/ Uutiset

Finnish Film Affairin parhaan tekeillä olevan fiktioelokuvan palkinnon on voittanut Miia Tervon tuleva toinen pitkä ohjaus Ohjus. Parhaana pohjoismaisena projektina palkittiin norjalainen Lovable ja parhaana dokumenttielokuvana vuoden 1975 Etyk-kokouksesta kertova Showtime in Helsinki.

FFA:n parhaan fiktioprojektin palkinnon voitti Miia Tervon (Aurora, 2019) tuleva pitkä elokuva OHJUS. Parhaillaan jälkituotannossa oleva draamakomedia kertoo lappilaisesta kylästä, jonka arki mullistuu, kun neuvostoliittolaisen ohjuksen huhutaan pudonneen lähistölle.

Kansainvälinen raati kehui projektin paikallista luonnetta ja kansainvälistä potentiaalia. Raatiin kuuluivat Franziska Bioh (MUBI), Steve Gravestock (Toronto International Film Festival) ja Josef Kullengård (Göteborg Film Festival).

Palkintoja toimimattomalle parisuhteelle ja Etyk-dokkarille

Norjalaiselokuva LOVABLE palkittiin FFA:n parhaana pohjoismaisena projektina. Lilja Ingolfsdottirin ohjaama ja Thomas Robsbahmin (mm. The Worst Person in the World, 2021) tuottama elokuva kertoo elämän muuttavasta aviokriisistä ja laajenee yhteiskunnalliseksi kuvaksi toimimattomien parisuhteiden dynamiikasta.

Raati vakuuttui elokuvan tavasta käsitellä nykyaikaisten parisuhteiden työnjakoa erottuvalla mutta yleismaailmallisella tavalla.

Parhaan dokumenttiprojektin palkinnon sai vuoden 1975 Etyk-kokousta käsittelevä SHOWTIME IN HELSINKI. Arthur Franckin ohjaama elokuva valaisee raadin mukaan poliittisen historian merkkihetkeä lämpimällä huumorilla ja esittää taiteellisen näkemyksensä taidokkaasti nyky-yleisölle.

Dokumenttihankkeiden raatiin kuuluivat Oleksandra Kravchenko (Moon Man), Mita Suri (Sheffield Doc/Fest) ja Debra Zimmerman (Women Make Movies).

Finnish Film Affairin palkinnot ovat suuruudeltaan 3 000 euroa kansainväliseen markkinointiin (fiktioelokuvat) ja kansainvälisen trailerin tekemiseen (dokumenttielokuvat). Palkintojen sponsorit ovat Suomen elokuvasäätiö, Konstsamfundet ja AVEK.

Kauhuelokuvat ja maaseudun huumeet kiinnostivat

Muita Finnish Film Affairissa kiinnostusta herättäneitä projekteja olivat kaksi kotimaista kauhuelokuvaa: Ilona Ahdin (Tytöt tytöt tytöt, 2022) käsikirjoittama ja Marika Harjusaaren ohjaama kauhuelokuva SUONSILMÄ, Hanna Västinsalon (Palimpsest, 2022) uusi kauhuelokuva VIRVATULI.

Tapahtuman kiinnostavimpiin elokuviin lukeutuivat myös Ruotsin maaseudun nuorten huumeidenkäyttöä käsittelevä draama GLASPEST (ohj. Elina Sahlin) sekä Virpi Suutarin nuorista luonnonsuojelijoista kertova dokumenttielokuva VARPUNEN.

Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalin yhteydessä järjestetty Suomen suurin elokuva-alan ammattilaistapahtuma Finnish Film Affair päättyy perjantaina. Tapahtumassa esiteltiin yli 30 elokuva- ja sarjahanketta.

Tänä vuonna 12. kertaa järjestetty FFA toi Helsinkiin yli 500 elokuva-alan ammattilaista 26 eri maasta.