Matti Harjun esikoispitkä Natura on visuaalisesti hivelevä “anti-trilleri”, odotuksia pakeneva mysteeri ja tutkielma luokasta digitalisoituneessa kapitalistisessa yhteiskunnassa. Keskustelimme taiteilija Matti Harjun kanssa teoksen synnystä, luonnosta ja elokuvan ruumiillisuudesta.
Vehreä kesä-Suomi näyttää kauniilta ja hieman karmivalta. Auringon porottamalla nurmikolla makaa pinkki Monster-tölkki. Kaksi päähenkilöä tapaa internetissä. Markus (Asko Lintunen) napsii antioksidanttipitoisia marjoja ja punnertaa dippejä vasten keittiötasoa, kun taas Kentsu (Jarmo Kämäräinen) retostelee seksikokemuksillaan ja epäilee kumppaniaan syrjähypystä. Kumpaakin yhdistää kuitenkin jonkinlainen stagnaatio ja kenties jokin, jota voisi kutsua syrjäytymisuhaksi. Yhdessä he alkavat suunnitella ryöstöä kryptomiljönäärin (Juha Lilja) kotiin, jonne he lopulta marssivat kirkkaassa päivänvalossa. Jännite kasvaa, mutta kuten arvata saattaa, ei mikään suju kuten odotettua. Niin ruumiit kuin helteisenä huokuna luonto ovat arvaamattomia ja hallitsemattomia.
Paljon siinä prosessissa oli myös sellaista, että halusin myös itse yllättyä siitä, että millainen elokuvasta tulee.
Alkuun, haluatko kertoa miten Natura syntyi?
Matti Harju: No ihan aluksi oli idea et tekisi elokuvan kahden ihmisen vähän murheellisesta matkasta aseelliseen ryöstöön. Sit rupesin lukee kryptovaluutoista ja sellasesta ilmiöstä, jota Naturassakin kuvataan kuin “five dollar wrench attack”. Se siis tarkoittaa että kryptovaluuttaa ryöstetään uhkaamalla fyysisellä väkivallalla.
Sit kun löytyi ihmisiä ja kuvauspaikkoja, niin mukautin käsistä niiden mukaisesti. Halusin myös tehdä elokuvan tietyllä tavalla – esimerkiksi kuvata kokonaan luonnonvalossa, käyttää henkilöitä joilla ei ole mitään yhteyttä näyttelemiseen, operoida itse kameraa ja niin edelleen.
Paljon siinä prosessissa oli myös sellaista, että halusin myös itse yllättyä siitä, että millainen elokuvasta tulee.
Olet aiemmin tehnyt videotaidetta ja lyhytelokuvaa, miltä tuntui esikoispitkän luominen?
MH: Se oli hyvin luonteva askel eteenpäin. Jos katon kaikkia fiktiivisiä lyhäreitä, jotka oon tehnyt, niin nään niissä sellasen selkeän kehityskaaren. Ja erityisesti kaksi viimeisintä (Kolme päivää sadetta, 2022 ja Ekstaasi, 2023) toimi semmosina harjoitusaskelina tähän elokuvaan.
Ajattelen et luonto on tässä kaiken elämän olemassaolon kokonaisjärjestelmä, jota ihminen ei hallitse.
Naturassa on paljon luontokuvaa, joka tuntuu uhkuvan miltei yliluonnollista energiaa ja värinää. Lisäksi luonto on läsnä myös nimen tasolla. Mikä on Naturan luonto?
MH: Kiva kuulla että välittyy tuollainen tuntemus. Mä oon erityisesti viime vuosina kokenut ihan suoranaista euforiaa luonnossa. Ajattelen et luonto on tässä kaiken elämän olemassaolon kokonaisjärjestelmä, jota ihminen ei hallitse.
Musta jotenkin suurin osa elokuvistakaan ei pysty mitenkään lähestymään sitä dilemmaa tai sen syvyyttä, et miten vieraantuneita ihmiset on itsestään, toisistaan ja erityisesti ympäristöstään, luonnosta. Et miks elokuvat on oikeestaan keskeinen osa ongelmaa, täysin kyvyttömiä avaamaan mitään ratkaisusuuntia.
Mä en pysty ite välttämään ajatusta etteikö oleminen olisi aika kehollista. Niin sit se et ihminen on elokuvassa usein sellanen “huutava naama”, niin siinä on mun mielestä menty ohi jo niin monesta maalista, et tuskin kukaan löytää enää edes lähtöpisteeseen.
Kiinnitin huomiota elokuvan ruumiilllisuuden kuvauksiin. Läsnä on niin kaulan ympärille kiertynyt napanuora, salmiakkioksennus lentokoneessa matkalla Rhodokselle, ulostaminen metsässä, verensokerin mittausta ja paniikkikohtaus. Onko tämä tietoinen valinta?
MH: Joo, toki. Ja kiva kuulla et tämmöinen huomio on syntynyt.
Tää ehkä liittyy tuohon aiempaan vastaukseen. Että jos miettii miten moninainen ihmisen elämä on, ja mitkä kaikki asiat siihen vaikuttaa, tai mihin kaikkeen ihminen ite vastaavasti vaikuttaa. Niin mua kiehtoo sellanen mahollisuus et ihminen ois kokonaisvaltasemmin, myös ruumiillisesti, osana elokuvan narratiivia.
Mä en pysty ite välttämään ajatusta etteikö oleminen olisi aika kehollista. Niin sit se et ihminen on elokuvassa usein sellanen “huutava naama”, niin siinä on mun mielestä menty ohi jo niin monesta maalista, et tuskin kukaan löytää enää edes lähtöpisteeseen.
Naturan kuvassa on materiaalinen tuntu. Kiinnostaa kuulla millä ja mille elokuva on kuvattu, jos saa kysyä?
MH: Se on kuvattu sellasella Fujin peilittömällä kameralla josta signaali menee Atomoksen noin kymmenen vuotta vanhaan ulkoiseen tallentimeen. Linssinä on kustomoitu, kiinalainen anamorphinen linssi. Eli digitaalisesti kuvattu.
Elokuvan keskellä nähtävä m/v jakso on tehny siten että digitaalinen materiaali on siirretty 16mm filmille ja sitten siihen oon tussilla piirtänyt päälle ja sitten se on skannattu takasin digitaaliseksi. Loppujakso on kuvattu Super 8:lle Kodakin 500T:lle.
Editoin ja värimäärittelin elokuvan ilmaisohjelmalla nimeltä DaVinci Resolve.
Olen huomannut, että sana kokeellinen herättää ristiriitaisia tuntoja. Onko Natura mielestäsi kokeellinen elokuva?
MH: Herättääkö? Hah, ois kiva kuulla millasia.
No ja siis, on ja ei. Riippuu varmaan katsojasta ja katsomiskontekstista.
Itse suhtaudun sanaan tai määritelmään kokeellinen kyllä erittäin suopeasti. Se kertoo mulle heittäytymiskyvystä, riskinotosta, uteliaisuudesta, avarakatseisuudesta, uuden löytämisestä – kaikesta mitä yritän tuoda ja saada muutenkin omaan elämääni.
Haluatko vielä lisätä jotain?
MH: Mahtavaa saada Natura esille ensimmäiseen R&A:n Spring Breakiin!
R&A on seurannut mukana omassa tekemisessä ja sen kehittymisessä kuitenkin yli 20 vuotta – festarinäytöksinä, mielenkiintoisina esittelyteksteinä katalogeissa ja festarilehdessä ja myös rakkaiden VHS ja DVD julkaisujen muodossa.
Natura R&A Spring Breakissa lauantaina 15.4. kello 16.00.
Teksti: Inari Nikkanen