Identifying Features esittää katsojalle mahdottoman kysymyksen: Mistä sinä tunnistaisit läheisesi ruumiin? Ja milloin olisit valmis luovuttamaan kadonneen etsinnän? Kiitelty esikoisohjaus nähdään R&A-festivaalilla.
Kassi, ei muuta.
Tunnistatteko tämän? Oletteko varma?
Pakkasin sen hänelle itse.
Magdalenan poika Jesús ja tämän ystävä Rigo lähtivät Meksikosta kohti Yhdysvaltojen rajaa kaksi kuukautta sitten. Heille oli töitä tiedossa Arizonassa, mutta kukaan ei ole kuullut heistä sen koommin.
Rigon äiti Chuya on onnekas, hän voi olla varma. Hänen pojallaan on, oli valkoinen läikkä kasvoissaan. Pojan ruumis on helppo tunnistaa. Silminnäkijät muistavat nähneensä hänet.
Jesús on kuin kuka tahansa naapurin poika, eikä kukaan muista nähneensä häntä. Nyt on vain kassi ja kasa hiiltyneitä ruumiita.
Tämä kassi on paras mahdollisuutemme tunnistaa poikasi ruumis.
Mitä tahansa teetkin, älä tee samaa virhettä kuin minä, kolmas äiti Olivia neuvoo. Hänen poikansa oli kadoksissa neljä vuotta, mutta kun ruumis viimein löydettiin, se oli vain kaksi viikkoa vanha. Hän oli ollut tuolla jossain kaikki nämä vuodet. Jos hyväksyt, että poikasi julistetaan kuolleeksi, viranomaiset lakkaavat etsimästä häntä, Olivia varoittaa.
Magdalena ei aio luovuttaa. Magdalena ei ole enää nuori, lukeminen on vähän vaikeaa, eikä hänellä ole kännykkää, mutta hän ei aio palata kotiin ennen kuin hän tietää, mitä hänen pojalleen on tapahtunut.
Reitti Meksikon läpi kohti Yhdysvaltojen rajaa on täynnä vaaroja. Osan matka alkaa jo El Salvadorista ja Hondurasista, joista ihmiset pakenevat usein jengiväkivaltaa. Matkallaan ihmiset joutuvat pelkäämään kidutusta, kidnappausta, pahoinpitelyjä, seksuaalista väkivaltaa, kiristystä ja uhkailua – ja jopa kuolemaa tai katoamista.
Jo ennen kuin pelko koronaviruksen leviämisestä maasta toiseen sulki rajat, tilanne oli kiristynyt. Nyt se tuntuu kaukaiselta, mutta vielä vuosi sitten katselimme uutisista, miten siirtolaislapsia erotettiin vanhemmistaan Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalla.
Elokuva muistuttaa minua maailman vaarallisimmasta siirtolaisreitistä, keskisestä Välimerestä. Viime vuonna jokaista kymmentä onnistunutta ylitystä kohden yksi ihminen hukkui tai katosi yrittäessään päästä turvaan Eurooppaan. Kirjassaan Hukkuneet (2019) Taina Tervonen haastattelee Euroopassa ruumiinpesijöitä ja oikeuslääkäreitä, jotka yrittävät tunnistaa ihmisiä, jotka eivät voi enää kertoa, keitä ovat. Kirjassa on monta aukeamaa kuvia esineistä, joita kuolleilta on löytynyt ja joiden avulla heidät voidaan ehkä tunnistaa: haalistunut valokuva, koru, vettynyt tupakka-aski…
Kun EU-politiikka on hankaloittanut etsintä- ja pelastusalusten työtä Välimerellä, yhä useampi ihminen vajoaa pohjaan ilman, että kukaan saa koskaan tietää.
Kysyn puolisoltani, mistä hän tunnistaisi minun ruumiini. Kysymys saa hänet vaikeaksi. Oudosta luomesta, hän sanoo lopulta.
Fernanda Valadezin esikoisohjaus Identifying Features (2020) on kertomus naisista, äideistä, jotka etsivät poikiaan. Tämä näkyy konkreettisesti kuvien tasolla: kamera keskittyy äitien kasvoihin, kuulemme oikeuslääkäreistä, poliiseista ja virkailijoista vain äänet. He ovat kuvissa takaraivoja ja kengänkärkiä. Elokuva välttää matchoilun ja raakuuksilla mässäilyn, johon suuri osa Meksikon huumekauppaa käsittelevistä sarjoista ja elokuvista typistyy.
Etsintä vie Magdalenan siirtolaissuojista autioituneisiin taloihin, joissa eläinten ruhoista päätellen vielä hetki sitten oli elämää. Ennen kuin etsintä on päätöksessä, Magdalenan on vielä pohdittava, voiko olla jotain kuolemaakin pahempaa. ■
Teksti: Sanni Myllyaho
Kirjoittaja rakastaa elokuvia, joita ei pidä ymmärtää vaan joille pitää antautua. Hän on R&A-ministeriön jäsen ja työskentelee siviilissä viestinnän suunnittelijana Lääkärit Ilman Rajoja -järjestössä. Hullu kissanainen.