
Maanlaajuinen R&A-kiertue tarjoaa lastenelokuvia
Helsinki International Film Festival – Rakkautta & Anarkiaa -yhdistyksen R&A-kiertue keskittyy juuri alkaneella kaudellaan eurooppalaisiin lastenelokuviin. Elokuvia voi tilata ja esittää ajalla 1.10.2025–30.4.2026. Kiertue-elokuvia voivat tilata esimerkiksi elokuvateatterit ja -kerhot, tapahtumat sekä kuntien kulttuuripalvelut.
Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin lapsille ja nuorille suunnattua Pulpettikino-ohjelmistoa on mahdollista nähdä myös muualla Suomessa. Yhdistyksen vuonna 2011 aloittaman Pulpettikino-hankkeen pyrkimyksenä on uuden katsojasukupolven kannustaminen elokuvan pariin, sekä kouluissa ja kunnissa tapahtuvan elokuvakasvatuksen edistäminen. Toiminta on vuosien saatossa laajentunut muutamista festivaalinäytöksistä merkittävään Pulpettikino-esityssarjaan, joka levittäytyy myös maanlaajuisesti.
Tällä kaudella ohjelmistossa nähdään kaksi suomeksi tekstitettyä pitkää elokuvaa: latvialaisanimaatio Jacob, Mimmi ja puhuvat koirat (suositellaan 3.–6. luokkalaisille) ja norjalainen nuorisoelokuva Los Bando (suositellaan 6.–9.luokkalaisille).
Ohjelmistossa on myös jo yli kymmenen vuoden ajan vuosittain festivaalin nuorimmille kävijöille kuratoitu huippusuosittu Pulpettikinon lyhytelokuvanäytös (suositellaan päiväkoti-ikäisille 3-vuotiaasta ylöspäin sekä 1.–2. luokkalaisille). Puolituntinen lyhärikooste esittelee hurmaavan kattauksen tuoreita eurooppalaisia animaatioita. Elokuvissa ei ole dialogia, joten värikäs näytöskokonaisuus sopii aivan pienimmille pitäen myös pikkukoululaisten mielenkiinnon yllä.
Kaikkiin elokuviin on tarjolla Koulukinon oppimateriaalit.
Elokuvia voi tilata esitettäväksi kiertueohjelmistosta ajalla 1.10.2025–30.4.2026. Elokuvia voivat tilata muun muassa elokuvateatterit kautta maan, elokuvakerhot, erilaiset tapahtumat sekä kuntien kulttuuripalvelut. Kiertue-elokuvat ovat DCP-formaatissa ja ne välitetään esityspaikalle verkkojakelupalvelu Gofilexin kautta. Pulpettikinon lyhytelokuvanäytös on saatavilla myös videotiedostona. Elokuvista pyydetään näytöskohtainen esityskorvaus (200€ + ALV 24%).
Lisätietoja ja näytöstilaukset:
Outi Rehn, ohjelmistojohtaja
outi@hiff.fi
050 372 1607