06
    96 min, 1/3
  • Kino Engel 1
    Ma 21.9. klo 18.30–20.06
    96 min, 2/3
    Vieraita paikalla: Trine Dyrholm
  • Kino Engel 2
    To 24.9. klo 20.30–22.06
    96 min, 3/3
Vuosi
2025
Alkuperäinen nimi
Begyndelser
Levittäjä
Scanbox Entertainment, Danish Film Institute
Linkit

Traileri

Yhteistyössä