Rakkautta & Anarkiaa antaa kasvot ihmisille, jotka ovat tutun tarinan mykistetty hahmo, kirjoittaa R&A-blogissa vieraileva Ruskeiden Tyttöjen Arda Yildirim. Käsittelyssä elokuvat MATANGI/MAYA/M.I.A., WILD DOGS, SORRY TO BOTHER YOU ja THE GOSPEL ACCORDING TO ANDRÉ.

Kirjailija Chimamanda Ngozi Adichie puhuu kuuluisassa TED-talkissaan yhden tarinan vaarasta. Hän kertoo, kuinka alkoi Nigeriassa varttuessaan lukea jo nelivuotiaana, ja luki päivät pitkät amerikkalaisia ja brittiläisiä lastenkirjoja niiden maailmoihin uppoutuen.

Kun Chimamanda alkoi seitsemänvuotiaana kirjoittaa omia värikynin kuvitettuja tarinoitaan, juotiin niissäkin inkivääriolutta, leikittiin lumessa ja puhuttiin säästä.

Tarinoissa elettiin todellisuudessa, joihin pieni Chimamanda ei ollut Nigeriassa kuunaan törmännyt. Hän kirjoitti tarinoita, joita oli lukenut. Tarinoita, jotka olivat tuttuja.

Voimmeko valita oman todellisuutemme? Onko kohtuullinen eskapismi nykyajan fomo-peloin väritetyistä vaateista mahdollista?

Voimme sulkea sosiaalisen median tilimme sekä seurata vain meitä itseämme kiinnostavia, ei edes meille suunnattuja uutisia. Voimme eristää itsemme meille ensioletukselta epärelevantilta sisällöltä.

Näin syntyy kuitenkin vain yhden tarinan, yhden todellisuuden katraita, jotka eivät keskustele keskenään.

Eskapismin lämmin syli

André Leon Talley on omalaatuisesta toimittajuudestaan, rohkeudestaan sekä nykyään myös majesteettisesta koostaan tunnettu mies, joka ei häntä koskevassa dokumentissa THE GOSPEL ACCORDING TO ANDRÉ myönnä paenneensa todellisuutta muotimaailmaan.

Muoti edustaa hänelle kuitenkin fantasiaa, paranneltua todellisuutta. Talley kertoo, kuinka muodissa ei tunneta rasismia. Monimuotoisuus, erottuvuus ja erikoisuus mielletään muotimaailmassa eduiksi. Erikoisuus ylittää rajat ja aidat.

Kysymys on usein valovoimasta, jota ei niin vain saavuteta. Taikakuplaksi nimittämässään maailmassa Talley ei ole kokenut olevansa vain musta etelävaltioiden mies. Hän ei myöskään ole luullut olevansa mitenkään erikoinen, “all that and a bag of potato chips”.

Talleylla on silmää ja tekemisen halua – alkuperästä, ihonväristä, seksuaalisesta suuntautumisesta ja sukupuolesta riippumattomia taitoja.

68-vuotias Talley kertoo, ettei ole ikinä ollut suhteessa saati rakastunut. Dokumentissa annetaan ymmärtää, että työ on vienyt hänen kaiken aikansa. Ystävät ja tutut kuvaavat häntä “elämää suuremmaksi” hahmoksi, jopa “Afrikan prinssiksi”.

Herää siis kysymys, eikö Talley ole vain halunnut rikkoa itseensä liitettyä myyttisyyttä ja sitä jotain satumaista niinkin arkisella sivujuonella kuin rakkauselämä.

Talley on niin Pariisin, juhlien, kauneuden kuin isoäitinsä luoman hahmonsa vanki, jonka tuominen päivänvaloon voi rikkoa kaiken, mitä hän on elämänsä aikana rakentanut, fantasian.

Lähtökohdat taakkana

Missä vaiheessa tekeminen muuttuu todisteluksi? Missä vaiheessa tausta on taakka, jonka purkamiseen sen kantaja päättää raskain mielin osallistua vuosia sen kantamisen jälkeen?

Tasa-arvon eteen riittää töitä niin kauan, kun naisen, trans- tai muunsukupuolisen sukupuoli alleviivataan jokaisen hänen saavutuksensa myötä. Taidetta tulisi arvioida sen itsensä, ei niinkään sen tekijän kautta.

Naistekijän tuotokset kehystetään etuliitteensä vuoksi naiseuden, ei taiteen kautta. Samanaikaisesti taideteoksessa on kuitenkin aina pala sen tekijää, hänen kokemuksiaan tai ajatuksiaan.

Ruotsalaisen musiikkibisneksen tietävät kuitenkin kaikki. Vähintään kateelliset finnjävelit, mutta enintään, no, koko maailma. Musiikintuottajat ovat kuitenkin valtaosin miehiä, ainakin Elin Lilleman Erikssonin ja Saga Gärdenin WILD DOGS -dokumentin mukaan.

Nuoret muiksi kuin valkoisiksi miehiksi itsensä luokittelevat muusikonalut kokivat itseään puhuttelevan verkoston puuttuneen. Niinpä he loivat sellaisen ja tajusivat, että naisena olemisen voimavara on muissa samankaltaisissa.

Dokumentti ottaa lämpimään sisarelliseen syleilyynsä ja raottaa verhoa stereotypioiden taakse. Selkäänpuukotus ja kilpailu näyttäytyvätkin tukena ja toisen onnistumisen vuoksi itkemisenä.

Kun leikki muuttuu skitsofreniaksi

Roolipeli, larppaus, naamiohuvit. Kyseisiä aikuisten leikkejä harjoitetaan yleensä tietyn ajanjakson ajan, kaikkien siihen osallistuneiden suostumuksella ja ymmärryksellä. On kuitenkin selvää, että larppaamme enemmän tai vähemmän koko elämämme ajan. Harmillisen usein larppaus kestää jopa niin pitkään, ettei sitä tajua itse tekevänsä. 

Boots Rileyn SORRY TO BOTHER YOU on taidonnäyte harmittomasta larppauksesta, joka yltyy elämää määritteleväksi leikiksi. Leikiksi, joka tuo leivän pöytään, ja tässä tapauksessa enemmänkin: juhlia, hyvävuosikertaista samppanjaa sekä hyväksyntää.

Kun afroamerikkalainen puhelinmyyjä Cassius Green (lausutaan Cash is Green) alkaa myydä valkoisen äänellä – ja menestyy sillä paremmin kuin omalla äänellään -ei hän enää hahmota todellisuuttaan. Oma identiteetti hämärtyy, vaikka ystävät ja rakkaat siitä muistuttavatkin. Raha ja hyvinvointi sokeuttavat hänet siltä, miten skitsofreeninen leikki on kyseessä.

Omaa identiteettiään määrittelevien seikkojen ja luonteenpiirteiden ei pitäisi olla stereotypioiden säestämiä. Se, että jostain lähtökohdista oleva ihminen päättääkin tehdä omaan taustaansa peilaten tilastollisesti katsottuna jotain hänelle “epätyypillistä”, on nähtävä rikkautena.

Taiteilija, dokumentaristi, muusikko M.I.A., syntymänimeltään Mathangi ja ystävien kutsumana Maya dokumentissa MATANGI / MAYA / M.I.A., kuinka kerran saavutettu elintaso voi ollahyvää tarkoittavalle ihmiselle taakka.

Tuodessaan päivänvaloon nuoruutensa kotimaan Sri Lankan epäkohtia ja massateurastuksia, kohtaa Maya vain lisää haasteita. Ääni, jolla hän puhuu, onkin yhtäkkiä liian etuoikeutettu ja tekopyhä, liian valkoinen.

Kuten Mayan tarinassa tulee esille, jokaista sotaa ei voi sotia. Ne, joita on kantanut selässään koko elämänsä, ovat kuitenkin yksilöä ja ennen pitkää myös yhteiskuntaa rasittavia. Rakennammehan yhteiskuntamme omien tarinoidemme ja kokemustemme pohjalta. Tärkeää on antaa ihmisille vaihtoehtoja, erilaisia malleja.

Tarinoiden on hyvä keskustella ennen kuin ne törmäävät. Näin dialogi pysyy yllä. Yhden tarinan lisäksi on maailmassa kuitenkin yli 7 600 000 000 muuta tarinaa. Ja luku kasvaa vain.

Kuten Ronja Salmi toteaa kolumnissaan (20.8., HS), “kuvat ja niissä olevat yksityiskohdat ovat kaikki valintoja. On aika kiinnittää niihin huomiota. Elovena tarvitsee vierelleen moninaisen joukon naisia.”

Arda Yildirim / Ruskeat Tytöt

The Gospel According to André R&A:ssa
22.9. klo 16:00 Maxim 1
24.9. klo 18:15 Dubrovnik
30.9. klo 14:15 Kino Engel 2

Wild Dogs R&A:ssa
21.9. klo 16:45 Kinopalatsi 8
24.9. klo 12:30 Kinopalatsi 7
26.9. klo 18:45 Maxim 2 (ohjaaja paikalla)
27.9. klo 18:15 Andorra (ohjaaja paikalla)

Sorry to Bother You R&A:ssa
21.9. klo 18:30 Kinopalatsi 1
26.9. klo 21:00 Bio Rex
28.9. klo 16:00 Orion

Matangi / Maya / M.I.A. R&A:ssa
21.9. klo 18:45 Bio Rex
24.9. klo 21:15 Kinopalatsi 7
26.9. klo 16:15 Korjaamo Kino Elokuvasali