R&A:n East Side Stories -teemassa nähdään elokuva Corpus Christi, jossa maallinen ja henkinen sulautuvat saumattomasti yhteen. Uskonnollisen kehyksen ohella elokuvaa voi katsoa esimerkiksi westerninä, jossa muukalainen saapuu pikkukaupunkiin ja horjuttaa sen pysähtynyttä järjestystä tuomalla vaietut jännitteet esiin.
Puolalaisen Jan Komasan ohjaama Corpus Christi (Boże Ciało, 2019) kertoo tappoon syyllistyneestä Danielista (Bartosz Bielenia), joka pääsee ehdonalaiseen vapauteen nuorisovankilasta. Danielille on muodostunut ystävyyssuhde vankilassa toimivaan pappiin, isä Tomasziin (Lukasz Simlat), ja hän haluaisi päästä itsekin pappisseminaariin. Rikosrekisterin takia se ei ole mahdollista, joten parin seksin ja huumeiden täyteisen päivän jälkeen Daniel lähtee kohti hänelle osoitettua työpaikkaa: maaseudulla sijaitsevaa sahaa. Hetken mielijohteesta Daniel päätyy läheisen kylän kirkkoon. Hän väittää olevansa pappi ja esittää todisteena pilailutarkoituksessa hankkimansa papin asun. Koska kylän varsinainen pappi on sairastunut, päätyy pappina esiintyvä Daniel hänen sijaisekseen. Tässä elokuvan lähtöasetelma.
Papin hahmon on ollut suosittu, kun on haluttu käsitellä uskonnollisia teemoja ja erityisesti uskonnollisuuden ja maallisuuden välistä jännitettä. Tuoreimpia esimerkkejä ovat sellaiset televisiosarjat kuin ranskalainen Tapahtukoon sinun tahtosi (2012–2015), brittiläinen Särkynyt enkeli (2017) ja tanskalainen Huuto syvyydestä (2017–2018) sekä elokuvat Calvary (2014) ja First Reformed (2017). Tyypillisiä pappiselokuvien teemoja ovat papin uskonnollinen kriisi, jännitteinen suhde vihamielisiin tai välinpitämättömiin seurakuntalaisiin, ja oman epätäydellisyytensä ja tekopyhyytensä kohtaaminen.
Corpus Christin valepappiasetelma kääntää tavanomaisen kuvion nurin. Uskonkriisissä olevalle “oikealle” papille pappeus on velvollisuus, ja siksi uskonkriisi on häpeän aihe, joka on salattava. “Väärä” pappi puolestaan joutuu kyllä peittelemään identiteettiään, mutta samalla papin asema on hänelle valinta, johon kukaan tai mikään ulkopuolinen ei häntä pakota. Niinpä Daniel omaksuessaan papin roolin ei jää kipuilemaan uskonnollisten epäilyjen kanssa, vaan heittäytyy papin tehtäväänsä antaumuksella. Vaikka hän toimii pappina väärin perustein, hän ei vain esitä papin roolia, vaan elää sitä.
Elokuvan asetelmalla on vastineensa todellisuudessa: Puolassa on tullut julki useita tapauksia, joissa pappina on toimittu ilman pappisoikeuksia. Ilmiö kiehtoi elokuvan käsikirjoittajaa Mateusz Pacewitzia niin, että hän kirjoitti aihetta käsittelevän kirjan, joka puolestaan toimi lähtökohtana elokuvan käsikirjoitukselle. Danielin esikuvana oli erityisesti eräs pienessä kylässä pappina esiintynyt ja seurakuntalaisten keskuudessa pidetty nuori mies, jonka paljastuminen valepapiksi oli kyläläisille shokki. Kirjoitustyötään varten Pacewitz haastatteli sekä kyläläisiä että pappina esiintynyttä miestä. Kaiken lisäksi kuvausryhmälle selvisi kuvausten jo päätyttyä, että kuvauspaikaksi valitussa kylässä oli ollut vastaavanlainen tapaus: huijari oli onnistunut esiintymään pappina kahden vuoden ajan.
Corpus Christi on “uskonnollinen” elokuva, mutta ei millään osoittelevalla tai sentimentaalisella tavalla. Elokuvan kiinnostavuus perustuu pitkälti siihen, että “maallista” ja “hengellistä” ei eroteta, vaan ne sulautuvat yhteen. Uskonto ei ole erillinen saareke tai ongelma, joka pitäisi ratkaista, vaan osa arkea, kehys, jonka puitteissa elämä tapahtuu. Daniel on samalla kertaa sekä väkivaltarikollinen että pappi ilman teeskentelyä, ja ilman että näiden kahden puolen välillä olisi hänelle itselleen ristiriitaa. Suuri kiitos tästä kahden puolen sulautumisesta yhdeksi kuuluu Danielia esittävälle Bartosz Bielenialle. Hän onnistuu siirtymään saumattomasti herkkyydestä uhkaavuuteen ja lempeydestä väkivaltaan ja takaisin vaikuttamatta keinotekoiselta ja säilyttäen samalla henkilöhahmon yhtenäisyyden. Yhdessä hetkessä hän voi nauraen viskoa vihkivettä seurakuntalaisten päälle tai kyynelehtien rukoilla näiden puolesta ja toisessa vetää kokaiinia nenään tai antaa tyrmäysiskun päällään.
Uskonnollisen kehyksen sijaan (tai sen ohella) elokuvaa voisi katsoa myös vaikkapa westerninä, jossa muukalainen saapuu pikkukaupunkiin ja horjuttaa sen pysähtynyttä järjestystä tuomalla vaietut jännitteet esiin. Elokuvassa kylä on juuttunut aiemmin tapahtuneeseen tragediaan ja siitä kumpuavaan kaunaan, jonka sovittamisen Daniel ottaa tehtäväkseen. Western-henkisesti asiaan kuuluu myös vastakkainasettelu kylää pyörittävän mahtimiehen kanssa.
Elokuvan nimi Corpus Christi, suomeksi “Kristuksen ruumis”, viittaa paitsi katoliseen käsitykseen ehtoollisleivästä Kristuksen todellisena ruumiina, myös ehtoollisaineiden kunniaksi vietettyyn katoliseen Pyhän ruumiin juhlapäivään. Nimessä voidaan nähdä myös viittaus Danieliin eräänlaisena Kristuksen ruumiillistumana, Kristus-hahmona, joka saapuu sovittamaan yhteisön synnit. Ja kun Daniel elokuvan loppuvaiheessa paljastaa tatuoidun ruumiinsa ja nostaa kätensä ristiinnaulitun asentoon hän näyttäytyy – Kristuksen tavoin – samaan aikaan sekä jumalallisena pelastajana että tuomittuna rikollisena. ■
Teksti: Antti Pönni
Kirjoittaja on koulutukseltaan elokuvatutkija ja toimii lehtorina elokuvan ja television tutkinto-ohjelmassa Metropolia-ammattikorkeakoulussa.
