Rakkautta & Anarkiaa -festivaalitiimi vierailee parhaillaan 72. Cannesin elokuvajuhlilla. R&A:n Outi Rehn, Veera Kotila ja Anna Möttölä kertovat Cannes-arjestaan: aikaisista aamuista, uusista tuttavuuksista, polttavista puheenaiheista – ja elokuvista, jotka jättävät jäljen.
Maanantai 13.5.
Outi Rehn, ohjelmistokoordinaattori:
Herätys klo 4.30 aamulla, lento Nizzaan. Saavumme Annan ja Veeran kanssa jännittyneenä kämpälle ja mietimme pitkät tovit huonejakoa. Kuusi ihmistä, kolme makkaria ja olohuone. Kaksi suihkua, joista toinen on ilman ovea yhden makuuhuoneen yhteydessä ja toinen kahden makkarin välissä. Leidit vetävät henkistä pitkää tikkua olohuoneen sängystä.
Palais des Festivals on koko festarin sydän.
Suuntaamme jäätelölle ja Palatsille eli Palais des Festivalsille noutamaan festaripassejamme. Palais des Festivals -kongressikeskus on koko festarin sydän, jossa on useita leffasaleja, kuten se kuuluisa ”punaisen maton sali” Lumière, elokuva-alan marketti sekä festaripassien ja -kassien noutopiste.
Palatsilla kaikki on vielä kesken: työmiehet poraavat kävelyreittiä pääsaliin, punaisten mattojen päällä on kupruilevia suojamuoveja, elokuvasäätiöiden paviljongeilla pystytetään julistekuvia.
Tiistai 14.5.
Veera Kotila, tuottaja:
Aamupala terassin lämmössä ja klo 8.30 suunta kohti ensimmäistä näytöstä. Tämän vuoden asunto on kätevästi kaiken lähellä, mietin kipittäessäni pieniä kujia kohti Olympia-teatteria. Teatterin edessä vastaan luikertelee valtava jono innokkaita festivaali-ihmisiä. Selvitän pikaisesti missä jonossa minun pitäisi olla. Pian selviää, ettei suuntaamaani saliin ole jonoa laisinkaan. Hienoa! Mutta minne muut ovat sitten jonottamassa? Ovatko he valinneet minua paremmin? Selaan ohjelmaa vimmatusti, enkä löydä mainintaa muista teatterin näytöksistä. Varmasti kyse on siis suljetusta näytöksestä. Tyydyn kohtalooni ja luotan, että tämä oli tähän aikaan paras valinta. Katson 135 minuuttista ranskalaista draamakomediaa noin 70 minuuttia, kunnes luovutan. Tämä ei ole meitä varten.
Outi Rehn:
Ensimmäinen festivaalipäivä! Veera lähtee kämpiltä ensimmäisenä elokuvanäytökseen. Kaikki muut ovat (harvinaista kyllä!) hetkeä myöhemmin samaan aikaan aamupalapöydässä.
Työni kannalta tärkein osa Cannesin elokuvajuhlia on Marché du Film eli elokuva-alan ammattilaisten market-tapahtuma, jossa levitysfirmoilla on standeja Palatsin täydeltä vieri vieressä toisiaan ja elokuvanäytöksiä ympäri kaupunkia. Näiden standien ja näytösten välillä tulen seuraavat 10 päivää juoksemaan tapaamassa levittäjien festivaalikoordinaattoreita ja tsekkaamassa heidän elokuvatarjontaansa. Market-näytösten hyvä puoli on siinä, että niihin voi mennä (ja lähteä) helposti kesken elokuvan, jos aikataulut eivät salli koko elokuvan näkemistä putkeen. Monista leffoista näkee jo ensimmäisen puolen tunnin aikana etenkin sen, jos se on R&A:lle esimerkiksi liian kaupallinen.
Monista leffoista näkee jo ensimmäisen 30 minuutin aikana sen, jos elokuva on R&A:lle esimerkiksi liian kaupallinen.
Sattumalta päivän seitsemästä tapaamisesta kahdessa kuulen kyseisen firman festivaalikoordinaattorin olevan siirtymässä uusiin haasteisiin ja minut esitellään hänen seuraajalleen, joka on jo aloittanut hommansa. Tuntuu onnekkaalta, että molemmissa tapauksissa pääsen sekä hyvästelemään vanhan tutun että tapaamaan jo uuden kontaktihenkilömme. Olen tavannut useimpia yhteistyölevittäjien festarikoordinaattoreita monen vuoden ajan pari kertaa vuodessa Cannesin ja Berliinin festareilla ja viestitellyt heidän kanssaan läpi kesän, joten joidenkin kanssa kehittyy jonkinlainen ammatti-ystävyys. Lähtöuutiset tuntuvat siksi yleensä myös aika haikeilta.
Onneksi vuosien saatossa on huomannut, että elokuva-ala on pieni paitsi Suomessa, myös maailmanlaajuisesti. Moniin vanhoihin tuttuihin törmää yllättäen myös uusissa firmoissa.
Osa tiimistä on illalla katsomassa avajaiselokuvaa. Muu tiimi lähtee erään baarin terassille Festival Programmers of the World Unite -tapaamiseen ja sen jälkeen yhdessä syömään. Tuntuu hämmentävältä ja kivalta, että kaikki neljä R&A:n vakinaista työntekijää ehtivät illallistaa yhdessä! Ravintolan jälkeen piipahdan vielä moikkaamaan puolisoani, joka istuu iltaa terassilla Alex-nimisen henkilön kanssa. Paikalle tullessani käy ilmi, että olenkin muutama vuosi sitten ollut yhteydessä Alexin kanssa – hän on vieraillut R&A:ssa tuottamansa elokuvan kanssa! Pikainen piipahdus venyy tunniksi, kun alamme muistella ja fiilistellä vierailua ja elokuvan menestyksekkäitä festarinäytöksiä. Kun pohdin nukkumaan lähtöä, alkaa sataa. Istumme vielä tunnin, jonka jälkeen onkin taas selkeää.
Keskiviikko 15.5.
Veera Kotila:
Toinen festaripäivä käyntiin! Tänään vuorossa myös ensimmäinen kilpasarjan näytös, tiistaina festivaalin avannut The Dead Don’t Die. Pääkilpasarjan elokuviin täytyy aina olla lippu, joita toivotaan lipunmyyntijärjestelmän kautta omilla tunnuksilla. Ne joko hyväksytään tai hylätään, kukaan ei tunnu tietävän millä perusteella. Olen kuullut, että jokaista pääkilpasarjan näytöstä kohden on kahdeksankertainen määrä lippuja toivovia festivaalikävijöitä. Olen ilahtunut, että olen onnistunut saamaan jo useamman toiveeni läpi! Varaan hyvin aikaa jonottamiselle. Lippuun on merkitty mihin aikaan portit suljetaan, joten viime tinkaan ei saapumista kannata jättää. Olen paikalla 35 minuuttia ennen määräaikaa ja jonot ovat valtavia. Mitenköhän tässä käy? Asetun jonoon, aurinko paahtaa päätä, hiki valuu. Onneksi päivänäytöksiin ei tarvitse pukeutua iltapukuun ja korkkareihin toisin kuin iltaisin, jolloin pukukoodi on tiukempi. Joka puolella huudellaan jotain, äänessä ovat sekä lehtimyyjät että epätoivoisesti näytökseen haluavat lipunmetsästäjät. Vaihdan muutaman sanan jonossa marokkolaisen cinefiilin kanssa. Päivittelemme törkeästi jonossa ohittavia miesoletettuja. Täällä saa kyllä pitää puolensa. Puolen tunnin jonotuksen jälkeen lähestyn turvatarkastusta. Kassi auki ja turvatarkastusportin läpi. Merci, au revoir! Sisällä salissa, leffa voi alkaa!
Outi Rehn:
Aamulla sataa ja on hyisen viileää. Lähden ulos kaulahuivissa, mutta ehdin päivän aikana vielä moneen otteeseen sekä hikoilla auringon paahtaessa että hytistä kylmässä tuulessa. Ehdin katsoa erään dokumentin alkua marketissa ennen tapaamisia. Elokuva onkin sen verran mielenkiintoinen, että harmittaa joutua lähtemään kesken.
Standien puolella ensimmäinen tapaamiseni huokaisee turhautuneena, että hänellä on tänään tosi huono aamu. Palatsiin oli hirveät jonot ja joka välissä matkan varrella oli turvatarkastuksia ja laukkujen tutkimista. Lisäksi erään heidän levittämänsä elokuvan tekijätiimi on aiheuttanut hänelle harmaita hiuksia ja pinna on kireällä. Yleensä kovin hymyileväisenä näkemäni henkilö istuu nyt edessäni silminnähden kiukkuisena ja kertoo sen myös avoimesti, mutta hoitaa tietenkin tapaamisen silti asiallisesti. Tuntuu, että haluan piristää häntä. Lopuksi kommentoin, että onpa virkistävää nähdä joku täällä avoimesti huonotuulisena. Vitsailemme asiasta hetken, jonka jälkeen hän alkaa nauraa. Hän kiittää lämpimästi tapaamisesta ja sanoo, että on nyt taas hyvällä tuulella.
Illalla lähden Marché du Filmin avajaisjuhliin, vaikka houkuttaisi melkein enemmän jäädä Annan ja Veeran kanssa kämpille purkamaan sähköposteja ja käymään ajoissa nukkumaan.
Torstai 16.5.
Anna Möttölä, toiminnanjohtaja:
Kolmantena festivaalipäivänä tämän vuoden Cannes-puheenaiheet alkavat hahmottua. Yksittäisten elokuvien lisäksi ne ovat niitä, jotka näkyvät päivittäin ilmestyvien ammattilehtien otsikoissa ja puhuttavat tapaamisissa. Jokavuotinen vakioaihe on marketin vetovoima: onko rantabulevardi Croisettella yhtä ruuhkaista kuin menneinä vuosina, syntyykö diilejä ja millaisissa summissa liikutaan? Kolmatta vuotta pyöritellään kiihkeästi Netflixin ja Cannesin suhdetta – festivaalihan sulki nyt toisena vuotena peräkkäin kilpasarjastaan elokuvat, joita ei ole mahdollista levittää Ranskassa elokuvateattereissa. Elokuvabisneksen myllerryksessä tilanne tuskin voi tällaisena pitkään jatkua, molemmilta osapuolilta vaaditaan kompromisseja.
Sukupuolten välinen tasa-arvo Cannesin ohjelmistossa on kovasti – ja ilahduttavasti – tapetilla, vaikka edistys onkin hidasta. Viime vuonna punaisella matolla nähtiin juryn presidentin Cate Blanchettin sekä mm. Agnès Vardan ja Ava DuVernayn johtama 82 naisen protestimarssi mielenilmauksena festivaalin surullisille tilastoille: festivaalin 71 vuoden aikana kilpailuun oli valittu elokuvia 1645 miesohjaajalta ja vain 82 naisohjaajalta. Cannes lupasi parantaa ja tänä vuonna tilanne on hiukan parempi: kilpailun 21 elokuvasta neljä on naisten ohjaamia. Paljon kehuja keränneen Atlanticsin ohjaaja Mati Diop teki historiaa olemalla ensimmäinen musta naisohjaaja Cannesin kilpasarjassa.
Yksi iso päivänpolttava aihe loistaa poissaolollaan: ilmastonmuutoksesta tai pyrkimyksestä ekologisempaan elokuvatuotantoon ei täällä juuri puhuta.
Yksi iso päivänpolttava aihe loistaa poissaolollaan: ilmastonmuutoksesta tai pyrkimyksestä ekologisempaan elokuvatuotantoon ei täällä juuri puhuta. Pitkään tätä kysymystä tuskin voidaan Rivieran rannallakaan vältellä. Kuten sitäkään, millainen on Cannesin marketin kaltaisten, paljon lentomaileja ja materiaaleja nielevän tapahtumien tulevaisuus?
Oma saldoni tähän asti: tapaamisia, työskentelyä läppärin kanssa marketin ammattilaisloungen sohvilla, paljon kahvia ja pain au chocolateja. Ja tietenkin elokuvia – viidestä jopa kaksi kokonaan ja parhaat toivottavasti vielä edessä.
Eniten Cannesista toivoo aina uusia ihastuksia.
Teksti: Anna Möttölä, Outi Rehn, Veera Kotila
Kuvitus: Anna Parviainen