Kauhuelokuva Mother of Flies käsittelee todellisin indie-keinoin taistelua elämästä. Samalla elokuva juhlii luontoa ja sen järjestystä.
Yhdysvaltalaiset Toby Poser, John Adams ja heidän kaksi aikuista tytärtään – Lulu ja Zelda Adams – tunnetaan myös leikkisällä nimellä The Adams Family. Perhe tekee tyylipuhtaasti itsenäistä elokuvaa, sillä he ohjaavat, kirjoittavat, tuottavat ja näyttelevät pääroolit itse. Lisäksi tee-se-itse-perhe säveltää ja kirjoittaa elokuviensa musiikit Hellbender-nimisenä bändinä.
Elokuvien tekeminen perheenä alkoi lähes 17 vuotta sitten. He opettelivat elokuvanteon taikoja yhdessä, ja lapset kasvoivat siihen mukaan. Alussa perheellä oli niin sanottu tunnin sääntö, eli nuoret tyttäret eivät saaneet osallistua kuvauksiin kuin tunnin kerrallaan. Tyttöjen aikuistuttua perhe ei ole enää rajannut elokuvantekoa erilliseksi osaksi arjesta.
”Elokuvien tekeminen on meille onnekasta, koska se ei ole työtä”, kuvailee John Adams.
Kauhuelokuvien pariin perhe siirtyi hieman myöhemmin, koska genre antoi mahdollisuuksia käsitellä lähes mitä vaan synkän linssin läpi. The Adams Family tekee kauhuelokuvia siitä, mitä he ovat omissa elämissään kohdanneet.
Heidän tuorein elokuvansa, Mother of Flies, alkaa autosta. Auto matkaa hiljalleen syvemmälle New Yorkin osavaltiossa sijaitsevien Catskillvuorten metsiin, jotka kutsuvat syöpää sairastavaa Mickeytä (Zelda Adams). Mickey löytää perille ilman karttoja tai ajo-ohjeita, kuin vaistonvaraisesti.
Lääkärit ovat antaneet hänelle vain kuukausia elinaikaa, mutta Mickey ei ole valmis luovuttamaan. Hänen isänsä Jake (John Adams) haluaa seisoa tyttärensä tukena ja on skeptisyydestään huolimatta lähtenyt reissuun mukaan.
Perillä metsässä he tapaavat Solveig-nimisen noidan (Toby Poser), joka lupaa poistaa Mickeyn kasvaimen kolmessa päivässä.
Tarina on perheelle henkilökohtainen. John Adams ja Toby Poser ovat molemmat sairastaneet syövän. Asiasta keskusteleminen elokuvan keinoin auttoi heitä käsittelemään asiaa perheenä.
”Olemme aika avoimia. Meistä elokuvat ovat mahtava keino käydä keskusteluja vaikeista asioista”, Poser kertoo.
Hänen mukaansa erityisen palkitsevaa oli kirjoittaa Solveigin runoutta ja loitsuja. Perhe tekee itse myös käytännön efektejä, joita he elokuvissaan suosivat.
Kaikki perheessä osallistuvat käsikirjoittamiseen. Myöskään kuvauspaikkoja ja pienempien sivuroolien näyttelijöitä ei etsitä kaukaa. Ne löytyvät usein kotimetsistä ja naapurista. Elokuvassa näkyvä puiden valtaama talo on perheen oma koti, johon on jälkituotannossa luotu taianomaista kasvillisuutta.
Vaihtuvat vuodenajat värittävät valkokangasta, ja metsässä on jotain rauhoittavaa jopa keskellä kauhuelokuvaa.
”Yritän juhlia sitä, mitä olen katsellut lapsesta asti. Juhlistan metsää, pilviä, jokia ja salamantereita – kaikkea, jonka kanssa minulla on ollut suhde pienestä asti”, Adams sanoo.
Lähimetsistä saattaa myös löytyä jotain, mitä kohtaus tarvitsee, kuten eläimen raato. Villeimmät ideat lausutaan kuitenkin yleensä ruokapöydässä.
”Kutsumme sitä spagetin heittämiseksi – katsomme, mikä tarttuu”, Poser sanoo.
“Spagetti näyttää vereltä”, Adams selittää.
Minja Viitanen