Rakkautta & Anarkiaa esittää kaksi elokuvaa, joissa maailmaa parannetaan ja itsenäisyyttä etsitään skeittilaudan päällä, temppu kerrallaan.
Nurmijärven Klaukkalan skeittipuisto oli lapsuuden kotini vieressä. Pojat skeittasivat siellä iltaisin ja pitivät kovaa meteliä ja kilpailivat siitä, kuka on Klaukkalan kovin jätkä. Kyseessä oli maaginen puisto, jossa aikuistuttiin, koettiin ensisuudelmia, kapinoitiin – ja taisi siellä muutama vilperi myös murtaa nilkkansa. Heistä tuli kylän legendaarisia sankareita, ja skeittipuiston tarinat kasvoivat usein suuriksi ja mahtipontisiksi seikkailuiksi.
Todellisuudessa kyse oli pienestä asfaltti-pläntistä, jonne oli rakennettu muutama ramppi ja kaide. Naapuruston ikäihmiset valittivat, kuinka nuoriso möykkäsi ja joi kaljaa. Heille skeittipuisto oli tahra kylän kyljessä ja häpeän aihe, mutta meille se oli kylän coolein paikka.
Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla esitetään kaksi skeittiaiheista elokuvaa: Jonah Hillin ohjaama Mid90s ja Crystal Mosellen Skate Kitchen. Molemmat elokuvat käsittelevät nuoruuden tuskaa ja aikuistumista. Mid90s on nuoren pojan näkökulmasta kerrottu kasvutarina. Skate Kitchen on puolestaan värikäs ja lämmin tarina nuorten naisten ystävyydestä. Pohjimmiltaan elokuvat muistuttavat siitä, kuinka vaikeaa on olla lapsuuden ja aikuisuuden välimaastossa.
Molemmissa elokuvissa nuoret päähenkilöt, Camille (Rachelle Vinberg) Skate Kitchenissä ja Stevie (Sunny Suljic)Mid90sissa, löytävät toveruutta suuremmasta porukasta, nimenomaan skeittariporukasta. Camille lyöttäytyy yhteen Skate Kitchen -ryhmän kanssa, ja Stevie hengailee paikallisessa skeittikaupassa juomassa kaljaa ja polttamassa pilveä muiden skeittikollien kanssa. Molemmat ryhmät parantavat maailmaa skeittilaudan päällä, temppu kerrallaan. Koti näytetään vankilana, ankeana mestana, jossa käydään vain nukkumassa.
Stevie ja Camille janoavat omaa yhteisöään, omaa perhettä, sillä heidän biologiset perheensä eivät pysty antamaan samanlaista läheisyyttä ja yhteenkuuluvuudentunnetta kuin heidän skeittitoverinsa.
Stevie ja Camille janoavat omaa yhteisöään, omaa perhettä, sillä heidän biologiset perheensä eivät pysty antamaan samanlaista läheisyyttä ja yhteenkuuluvuudentunnetta kuin heidän skeittitoverinsa. Sekä Stevie että Camille elävät yksinhuoltajaäidin kanssa. Molempien perheet ovat sirpaleisia, ja erityisesti Stevieltä puuttuu välittävä isähahmo elämästään. Camillen äiti ei puolestaan ymmärrä tyttärensä halua viettää aikaansa skeittilaudalla. Kummassakin elokuvassa äidit yrittävät parhaansa, mutta ovat lopulta avuttomia auttamaan lastaan.
Skeittiyhteisöt tarjoavat sekä Mid90s- että Skate Kitchen -elokuvien nuorille aikuisille jotain parempaa, jotain suurempaa. Erityisesti Skate Kitchen korostaa Camillen pientä kotikaupunkia, ja Camillen ystävät kannustavat Camillea vierailemaan New Yorkissa, joka on yhtä maaginen Camillelle kuin Klaukkalan skeittipuisto oli minulle. Sekä Stevie että Camille etsivät nimenomaan itsenäisyyttä ja vapautta, kuuluvuuden tunnetta.
Hill käsittelee uskottavasti ja ihailtavan rehellisesti raakaa nuoruuden tuskaa ja sitä yksinäisyyttä, jota ei voi poistaa kavereiden kanssa hengailulla.
Vaikka Skate Kitchen ja Mid90s ovat hyvinkin samanlaisia elokuvia teemoiltaan, Mid90s saa erittäin tummia sävyjä loppua kohden. Steviesta tulee itsetuhoinen ja tappelunhaluinen, huume- ja viinakokeilut lähtevät käsistä. Hill käsittelee uskottavasti ja ihailtavan rehellisesti raakaa nuoruuden tuskaa ja sitä yksinäisyyttä, jota ei voi poistaa kavereiden kanssa hengailulla. Stevien ongelmat eivät ratkea uuden skeittitempun harjoittelulla, vaan kyseessä ovat haavat, jotka kulkevat pintaa syvemmällä.
Skate Kitchenin naiset eivät ehkä suistu itsetuhoisuuteen, mutta elokuva paljastaa väkevästi skeittikulttuurin sukupuolijakauman ja taipumuksemme suhtautua skeittailuun miesten ja poikien lajina. Elokuvan alussa Camille kaatuu laudalla ja satuttaa itsensä pahasti. Veri valuu nuoren naisen jalkojen välistä, ja toinen skeittari olettaa Camillen kuukautisten päässeen yllättämään. Camille on jatkuvasti miesten ja ylivoimaisen maskuliinisuuden täyttämissä tiloissa ennen Skate Kitchen -naisten esittelyä.
Nuoruudessa usein kuohuu – ja syystäkin.
Molemmat elokuvat toimivat loistavana muistutuksena omista nuoruuden ongelmistamme. Vaikka et olisikaan kokeillut onneasi skeittilaudalla, voit samastua näihin elokuviin, koska ne käsittelevät universaaleja aiheita. Nuoruudessa usein kuohuu – ja syystäkin: aikuistuminen on täynnä turbulenssia, pohjatonta hämmennystä ja itseinhoa, kuten erityisesti Mid90s osoittaa. Tärkeimmät ihmissuhteemme, kivenkovat kaverisuhteet, saattavat olla myös ne tuhoisimmat. Ne puskevat meitä kohti parempaa versiota itsestämme, monen mutkan ja virheen kautta.
Camille ja Stevie eivät elokuvien lopussa ole valmiita aikuisia, vaan keskeneräisiä ihmisiä, jotka ovat oppineet jotain uutta itsestään sekä heitä ympäröivästä maailmasta.
Teksti: Maria Lättilä
Artikkelikuva: Mid90s