Elokuva karkaa futiskatsomoon Helsingin keskustassa

Rakkautta & Anarkiaa

Rakkautta & Anarkiaa näkyy tänä kesänä MM-jalkapallon kanssa samalla screenillä. Festivaali tuo kisakatsomoon elokuvia, joissa nähdään epätodennäköisiä voittajia, urahuippuja ja tunteiden vuoristorataa. Elokuvat esitetään viitenä peräkkäisenä sunnuntaina Musiikkitalon kyljessä Helsingin keskustassa sijaitsevan Fan Zonen jätti-screenillä.

Sarjan avaa urheiluelokuva. Lajina on tosin lätkä, sillä valkokankaan valtaa koko perheen kiekkokomedia The Mighty Ducks (1992). Emilio Estevezin näyttelemä kylmä asianajaja käryää ratista ja saa rangaistukseksi pestin junnujoukkueen valmentajana. The Mighty Ducksista nauttivat ysärinostalgian ja urheilun ystävien lisäksi kaikki, joilla on sydämessään erityinen paikka altavastaajille.

Ysäriteema jatkuu juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina. 10 Things I Hate About You (1999) yhdisti aikansa teinileffabuumin ja William Shakespearen klassikon Kuinka äkäpussi kesytetään. Tuloksena on kipakka komedia, joka rikkoo lukioelokuvien kaavan ja pakottaa koulun äkäisen älykön (Julia Stiles) ja pahan pojan (Heath Ledger) lähentymään. Elokuva roikkuu edelleen kaikkien aikojen parhaiden romanttisten komedioiden listoilla, eikä syyttä!

Pride-viikolle ajoittuu sydämellinen ja läpikehuttu Minä, Simon (2018), joka sekin sijoittuu lukioon. Elokuvan nimihenkilö (Nick Robinson) pyrkii ulos kaapista, mutta lukittautuukin sinne syvemmälle, kun ihastuu anonyymisti netissä. Fiksu komedia näyttää todeksi ”rakkaus on rakkautta” -hokeman: Simonin kompurointi, noloilu ja alituinen pähkäily ensirakkauden äärellä tarjoavat pehmeää samastumispintaa jokaiselle.

Tähdet erottuvat viimeistään heinäkuun alussa, kun MM-kisoissa ovat jäljellä enää parhaat joukkueet. Jalkapallovirtuoosien lisäksi katsomossa voi ihailla Pamela Andersonia, jonka tähtivoima käy kirkkaasti ilmi elokuvasta The Last Showgirl (2024). Anderson näyttelee Las Vegasin show-esiintyjää uransa ja koko taiteenalan loppuvaiheessa. Elokuva kurkkaa keinotekoisen kimalluksen taakse ja löytää aitoa melankoliaa, toiveikkuutta ja uskomattoman sivuroolin Jamie Lee Curtisilta.

Fan Zonen viimeinen R&A-näytös tarjoaa täysosuman. Dokumentti Piemonten tryffelinmetsästäjät (2020) kuuluu lajin parhaimmistoon. Kaunis ja koominen elokuva seuraa pienen pohjoisitalialaisen kylän vanhoja miehiä ja heidän koiriaan, jotka samoilevat rehevissä maisemissa tryffeleitä etsien. Samoista metsistä tuntuu löytyvän loputon elämänjano.

14.6. klo 16.00 The Mighty Ducks (tekstitetty suomeksi)

21.6. klo 15.00 10 Things I Hate About You (tekstitetty englanniksi) 

28.6. klo 16.00 Minä, Simon (tekstitetty suomeksi)

5.7. The Last Showgirl (tekstitetty suomeksi) 

12.7. Piemonten tryffelinmetsästäjät (tekstitetty suomeksi)