A Normal Family
Rattiraivo suistaa usean ihmisen elämän raiteiltaan eteläkorealaisessa kirjallisuusfilmatisoinnissa, jonka keskiössä olevia aterioita maustetaan mustalla huumorilla.
Rattiraivo suistaa useamman ihmisen elämän raiteiltaan, kun vaikutusvaltaisen johtajan poika tappaa autollaan miehen ja vammauttaa tämän tyttären. Veljekset Jae-wan ja Jae-gyu, joiden suhde on jo valmiiksi kateuden ja halveksunnan kiristämä, joutuvat asian äärelle, mutta eri näkökulmista. Kunnianhimoisena asianajajana työskentelevä isoveli puolustaa yliajajaa ja lastenlääkärinä työskentelevä pikkuveli hoitaa sairaalahoitoon joutuvaa tyttöä.
Työasiat aiheuttavat kitkaa ja veljesten välit kiristyvät entisestään. Diplomaattisuus ja neuvottelutaidot venyvät äärimmilleen, kun molemmat saavat tietää teini-ikäisten lastensa tekemästä rikoksesta. Häpeällisen tapahtuman jälkeen säännölliset perheillalliset kärjistyvät kiihkeiksi yhteenotoiksi. Vaakakupissa painavat omatunto ja perheen maine, sillä kumpikaan ei ole valmis vetämään nimeään lokaan.
Äveriäitä ja välinpitämättömiä ihmisiä kuvaava elokuva käsittelee ylemmän keskiluokan vieraantumista ja moraalista painia henkilökohtaisten kriisien keskellä. Eteläkorealaisen Hur Jin-hon A Normal Family perustuu Herman Kochin kansainväliseen menestyskirjaan Illallinen. Upean kirjallisuusfilmatisoinnin keskiössä olevia aterioita maustetaan mustalla huumorilla.
Omar Fasolah