(2018)

Platinanvaalea nainen kulkee haparoivin askelin öisen autiokaupungin katuja. Kiirehtivä hahmo vaikuttaa hätääntyneeltä ja äärimmäisen haavoittuvalta. Suuntaa hakevassa kävelyssä on jotain tuttua, vaikka tuskin erotamme naisen kasvoja. Meksikolaismies hevosineen ilmestyy kuin tyhjästä. Sanoja ei vaihdeta, mutta vaaleaverikkö nousee ratsaille ja alkaa kadota unikaupungin hämäriin.

Muusikkona tunnetun Anna Erikssonin esikoisohjaus on alitajuntaa luotaava, elokuvataiteen raja-aitoja siirtävä voimannäyte. M alkoi videotaideteoksena mutta kasvoi pitkäksi elokuvaksi. Elokuva syntyi viiden vuoden aikana Portugalissa, Meksikossa ja Uudessakaupungissa Matti Pyykön kuvaamana.

Eriksson teki teokseensa itse liki kaiken ohjausta, käsikirjoitusta, leikkausta ja äänisuunnittelua myöten. Hän näyttelee elokuvassa ja on myös ääniraidalla kuultava tuttu hunajainen, hengästynyt ääni. Ääni, johon liitämme eroottista latausta, mutta myös suurta surua ja menetystä. Seksiä ja kuolemaa.

M ei ole elokuva Marilyn Monroesta vaan arkkityyppisestä feminiinisestä hahmosta, uniemme, halujemme ja surujemme kuvajaisesta. M:n kokeelliseen kuvavirtaan antautuminen on avautumista elokuvan tulevaisuudelle.

Niina Holm

22.9. klo 18.30 Maxim 1:ssä vieraana ohjaaja Anna Eriksson

  • Alkup. nimi: M
  • Kieli: englanti
  • Tekstitys: englanti
  • Levittäjä: Ihode Management
  • Kopion lähde: Ihode Management
  • Kuvaus: Matti Pyykkö
  • Musiikki: Anna Eriksson
  • Leikkaus: Anna Eriksson