A Tale of Love and Desire
Hetkeen eivät sanat ole olleet näin lihallisia elokuvassa. Tunisialaisen Leyla Bouzidin toinen pitkä ohjaustyö kuvaa, miten kaksi opiskelijaa löytää toisensa kielen ja kirjallisuuden kautta.
Ahmed on tekemässä luokkahypyn. Iltaisin ja viikonloppuisin hän työskentelee edelleen muuttomiehenä, mutta päivisin hän opiskelee kirjallisuutta maineikkaassa Sorbonnen yliopistossa. Ei mikään pieni juttu algerialaisten pakolaisvanhempien lapselle.
Yliopistolla Ahmed saa huomata, että luokkaerot ovat muuallakin kuin kotiosoitteissa. Siinä missä samassa muuttofirmassa työskentelevä serkku varoittaa Ahmedia katsomaan siskonsa perään, ettei tämä pilaa huikentelullaan koko perheen mainetta, kirjallisuuden luennoilla luetaan ääneen eroottista arabialaista runoutta. Lopullisesti nuorukainen menee solmuun, kun kipinät sinkoilevat hänen ja Tunisiasta tulleen opiskelijan Farah’n välillä.
Juuristaan ja seksuaalisuudestaan varma Farah näyttäytyy vastinkappaleena estyneelle Ahmedille, joka ei ole koskaan oppinut kotikieltään arabiaa, mutta ei ole täysin solahtanut osaksi ranskalaista yhteiskuntaa, jossa arabin malli on kapea.
Nuoruuden seksuaalista heräämistä on tulkittu elokuvissa koko historian sivu, mutta tunisialaisen ohjaajan Leyla Bouzidin toisessa kokopitkässä elokuvassa epävarma rooli on raikkaasti annettu miehelle. Tie toisen luo löytyy lopulta sanojen ja kirjallisuuden kautta. Hetkeen eivät kirjaimet ole olleet näin lihallisia elokuvassa.
Sanni Myllyaho