Juttusarja seuraa Suomen suurimman elokuvafestivaalin järjestämistä historiallisessa tilanteessa, jossa koronapandemia kurittaa kulttuuritapahtumia ja koko elokuva-alaa. Miten yleisötapahtumaa suunnitellaan poikkeuksellisessa tilanteessa? Voivatko taide, elokuvat ja R&A auttaa meitä kohti normaalimpaa arkea?
Sarjan ensimmäisessä osassa festivaalin neljä ympärivuotista työntekijää kertoo pysäyttävästä keväästä ja toiveikkaasta alkukesästä 2020: Season Film Festivalin perumispäätöksestä, Cannesin elokuvajuhlien peruuntumisesta sekä R&A:n suunnittelusta, kun tapahtumaan on kolme kuukautta aikaa.
Osa 1: Takaisin pinnalle
Maaliskuun 12. päivä, 2020. Nelipäiväinen Helsinki Cine Aasia -festivaali käynnistyy Cinema Orionissa, Kino Reginassa ja Korjaamolla. Yleisöä ilmestyy elokuviin melko tavalliseen tapaan – siitä huolimatta, että koronauutisointi käy jo kuumana.
Samana aamuna Helsingin keskustassa R&A:n sisarfestivaalin Season Film Festivalin 7 500 elokuvakatalogia saapuu toimistolle. Myös Seasonia valmistellaan täyttä häkää. Sen on määrä alkaa kahden viikon kuluttua.
Festivaalin koordinaattori, myös R&A:n elokuvien koordinoinnista vastaava Outi Rehn, pyytää iltapäivällä Seasonin harjoittelijaa viemään katalogeja elokuvateatteri Orioniin. Rehn on valinnut hetken huolellisesti: juuri silloin Orionissa ei ole Cine Aasian näytöksiä.
Puolessatoista vuorokaudessa mentiin siitä, että tapahtumaa pitää ehkä vähän rajoittaa, siihen, että se on pakko perua.
Kun harjoittelija palaa Orionista toimistolle, Seasonin lipunmyynti on keskeytetty.
”Jouduin kertomaan, että teit todennäköisesti turhaa työtä”, Rehn toteaa toukokuun lopussa, kun Suomen 176 elokuvateatteria 130 paikkakunnalla ovat olleet kiinni ja tyhjillään kaksi ja puoli kuukautta.
Päätös festivaalin perumisesta syntyi nopeasti. Rakkautta & Anarkiaa- ja Season-festivaaleja järjestävän yhdistyksen toiminnanjohtajana kolme vuotta toiminut Anna Möttölä kertoo, että vielä muutama päivä ennen lipunmyynnin keskeyttämistä ajatus tuntui kaukaiselta. Niinä parina päivänä, joina hän asiaa mietti, kirkastui paitsi perumispäätös myös oma rooli työyhteisössä.
”Puolessatoista vuorokaudessa mentiin siitä, että tapahtumaa pitää ehkä vähän rajoittaa, siihen, että se on pakko perua. Mieluummin pistettiin kerrasta poikki kuin pikkuhiljaa. Ja tajusin, että kyseessä ei ollut demokraattinen päätös, vaan sen oli oltava minun päätökseni”, Möttölä sanoo.
Hänen mukaansa ratkaisu oli lopulta helppo.
”Se oli todella surullista, mutta itselläni oli aika rauhallinen ja varma olo siitä, mitä pitää tehdä. Koko tiimi toimi tilanteessa ammattimaisesti, eikä ollut mitään jupinaa tai erimielisyyksiä”, Möttölä kehuu.
”Kyllä sen tietysti tunsi ja on tuntenut vahvasti jälkeenpäin, että jotain jäi puuttumaan, kun ei päässytkään kokemaan yleisön intoa katsomoissa. Meillä oli poikkeuksellisen hieno ohjelmisto, ja prosessi jäi kesken”, hän jatkaa.
Helsinki Cine Aasia päättyi sunnuntaina 15. maaliskuuta ja jäi viimeiseksi elokuvafestivaaliksi ennen poikkeusolojen alkamista. Maanantaina, 10 päivää ennen Season Film Festivalin alkua, Season tiedotti perumisesta.
Uunituoreet katalogit ja julisteet hävitettiin. Suomen hallitus piti historiallisen tiedotustilaisuutensa samana iltana.
Kun luulee kuolevansa, niin ei se yksi peruttu festari mitään haittaa.
Season peruttiin jo ennen kuin määräysten puolesta oli aivan pakko, sillä elokuvateattereiden mahdollisuus jatkaa toimintaansa jäi alkuviikosta vielä avoimeksi. Melko pian kävi tosin selväksi, ettei tapahtumaa olisi mitenkään voinut järjestää.
R&A:n ja Seasonin lyhytelokuvaohjelmistosta vastaava tuottaja Veera Kotila pitää perumispäätöstä ennen kaikkea vastuullisena. Ratkaisu tuntui hänestä hurjalta, mutta ainoalta oikealta.
Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin ohjelmistoa jo yli 30 vuotta luotsannut taiteellinen johtaja Pekka Lanerva sanoo uskoneensa pitkään, että Season pystyttäisiin toteuttamaan rajoittamalla näytöstä kohden myytyjen lippujen määrää. Myös hänestä alkoi kuitenkin hiljalleen tuntua järjettömältä markkinoida yleisötapahtumaa tilanteessa, jossa ihmisten käyttäytyminen ja asenteet olivat tuntuvasti muuttuneet.
”Harmitti tietenkin, mutta ei voi mitään. On tässä ollut vuosikymmenten aikana festarin suhteen kaikenlaista. Ei olla kertaakaan peruttu tapahtumaa, mutta kerran meinattiin mennä kokonaan konkurssiin”, hän nauraa.
Viime hetken käänne oli ymmärrettävästi kaikkein kovin paikka koordinaattori Rehnille. Nyt perumispäätös ja sen aikataulu tuntuvat oikeilta, mutta ensiajatus oli hänestä absurdi.
”Kaikki tapahtui niin äkkiä. Vielä muutama päivä aiemmin puhuttiin toimistolla siitä, että Berliinin festareilla helmikuun lopussa oli ollut italialaisten bileitä. Että ei kai kukaan ollut siellä, kun nyt Italiassa riehuu se korona. Yhtään ei käynyt mielessä, että se tulisi sellaisella voimalla tänne”, Rehn ihmettelee nyt.
Jälkikäteen Rehniä naurattaa paniikki, johon hän ja Möttölä saivat itsensä lietsottua viimeisenä päivänä toimistolla, kun perumisesta oli tiedotettu ja hallitus puhui sosiaalisten kontaktien välttämisestä.
”Oltiin ihan kuin sota olisi syttynyt. Hirveällä kiireellä piti päästä toimistolta ulos. Tyhjennettiin jääkaappi, kasteltiin kukat, otettiin tiedostoja talteen ja juostiin ulos. Kuin koko toimisto olisi yhtäkkiä saastunut. Kun oltiin tiedotettu festarin perumisesta, niin yhtäkkiä virustilanne oli muka ratkaisevasti pahempi kuin sinä samana aamuna.”
Rehn huuhtoi pettymystään pois jääkylmässä meressä vielä samana iltana.
”Otin oikein kunnolla monta vetoa, kunnes tuntui, että saan sydänkohtauksen. Kun luulee kuolevansa, niin ei se yksi peruttu festari mitään haittaa.”
Season järjestettiin lopulta verkossa ja yhteistyössä Ylen kanssa siten, että Teemalla nähtiin Seasonin ja R&A:n elokuvia aiemmilta vuosilta. Vuoden 2020 Seasonin elokuvia tuodaan Rakkautta & Anarkiaa -festivaalille syyskuussa.
Oivalluksia festivaalityöstä
R&A:n toimisto Helsingin keskustassa on kesäkuun alussa tyhjä. Yleensä tähän aikaan toimistolla alkaa jokavuotinen kuhina: juuri näinä päivinä koko joukko määräaikaisia työntekijöitä aloittaa urakkansa, ja kiire lisääntyy päivä päivältä.
Jokaisen rutistus tähtää syyskuun loppuun. Toimistolla puurretaan tiiviisti aamusta iltaan. Työntekijöiden määrä kasvaa kesän mittaan pariinkymmeneen. Kunkin kovimmat kiireet ajoittuvat eri viikoille, mutta jokaiselle festarityö merkitsee hektisyyttä ja reagointia yllätyksiin, ylpeyttä ja malttamatonta odotusta. Yhteishenkeä, joka syntyy fyysisessä läheisyydessä toisten kanssa.
Tänä keväänä arki kuluu kotona Zoom-, Meet- ja Teams-kokouksissa. Elämä on hahmottomampaa, kun R&A:n tekemisen ilo ja festivaalin odotus on löydettävä jostakin muusta kuin hikisestä huhkimisesta toimistolla ja yhteiskeittiön levottomista keskusteluista.
Nyt jos koskaan taiteeseen pitää uskoa.
R&A:ta kuitenkin tehdään – määrätietoisesti.
Jokainen päivä aloitetaan videopalaverilla kello 10. Sanotaan moi, juodaan kahvia. On tärkeää tietää, että muutkin tekevät festivaalia. Se tarkoittaa, että festivaali tulee.
Työtä riittää, enemmän kuin koskaan. On mietittävä yleisön turvallisuutta ja keksittävä uusia tapoja rakentaa ohjelmistoa, seurattava uutisia koko ajan.
”Seasonin peruminen toki horjutti meitä kaikkia. Mutta voin rehellisesti sanoa, että minulla ei kertaakaan ole ollut, missään vaiheessa, sellaista fiilistä tai ajatusta, että R&A joudutaan perumaan. Se ei ole vaihtoehto. Myös ammattilaistapahtuma Finnish Film Affair järjestetään R&A:n yhteydessä tuttuun tapaan”, Möttölä vakuuttaa.
R&A:n työntekijöiden sisäinen kello käy elokuvafestivaalien tahdissa. Vuosi rytmittyy sekä omien että muiden festivaalien mukaan.
Keväällä on Season, minkä jälkeen toimistolla on pienen hetken rauhallista. Sitten alkaa R&A:n valmistelu. Ennen kesää käydään Cannesin elokuvajuhlilla. Myös muut kansainväliset ja kotimaiset festivaalit vaikuttavat vuoden kulkuun ja R&A:n ohjelmistoon.
Möttölä, Rehn ja Kotila kertovat alkaneensa kevään aikana ajatella sekä omaa työtään että yleisesti festivaaleja toisesta näkökulmasta. Festarityöntekijän identiteetti on vahvistunut. On syntynyt oivallus: vaikka tapahtumaa tehdään elokuvat ja katsomot mielessä, myös kaikki edeltävä työ on arvokas osa festivaalia, aivan samalla tavalla kuin se maaginen hetki, jolloin yleisö kokee elokuvaelämyksen.
Työ on festivaalin tekeminen. Tapahtui mitä tahansa, tuli tapahtumaa tai ei.
”Se on vähän kuin parisuhteessa… Että vaikka suhde päättyisi, niin ei se tarkoita, että se on ollut turha suhde”, kuvailee Rehn.
”Koronatilanne on järisyttänyt omaa maailmaani siten, että tajuan, ettei R&A ole asia, joka vain on. Se on haavoittuvainen. Aiemmin oli harha, että esimerkiksi peruuntuminen ei olisi mahdollista.”
R&A Shorts -tuottaja Veera Kotila tunnustautuu porukan skeptikoksi. Hän on pitkin kevättä ollut epäilevämpi syksyn festivaalin suhteen kuin moni muu. Hän pitää sitä omana pelkonaan: hinku R&A:n toteuttamiseen mahdollisimman normaaliin tapaan on vain niin valtava.
Kotilan työhön koronatilanne on kuitenkin vaikuttanut vähemmän kuin muiden vakityöntekijöiden, sillä lyhytelokuvien kuratointi tapahtuu muutenkin verkossa eikä elokuvateattereissa. Kuratoinnissa hän kertoo ajattelevansa tänä vuonna erityisen paljon yleisön tuntemuksia.
”Ehkei tänä vuonna jaksa katsoa pelkkiä synkkiä kokonaisuuksia. Jokin toiveikkuus kulkee lyhäriohjelmistossa mukana.”
Kevät on myös vahvistanut Kotilan luottamusta koko R&A-tiimiin. Hän ei haluaisi jatkaa etätöissä. Hän kaipaa toimistolle, toisten seuraan.
”Työyhteisön merkitys on korostunut, ja viimeistään nyt tiedän, että pystymme tekemään – ja että Anna pystyy tekemään – parhaat päätökset tilanteen mukaan.”
Työyhteisöä on ajatellut myös Möttölä, jonka on ollut pakko opiskella ja keksiä tavat johtaa festivaalityötä etänä. Vaikka yhteishengen eteen joutuu nyt työskentelemään enemmän, R&A:n porukka ei hänen mukaansa ole koskaan tuntenut itseään niin tarpeelliseksi kuin nyt.
Möttölä puhuu painavin sanoin R&A:sta paitsi arthouse-elokuvan markkinoinnin kannalta myös yleisesti taiteen merkityksen näkökulmasta.
”R&A:n tehtävänä on edistää elokuvataidetta. Se on lopulta meidän ainoa tehtävämme. Voisi kysyä, että eikö kaikki tällainen tunnu nyt vähän turhalta. Mutta ei, se nimenomaan tuntuu tärkeältä juuri nyt. Tämä on meidän panoksemme vaiheeseen, jossa palataan jonkinlaiseen normaaliin. Ja nyt jos koskaan taiteeseen pitää uskoa.”
Merkittävä Cannes, ratkaiseva Hollywood
Millaisia elokuvia syksyn festivaalilla sitten nähdään? Korona vaikuttaa koko elokuva-alaan vielä pitkään, mutta sisällöllisesti se ei Pekka Lanervan mukaan tule näkymään ohjelmistossa. Pitkiä ”koronaelokuvia” saadaan odottaa vielä vuosi tai pari, eikä Lanerva vaikuta niistä muutenkaan kovin kiinnostuneelta.
On tullut hyvin selväksi, kuinka Amerikka-keskeinen tämä järjestelmä on.
Ohjelmiston näkökulmasta kaikkein suurimmat vaikutukset on toukokuisten Cannesin elokuvajuhlien peruuntumisella.
Aivan kuten valtaosalle maailman festivaaleista, myös R&A:lle Cannes on tärkein väylä löytää uusia elokuvia ja sopia niiden esittämisestä. Kun Cannesia ei perinteisessä muodossaan ole, halutuimpia uusia elokuvia ei samalla tavalla ole tarjolla. Ohjelmistoa on rakennettava toisin.
”Laskin juuri, että Cannesin viime vuoden saldo oli kevyesti 30–35 leffaa, joita olisimme voineet ajatella festarille, ja saimme niistä 22. Ja Cannes-elokuvista moni kuuluu yleensä pääelokuviimme”, Lanerva sanoo.
Touko–kesäkuussa järjestettiin Cannesin, Venetsian ja kymmenien muiden kansainvälisten elokuvajuhlien yhteinen We Are One -virtuaalifestivaali YouTubessa. Siitä ei R&A:n ohjelmiston rakentamisen näkökulmasta ole kuitenkaan iloa: ”festivaali” tarjosi ilmaiseksi jo muutaman vuoden vanhoja pitkiä elokuvia sekä dokumentteja, lyhytelokuvia ja keskusteluja.
Lisäksi Cannesin vuoden 2020 Sélection officielle julkaistiin kesäkuun alussa. Nämä 56 ohjelmistoon valittua elokuvaa saavat käyttöönsä arvokkaan ”Cannes-statuksen”. Ensi-iltansa ne saavat muilla isoilla festivaaleilla, esimerkiksi Torontossa, San Sebastianissa ja Venetsiassa. Listalla on muun muassa Wes Andersonin, François Ozonin ja Steve McQueenin uudet elokuvat.
Useat maailman arvostetuimman elokuvatapahtuman tämän vuoden ohjelmistoon valituista elokuvista jäävät kuitenkin odottamaan ensi vuoden Cannesia. Erityisesti pääkilpasarjaan pääseminen on monesti elokuvan jatkolevityksen kannalta niin ratkaisevaa, ettei kansainvälistä ensi-iltaa kannata pitää missään muualla, jos vaihtoehtona on Cannes vuonna 2021.
Lanerva ihmettelee, kuinka moni alalla kevään aikana kyseenalaisti Cannesin festivaalin ja sen perumisen merkitystä.
”Oltiin käärmeissään siitä, että eikö se [Cannesin elokuvajuhlien johtaja] Thierry Frémaux nyt voisi vain peruuttaa, kun se viivytteli ja viivytteli. Mutta niin paljon oli pelissä, että ymmärrän hyvin epätoivoisen halun toteuttaa festivaali jollain tavalla. Nyt on onneksi vaikea löytää sellaisia, jotka vähättelevät Cannesia”, Lanerva sanoo.
Elokuvia kyllä riittää tänäkin vuonna. R&A:n listoilla on tällä hetkellä yli 700 nimikettä, joita työntekijät, laajempi R&A Ministeriö sekä tänä keväänä perustettu yhdeksän hengen Kuraattorikopla käyvät Lanervan johdolla läpi. Ohjelmistoon valitaan lopulta reilut 300 elokuvaa.
Eri temaattisiin ja maantieteellisiin alueisiin erikoistuneet kuraattorit tutkivat systemaattisesti, löytyykö syksyn ohjelmistoon sellaisia uusia kokonaisuuksia ja esityssarjoja, jotka eivät viime vuosina ole luontevasti sopineet mukaan. Tarkemmin katsotaan myös Venetsian ja Toronton parin viime vuoden ohjelmistoja sekä elokuvia, joita ei yleensä harkittaisi siksi, että ne olisi tässä vaiheessa esitetty jo toukokuussa Espoo Cinéssä tai kesäkuussa Sodankylässä.
Lukuisia muita väyliä elokuvien löytämiseen siis on. Silti R&A:n työntekijät puhuvat Cannesista palavereissaan lähes päivittäin – tänäkin vuonna.
”Kun tätä työtä tekee Suomessa pienellä porukalla, ja pelmahtaa vuosittain Cannesiin, tajuaa, kuinka valtava tämä ala on ja mikä tehtävä Cannesin festarilla on. Se on vaikuttavaa. Tapahtuman merkitys elokuville ja tuotannoille on aivan valtava. Moni on sen viimeistään nyt ymmärtänyt”, Veera Kotila sanoo.
Nyt on onneksi vaikea löytää sellaisia, jotka vähättelevät Cannesia.
Cannesin ja muiden arvostettujen festivaalien peruuntuminen tai siirtyminen verkkoon tarkoittaa paitsi uusien elokuvien puuttumista myös sitä, että kuratoitavia elokuvia ei ole päässyt näkemään valkokankaalta.
Tänä keväänä elokuvien myyntiyhtiöiltä ja levittäjiltä on pyydetty tavallista runsaammin elokuvien esikatselulinkkejä. Kotona työskentelevien kuraattoreiden on katsottava ja kuunneltava elokuvia muistaen, että kuratointityössä elokuvan kokeminen juuri elokuvateatterissa on usein ratkaisevaa.
Lanerva nostaa esimerkiksi Alejandro Landesin Monosin viime vuodelta.
”Moni, joka näki Monosin tietokoneen ruudulta, ei innostunut. Mutta kun he näkivät sen teatterissa, se iski kovaa. Itse näin sen Berliinissä valkokankaalta ja tiesin heti, että tämä pitää saada.”
Viime vuosina isommilla festareilla Lanervaan ovat tehneet vaikutuksen myös esimerkiksi Kleber Mendonça Filhon ja Juliano Dornellesin Bacurau, Luca Guadagninon Call Me By Your Name sekä perutun Seasonin ohjemistossa ollut Pablo Larraínin Ema. Niistä ”on heti tiennyt”.
”Edelleen innostun joka kerta, kun näen hienoa kamera- tai näyttelijäntyötä tai tunnelmaa tai mitä vain. En ole kyllästynyt. Paitsi jos olen nähnyt neljä päivää hirveää soopaa”, Lanerva sanoo.
Soopaa näkee toki myös Cannesissa. Anna Möttölä kuvailee lupauksen ja pettymyksen dynamiikkaa vuoristoradaksi. Cannesissa teatteriin mennessä toivoo joka kerta vilpittömästi, että tämä olisi nyt ”se”.
”Hit and miss rate on ihan uskomaton. Koko festarin ajan mukana kulkee turhautuminen. Että mitä ihme skeidaa tämä on, tai miksi tämä elokuvantekijä teki noin”, hän sanoo.
Pettymyksiä sietää löytämisen ilon vuoksi.
”Se pörinä on mieletön, kun tajuaa 20 minuutin kohdalla, että nyt lähtee. Ja kaikkea ruokkii Cannesissa se ihmeellinen mysteeri ja koreografia. Siellä kipittää ja luovii ylivirittyneessä tilassa. Ilmapiiri on hysteerinen”, Möttölä jatkaa.
R&A:n esitysoikeuksista sopivan Outi Rehnin työn kannalta Cannesin tapaamiset ovat aivan keskeisiä. Firmat ovat vuosien varrella tulleet tutuiksi. On helpompaa lähestyä elokuvaa edustavaa yhtiötä sähköpostitse, kun on ensin tavannut kasvotusten.
Rehn kertoo kaipaavansa Cannesista juuri ihmisiä, myös virallisia tapaamisia. Lisäksi hän puhuu haikaillen festivaalien välisestä yhteisöllisyydestä.
”Cannesissa tuntee kuuluvansa isompaan verkostoon. Mutta onhan se vähän kuin larppaisi jotain toista elämää, kun kipittää korkkareissa pitkin rantakatua. Cannesissa meikkaan aina aamuisin ja suunnittelen tarkasti, mitä koruja ja vaatteita valitsen, ja miten laitan hiukset. Sitä en ikinä tee Suomessa. Oman tiimin takia en jaksa nähdä vaivaa”, hän hymähtää.
Lanervalle koronatilanne on selventänyt Cannesin merkityksen lisäksi koko elokuva-alan mekaniikkaa ja elokuvateollisuuden rakenteita. Kun koneisto on hiljentynyt, sen koko ja keskinäiset vaikutussuhteet ovat kirkastuneet.
”On tullut hyvin selväksi, kuinka Amerikka-keskeinen tämä järjestelmä on. Ei auta mitään, jos Euroopassa tilanne on heinäkuussa hyvä. Sen pitää olla Amerikassa hyvä”, hän harmittelee.
”Asteroidejakin on niin pirusti”
Elokuvanteko on ollut Suomessa ja muualla maailmassa suurelta osin keskeytyneenä kuukausia. Tuotantoyhtiöt ovat joutuneet miettimään, milloin on turvallista jatkaa kuvauksia. Keväälle 2020 suunnitellut ensi-illat siirtyvät kesään, syksyyn tai ensi vuoteen.
Jokaisen täytyy ottaa askel kohti katsomoita omassa tahdissaan.
Juuri nyt näyttää kuitenkin valoisammalta kuin muutama viikko sitten. Tätä kirjoittaessa pienet korttelikinot ovat olleet auki muutaman viikon. Teatterit ovat panostaneet tiedotukseen, turvaväleihin ja siivoukseen. Näyttäisi siltä, että cinefiilit ovat lähteneet liikkeelle ainakin Helsingissä: WHS Unionissa, Rivierassa, Kino Reginassa ja Cinema Orionissa on kesäkuussa myyty useita näytöksiä loppuun.
Myös R&A:ssa pohditaan jo nyt, kuinka katsojat kokevat olonsa turvalliseksi – ja kuinka he myös varmasti ovat turvassa. Suhde yleisöön on Anna Möttölän mukaan muuttunut, kun mukana on tekijä X.
”Jokaisen täytyy ottaa askel kohti katsomoita omassa tahdissaan. Ja työstää sitä, ettei leffateatterissa ajattelisi toisia ihmisiä vain uhkana”, Möttölä pohtii.
”Paitsi tietty, jos ne rapistelevat.”
Möttölä tunnistaa itsessään koronan psykologiset vaikutukset. Facebook on tarjonnut hänelle muistoja Cannesista seminaareista, jossa on satoja ihmisiä. Sellainen näyttää nyt ”vaarallisimmalta ikinä.”
Myös elokuvia Möttölä on katsonut toisin, ja hän on pohtinut, voisiko R&A toimia jonkinlaisena apuna syntyneeseen epäluuloon. Vaikka varovaisuus ja viruksen väistely on välttämätöntä, tilanteella on myös psykologinen puolensa, joka täytyy jossain vaiheessa käsitellä.
”Syksyn R&A-elokuvat on tehty aikana ennen koronaa. Niissä ihminen ei lähtökohtaisesti ole uhka. Ainakaan viruksen takia. Ehkä se on hyvää hoitoa juuri nyt”, hän sanoo.
”Toivon, että R&A:han voi tulla kokeilemaan, miltä tuntuu olla yleisössä, ja miltä tuntuu taas kokea isoja tunteita yhdessä. Nyt ei ole ollut paikkaa missä aistia muita ihmisiä ja heidän fiiliksiään. Paitsi kauppa, josta kaikki haluavat pois tosi nopeasti.”
Myös Rehn sanoo katsovansa nyt elokuvia ja sarjoja ihmetellen, miten ihmiset voivat olla ja puhua toisilleen niin lähekkäin, kosketella toisiaan. Se mikä vielä maaliskuussa oli käsittämätöntä, on muuttunut oudon normaaliksi. Ja toisin päin.
Pekka Lanerva sen sijaan ei ole kokenut omassa elokuvakatsomisessaan muutosta. Hän pitää muutenkin ärsyttävänä viestiä, että kaikki on muuttunut tai muuttuu nyt.
”Omassa päässäni tämä on niin väliaikaista. En pysty ajattelemaan tätä kauhean pysyvänä tilanteena, vaikka tiedän, että tämä voi jatkua muutaman vuodenkin. Ehkä tämä on psykologinen suojautumiskeino.”
Jos tulkinnoista ja tunteista on erimielisyyttä, niin yhtä mieltä R&A:laiset ovat siitä, ettei elokuvien katsomista tietokoneen ruudulta voi edes verrata niiden kokemiseen elokuvateatterissa. Jos koronatilanne olisi syksyllä päällä, voitaisiinko R&A järjestää verkossa?
Anna Möttölä pitää sitä hyvin kaukaisena ajatuksena.
”Erityisesti R&A:ssa fyysinen yhdessäolo on niin tärkeää. Eikä me saada sellaista ohjelmistoa verkkoon kuin saamme teattereihin. Omassa työssäni ajattelen yleisöä kaiken aikaa. Kuinka paljon ihmisillä olisi enää syksyllä sellaiseen intoa? Eiköhän me olla katsottu nyt Netflixiä ihan tarpeeksi.”
Muilta osin digitaalisuutta festivaalilla on mietitty paljonkin. Kun matkustaminen vähenee tulevaisuudessa entisestään, kenties osa vieraista voisi jatkossa olla tavattavissa videopuhelun välityksellä. Tänä vuonna digitaalisia ratkaisuja mietitään erityisesti Finnish Film Affairissa, jossa vierailee vuosittain noin sata kansainvälistä vierasta myynti-, levitys ja tuotantoyhtiöistä sekä festivaaleilta ja alan medioista.
”Tämä saattaa nyt kuulostaa tosi pollyannamaiselta. Mutta yritämme nähdä tämän mahdollisuutena kehittää uudenlaisia tapoja tehdä tapahtumaa ja esimerkiksi viestiä. Sitä en kuitenkaan pysty näkemään, että R&A tapahtuisi täysin verkossa”, Möttölä sanoo.
Eiköhän me olla katsottu nyt Netflixiä ihan tarpeeksi.Anna Möttölä
Veera Kotila on katsonut elokuvia kotona ”ihan ookoo kokoiselta ruudulta”, mutta yhtäkään katsomiskokemusta hän ei kuvaisi elämykseksi.
”Teatterissa keskittyy omaan kokemukseen ja pystyy ottamaan tarinan vastaan. Kotona puolison tunnetilat välittyvät paljon vahvemmin.”
Myös Rehn puhuu kotona katsomisesta ajankulutustavarana. On helpompi keskeyttää, katsoa puhelinta, syödä samalla. Hän kaipasi keväällä sitä tunnetta, kun tulee elokuvateatterista ulos, ja elokuvan tunnelma jää päälle.
”Ajattelen jo heinä–elokuuta, kun teatterista ulos tullessa on pimeää mutta kuitenkin lämmintä, ja näkee maailman ympärillään vähän erilaisena, sadunomaisempana. Hetken näkee todellisuuden toisin. Sitä ei kotona tapahdu.”
Mihin elokuvateatteriin R&A:laiset ovat sitten kaivanneet kaikkein eniten?
Jokainen mainitsee Bio Rexin täydet näytökset. Anna Möttölä valitsee lisäksi Melbournessa sijaitsevan Australian Centre for the Moving Imagen, elokuvamuseon, -arkiston ja -teatterin, jota hän kertoo ajatelleensa monesti kevään aikana.
”Se on elokuva-arkiston hieno moderni ilmentymä. Siellä on koko elokuvahistoria läsnä, samoin vakaa usko elokuvaan”, hän sanoo.
Veera Kotila on kaivannut ainakin Kino Engeliin ja Maximiin, jonka penkeissä voi upota omaan maailmaansa.
Outi Rehn puolestaan mainitsee IIK!-kauhuelokuvafestivaalilla käytössä olleen satavuotiaan työväentalon Iissä Oulun pohjoispuolella.
”Oli joulukuu 2016, pimeää ja kylmää. Istuin koko festivaalin ajan aamusta yöhön siinä kauniissa talossa ja katsoin elokuvia. Ei Iissä ollut muuta tekemistä. Aulat ja vessa oli sisustettu kauhuhenkisesti, ja siellä oli pieni kahvio, jossa myytiin koulujen tekemiä herkkuja. Näytösten välissä kävin hakemassa syötävää ja menin takaisin istumaan. Ja kaljoja heiteltiin lumihankeen kylmenemään”, hän muistelee.
Pekka Lanerva valitsee ”pakon edessä” ikioman elokuvateatterinsa, Museokadun Cineman, jonka toiminnasta hän vastasi yhdessä Mika Siltalan, Matti Paunion ja Janne Kairon kanssa vuodesta 1990 vuoteen 1995.
”Sali oli tosi kälyinen, mutta se oli oma. Ihan itse ruuvasin penkkejä paikalleen ja maalasin seiniä. Se oli hyvä paikka.”
Vuosikymmeniä alalla ollut Lanerva on luottavainen, kaiken suhteen. Hän kertoo, että monia hänen ratkaisujaan – muun muassa elokuvateatterin pyörittämistä – on kyseenalaistettu, myös alan sisällä. Sanottu, että rahat saa hukattua helpomminkin.
”Minulle ne ratkaisut ovat olleet luontevia ja helppoja. Kaikki on mennyt hyvin”, hän sanoo.
”Niin paljon asioita voi miettiä, jos lähtee sille linjalle. Asteroidejakin on niin pirusti tuolla ympäriinsä, ettei sitä koskaan tiedä. Ei kannata miettiä liikaa.” ■
Teksti: Henna Raatikainen
Juttusarjan seuraavassa osassa pohditaan elokuvateatterikokemusta laajemmin ja mennään R&A-vakikävijän kanssa elokuviin!
Juttusarjan kirjoittamista on tukenut Taiteen edistämiskeskus.
KORJATTU 17.7.2020: Jutussa luki aiemmin, että Season järjestettiin digitaalisena yhteistyössä Ylen kanssa. Lause on korjattu muotoon: ”Season järjestettiin lopulta verkossa ja yhteistyössä Ylen kanssa siten, että Teemalla nähtiin Seasonin ja R&A:n elokuvia aiemmilta vuosilta.”
Artikkelikuva: Anton Svantesson-Helkiö