Helena Ylänen kirjoitti Helsingin Sanomiin elokuvista yli 30 vuotta. Hänen oivaltava kriitikonäänensä muokkasi ja rikastutti suomalaista elokuvakulttuuria merkittävällä tavalla. Ylänen oli alusta asti myös Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin vankka tukija. R&A kunnioittaa joulukuussa 2018 kuollutta ystäväänsä muisto-ohjelmalla, jossa Yläsen rinnalle nousee toinen kriitikkolegenda, yhdysvaltalainen Pauline Kael.
Helena Ylänen kirjoitti elokuvista Helsingin Sanomiin viikoittain 1970-luvun alusta eläköitymiseensä vuoteen 2005 saakka. Hänen arvostelujensa kautta suomalaisille tulivat tutuiksi tuhannet ja taas tuhannet elokuvat ja tekijät. Ylästä viehättivät niin valtavirran amerikkalaiselokuva kuin eurooppalainen art house ja aasialaiset mestarit. Ylänen matkusti elokuvien perässä myös maailmalla. Cannesin elokuvajuhlilla hänellä oli vuosikymmeniä hallussaan himoittu valkoinen, kaikki ovet aukaiseva passi.
Vuonna 2006, Ylänen puhui Filmihullun haastattelussa suhteestaan elokuvaan:
“Jossain elämäni varrella, aika varhaisessa vaiheessa kuitenkin, minulle syntyi käsitys siitä, mitä elokuva voi olla. Tunne siitä, miten kaunista elokuva voi olla – sitä liekkiä sitten yrittää pitää mielessään.”
Hän osasi pukea elokuvien herättämät ajatukset ja tunteet ainutlaatuisella tavalla tekstiksi.
Kriitikkona Ylänen oli elokuvan rakastaja ja monipuolisesti sivistynyt kulttuurin tuntija. Hän osasi pukea elokuvien herättämät ajatukset ja tunteet ainutlaatuisella tavalla tekstiksi.
“Olen rakastanut elokuvaa lapsesta lähtien elämän täydentäjänä, haaveiden materialisoitumisena. Kyllä päässäni olisi paljon ahtaampaa, jos elokuvia ei olisi ollut. Muistiin painuneet kuvat ovat ajattelun yksiköitä. Niihin kuviin liittyy myös paljon ihanteellisuuden tuntoja.”
Yläselle elokuvan historia oli kotikenttä, mutta samalla hän oli aina kiinnostunut uusista tekijöistä ja tuulista. Muun muassa tämä yhdistää Ylästä ja vuosina 1968–1991 The New Yorkerin elokuvakriitikkona toiminutta Pauline Kaelia. Ylänen tunnettiin muun muassa Kaurismäkien veljesten kannustajana, joka ymmärsi Aki Kaurismäen omintakeisen tyylin arvon jo varhain. Kael puolestaan innostui uuden amerikkalaisen elokuvan tekijöistä, kuten Robert Altmanista ja Martin Scorsesesta. Festivaalilla nähtävä dokumenttielokuva What She Said: The Art of Pauline Kael kartoittaa kiehtovalla tavalla Kaelin pitkää uraa ja niin lukijat kuin elokuvantekijät jakanutta kirjoittajapersoonaa. Kriitikoina Kael ja Ylänen olivat varsin erilaisia, mutta Kael kuului myös Yläsen paljon lukemiin kirjoittajiin. Molemmat rakastivat elokuvaa sydämestään.
Ylästä ja Kaelia yhdistää myös valta-asema: molemmilla oli laaja lukijakunta ja sen kautta merkittävää vaikutusvaltaa.
Ylästä ja Kaelia yhdistää myös valta-asema: molemmilla oli laaja lukijakunta ja sen kautta merkittävää vaikutusvaltaa. Kumpikin kohtasi urallaan myös tästä kumpuavaa kritiikkiä. Nuori kriitikko Ylänen perusteli näkemyksiään valtakunnan televisiossa vuonna 1982, puheenaiheena uudet suomalaiset elokuvat Pedon merkki ja Saimaa-ilmiö:
Yläsen maku oli monipuolinen, kuten hänen arvioistaan saattoi huomata. Helsingin Sanomien digilehden tuoreessa erikoisartikkelissa pääsee lukemaan Yläsen arviot seitsemästä elokuvasta 1970-luvun alusta 1990-luvun loppuun: Federico Fellinin 8 1/2 (1962), Marguerite Duras’n India Song (1975), George Lucasin Tähtien sota (1977), Jonathan Demmen Stop Making Sense (1984), Jan Troellin Il Capitano (1991), Quentin Tarantinon Pulp Fiction (1994) ja Terrence Malickin Veteen piirretty viiva (1998). Malickin sotadraaman Ylänen nosti vuonna 2005 julkaistussa kritiikkikokoelmassaan henkilökohtaiseksi suosikikseen. Helsingin Sanomien arviossaan hän kirjoitti elokuvasta näin:
“Veteen piirretty viiva on absoluuttinen elokuva kerrontansa ja näkemyksensä puhtauden ansiosta. Se on myös häikäisevän kaunis kameran ja silmän elokuva […]”
Veteen piirretty viiva esitetään festivaalilla Yläsen muistolle lauantaina 28.9.
Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla Ylänen oli vuosittainen vieras elokuvajuhlan alusta saakka. Vuonna 1989 hän kirjoitti festivaalista Helsingin Sanomiin näin:
Tapahtuma on suomalaisista elokuvapippaloista sympaattisimpia, järjestäjiensä itsekkäiden mielitekojen leimaama, hupsu, snobi ja kummallisen kiihkeä tilaisuus.
Tätä henkeä vaalimme R&A:ssa edelleen.
Teksti: Anna Möttölä, Kati Sinisalo ja Veli-Pekka Lehtonen
What She Said: The Art of Pauline Kael Bio Rexissä su 22.9. klo 13.45. Näytös omistetaan Helena Yläsen muistolle. Elokuvan muut näytökset 24.9. ja 29.9. Kino Reginassa.
Mitä Helena sanoisi? -keskustelutilaisuus su 22.9. klo 15.30 Bio Rexin Festivaalikeskuksessa.
Ylen marraskuisen Teeman elokuvafestivaalin aiheena on elokuvakritiikki. Ohjelmisto päivittyy Teeman nettisivuille syksyllä.
Artikkelikuva: Veteen piirretty viiva (1998)