Meillä kaikilla on vinoumia, jotka vaikuttavat katselukokemuksiimme, toteaa vapaa kirjoittaja Aurora Lemma.
Jokainen meistä on elokuvakriitikko.
Ainakin teoriassa, sillä arvosteluja luetaan ja kirjoitetaan yhä enemmän blogeissa, verkkomedioissa ja sosiaalisessa mediassa.
Kriitikkojen työalustat ovat kaventuneet ja osin hävinneet sanomalehtien kulttuurisivujen mukana. Päätoimisia kriitikkoja on yhä vähemmän. Tämän murroksen keskellä kriitikkojen demografia on pysynyt melko muuttumattomana. Vuonna 2018 julkaistun yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan elokuvakriitikoista 78 prosenttia oli miehiä ja 82 prosenttia valkoisia. Tutkimuksessa käytiin läpi sadan suosituimman elokuvan kritiikit vuoden ajalta Rotten Tomatoes -sivustolla.
Tutkimustulosten julkaisu herätti keskustelua siitä, onko kriitikon taustalla väliä. Vaatiihan elokuvakritiikki paljon enemmän kuin pelkkää elokuvan arvostelua. Hyvä kriitikko analysoi elokuvan keinoja ja merkitystä ja kontekstoi teoksen. Tämä vaatii paitsi ymmärrystä elokuvasta taiteenlajina myös elokuvahistorian tuntemusta. Mutta antaako tällainen tietämys kriitikoille ainekset arvioida elokuvia omien kulttuuristen tai henkilökohtaisten kokemustensa ulkopuolelta?
Ammattikuntien homogeenisyydessä on usein kyse juuri saavutettavuudesta.
Kuvitellaan, että olet valkoinen. Olet tottunut avaamaan television, aloittamaan sarjan tai elokuvan ja näkemään itsesi näköisiä ihmisiä erilaisissa rooleissa. Hyvinä, pahoina, huono- ja hyväosaisina, syrjittyinä ja syrjivinä. Olet katsonut elokuvia, joissa on useita sinun näköisiäsi ihmisiä, monta tarinaa joihin samaistua. Tällaisen henkilön, kriitikot mukaan lukien, voi olla vaikea ymmärtää tai analysoida sitä tunnekokemusta, jonka Black Pantherin kaltainen elokuva herätti globaalisti.
Kuten kaikilla, myös kriitikoilla on vinoumia, jotka vaikuttavat heidän elokuvakokemuksiinsa. Tutkimuksissa on muun muassa havaittu, että naiskriitikot arvioivat keskimäärin miehiä positiivisemmin elokuvia, joissa on nainen pääroolissa. Valkoiset eivät keskimäärin kiinnitä huomiota siihen, jos elokuvassa ei ole muita kuin valkoisia. Toisaalta valkoiset tuntevat keskimäärin vähemmän empatiaa ei-valkoisten kokemuksia kohtaan.
Ammattilaisena kriitikon voisi odottaa näkevän erilaisten vinoumien läpi, kun taas ihmisenä hänet voi olettaa keskimäärin huonoksi havaitsemaan omia ennakko-oletuksiaan.
Kriitikon tausta ei automaattisesti määritä elokuvan herättämiä reaktioita, joskin se välillä korreloi. Kaikki mustat eivät myöskään automaattisesti nauti mustista elokuvista, eivätkä kaikki naiset samaistu naispäärooleja rummuttaviin elokuviin.
Elokuvat eivät kuitenkaan ole yhteiskunnallisten hierarkioiden ja positioiden ulkopuolella. Kritiikillä ja kriitikoilla on vaikutusvaltaa ja ääni, jolla he kuvaavat elokuvakokemuksia ja elokuvien merkitystä. Siksi tuon äänen toivoisi kuvastavan koko yhteiskuntaa.
Alustojen demokratisoituminen on edistystä, sillä ammattikuntien homogeenisyydessä on usein kyse juuri saavutettavuudesta. Vaikka amatöörikriitikoilla ei olisi tarvittavaa koulutusta ja elokuvataiteen tuntemusta, voi heillä silti olla lisättävää keskusteluun. Ja lisäyksiä se kaipaa.
Kirjoittaja: Aurora Lemma
Jutussa on käytetty lähteenä myös UTSC:n tutkimuksesta tehtyä tiedotetta.
Aurora Lemma on helsinkiläinen vapaa kirjoittaja, lääkäri ja maailmanpolitiikan opiskelija.