Hän on Eva, vain Eva, ja kaikkea siltä väliltä, ihmiskaleidoskooppi. Searching Evan päähenkilö Eva Collé on aseksuaali seksityöläinen mutta myös anarkisti ja työstäkieltäytyjä, runoilija ja malli.
Ohjaaja Pia Hellenthal löysi ensimmäisen pitkän dokumenttielokuvansa Searching Eva aiheen blogipalvelu Tumblrista. Berliinin elokuvajuhlilla ensi-iltansa saanut ja jo useita maineikkaita festivaaleja kiertänyt Searching Eva on itsekin tumblrmainen. Vaikka Hellenthal vaikuttui nimenomaan rehellisyydestä, jolla Eva Collé -nimeä käyttävä ihminen on kirjoittanut elämästään teini-ikäisestä lähtien, Tumblr-blogit koostuvat fragmenteista, harvasanaisimmillaan hädin tuskin virkkeen mittaisista murusista, kuvista, meemeistä, pienistä välähdyksistä.
Liian eheäksi pinnistetyn, melodramaattista paisuttelua täyteen pumpatun Suuren Kertomuksen sijaan Searching Eva on niin ikään sarja kohtauksia, joita yhdistävällä päähenkilöllä on kuitenkin monta eri puolta ja ilmiasua. Näiden kohtausten väliteksteinä toimivat Evan blogiinsa saamat vuoroin ihailevat, vuoroin aggressiiviset kommentit ja kysymykset.
Seksityö ja huumeet ovat osa Evan elämän feediä, mutta kuvasto ei ole rankistelevaa.
Eva ei sinänsä vaikuta häilyvältä tai tasapainottomalta. Hän vain on johdonmukainen muutosvalmiudessaan ja kieltäytymisessään valmiista määritelmistä. Seksityö ja huumeet ovat osa Evan elämän feediä, mutta kuvasto ei ole rankistelevaa. Orgasmien sijaan Eva hakee sulautumista muihin ihmisiin. Elokuvassa esitetään ujostelematta myös seksiä ja ketamiinin käyttöä, mutta sitäkin enemmän Evan vaihtelevaa arkea, jos sitä arjeksi voi kutsua. Toisaalta huumeita ei ihannoidakaan, vaan huumausaineriippuvuudesta toipuva Eva esimerkiksi kertoo kaunistelematta lapsuusmuistoistaan äidin huumevieroituksesta.
Tietenkin dokumenttielokuva on poseeraava, mutta Evan luontainen karisma ja Janis Mazuchin tyylikäs kuvaus kallistavat vaakaa juuri sopivasti leikkisyyteen eikä itsetehostukseen päin. Aika Italiassa perheen kanssa on myös tärkeä osio, joka tekee Evasta ”oikean” ihmisen eikä vain ultracoolia Berliinin ilmestystä. Mutta mikä nyt sitten on sen oikeampi versio kuin toinen? Eva saattaa ensin tehdä hyväntuulisena pastaa isänsä kanssa ja sen jälkeen kertoa ääniraidalla rankkoja juttuja lapsuuden isäsuhteesta.
Searching Eva olisi liian helppo typistää moralistiseen tulkintaan, jossa itsestään kaiken jakava somejulkkis ja seksityöläinen on ”Aikamme Kuva” (niin että tämä ”kuva” on jotain, mistä on syytä olla vakavasti huolissaan). Hahmona Eva on ilman muuta viraali, mutta esimerkkikertomukseksi hän ei suostu.
Hahmona Eva on ilman muuta viraali, mutta esimerkkikertomukseksi hän ei suostu.
Koska Eva analysoi syvällisesti niin arkipäivän kuin itsen esittämisen politiikkaa, vertailukohtaa tekisi mieli hakea vaikkapa Jean-Luc Godardin elokuvasta Aviovaimo Pariisissa (2 ou 3 choses que je sais d’elle, 1967), jossa niin ikään seurataan urbaanissa ympäristössä erillisyyttä ja yhteyttä pohdiskelevaa seksityöläistä Juliettea.
Searching Evassa ei kuitenkaan kuulla godardilaista miessupattelua, vaan äänessä on Eva, alusta loppuun, omilla ehdoillaan, vilpittömästi.
Teksti: Tytti Rantanen