Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2019 ehdokaselokuvissa tarkastellaan rehellisesti ja mutkia suoristamatta kurjia ja traagisia ilmiöitä hyvinvoivassa naapurustossamme. Juuri siksi ne ovatkin erinomaisia.
Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinto jaetaan tänä vuonna 16. kerran. Ehdolla on kaiken kaikkiaan viisi elokuvaa: Hlynur Pálmasonin ohjaama A White, White Day Islannista, Tuva Novotnyn esikoisohjaus Blind Spot Norjasta, Carl Javérin dokumentti Reconstructing Utøya Ruotsista, May el-Toukhyn Queen of Hearts Tanskasta sekä Miia Tervonensimmäinen pitkä fiktioelokuva Aurora Suomesta.
Voittajaehdokkaat ilmentävät ansiokkaasti, kuinka kovatasoisia elokuvia meillä päin maailmaa tänä päivänä tehdään. Kansainvälisesti verrattain pienistä budjeteista huolimatta — tai kenties juuri niiden vuoksi — pohjoismaisen elokuvataiteen vahvuus on väkevässä tarinankerronnassa ja moniulotteisessa tavassa esittää henkilöhahmoja. Meillä ei tippaakaan arastella kohdata kipeitä aiheita saati epäröidä kysyä vaikeita kysymyksiä.
Tilastojen valossa Pohjoismaat ovat maailman paras paikka elää, mutta ehdolla olevat viisi elokuvaa kertovat viisi hyvin erilaista tarinaa hyggen, lagomin, sisun, pehmoisten villapaitojen sekä jylhien luontomaisemien taakse kätkeytyvistä, lintukotomme nurjista puolista.
Miltä mielenmaisemamme siis näyttää tämän vuoden ehdokaselokuvissa?
Pohjoismaisia kipupisteitä ja moraalisia tyhjiöitä
Islantilaisohjaaja Hlynur Pálmason valloitti kansainvälisiä elokuvafestivaaleja ensi kerran parin vuoden takaisella, kaivostehtaalla työskentelevistä tanskalaisveljeksistä kertovalla Winter Brothers -esikoisohjauksellaan. Palmasonin toinen elokuva A White, White Day sijoittuu Islannin maaseudulle, jossa vaimonsa auto-onnettomuudessa menettänyt Ingimundur (lukuisista islantilaiselokuvista ja suositusta Loukussa-sarjasta tuttu Ingvar Sigurdsson) haluaa päästä elämässä eteenpäin kunnostamalla itselleen uuden talon. Muutaman kirjastokuitin sekä yksittäisen valokuvan vuoksi Ingimundur alkaa epäillä, että hänen edesmenneellä puolisollaan ja valokuvassa esiintyvällä miehellä on ollut suhde. Surutyö saa jäädä, kun vastausten saamisesta ja kostonhimosta kehittyy pakkomielle.
Useissa pohjoismaisissa elokuvissa näyttelijänä tunnetun ja myös yhdysvaltalaistuotannoissa sivurooleja tehneen Tuva Novotnyn käsikirjoittama ja ohjaama Blind Spot on raastava kuvaus jokaisen vanhemman pahimmasta painajaisesta: hetkestä, jolloin oma lapsi yrittää itsemurhaa. Yhdellä otolla kuvattu elokuva seuraa reaaliajassa vanhempien shokkia, joka purkautuu vuoroin vihana, vuoroin epätoivon huutoina sekä haparoivina kysymyksinä, joita on vaikea sanoittaa. Novotny osoittaa kykynsä elokuvantekijänä, joka tietää miten pitää katsojat herpaantumattomasti otteessaan.
Niin ikään helpolla katsojaansa ei päästä Carl Javérin dokumentti Reconstructing Utøya. Neljä Utøyan saaren terrori-iskusta selviytynyttä nuorta osallistuu dokumenttiprojektiin, jossa he palaavat ajassa taaksepäin vuoden 2011 heinäkuuhun yhdessä 12 vapaaehtoisen nuoren kanssa. Nuoret rekonstruoivat todellisuutta jäljitteleviä pilkahduksia selviytyneiden omakohtaisista muistoista teatterin ja elokuvan keinoin tyhjässä studiotilassa. Tapahtumapaikat piirretään valkoisella teipillä mustaan lattiaan. Äänimaisema luodaan niillä esineillä, joita paikan päältä sattuu löytymään.
Tanskalaisen May el-Toukhyn Queen of Hearts puolestaan kuvaa liitoksissaan nitisevän keskiluokkaisen ydinperheen kulisseja, kun menestynyt juristi Anna (roolissa fantastinen Trine Dyrholm) ajautuu suhteeseen teini-ikäisen poikapuolensa (Gustav Lindh) kanssa. Vaikeuksiin ajautuneita nuoria työssään auttamaan tottunut Anna hylkää eettiset periaatteensa nuoruuden holtittomuutta uhkuvan pojan vuoksi. Ennen pitkää nainen, jolta ei puutu mitään, on menettämässä kaiken.
Miia Tervon Aurora (nimiroolissa loistava Mimosa Willamo) on elokuva alkoholisoituneesta, suorapuheisesta Aurorasta, joka viettää illat Rovaniemen baareissa ja haaveilee paremmasta elämästä Norjassa. Erään huuruisen bileillan päätteeksi Aurora kohtaa paikallisessa burgeriravintolassa turvapaikanhakijana pienen tyttärensä kanssa Suomeen saapuneen Darianin (Amir Escandari) ja lupaa hankkia tälle suomalaisen vaimon 3000 euron rahapalkkiota vastaan. Elokuva on lajityypiltään luokiteltavissa romanttiseksi komediaksi, mutta lukuisia yhteiskunnallisia ilmiöitä kiertelemättä tarkastellessaan genre itsessään on pikemminkin kuin suuntaa antava alaviite ja sen tavanomaisimpia konventioita ylitetään mennen tullen.
Yhteisten nimittäjien äärellä
Pohjoismaisen elokuvan vahvuus on ennen kaikkea tarinankerronnassa. Yhtäältä Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon ehdokkaat todistavat, että täkäläisen elokuvan hienous piilee myös siinä, että henkilöitä harvemmin esitetään kulmikkaan yksiulotteisesti. Ihmisluonto ei surkeimmillaankaan näyttäydy joko hyvänä tai pahana, ja elämää tarkastellaan mustavalkoisten raamien sijaan monenlaisina harmaan sävyinä.
Kaikki viisi ehdokkaaksi nimettyä elokuvaa on luotu eri lähtökohdista ja ne paljastavat hetkiä eri taustoista tulevien ihmisten elämästä, mutta ne eivät selitä, eivät alleviivaa tai anna tyhjentäviä vastauksia, vaan pyytävät katsojaa pohtimaan itse. Ne eivät hae syyllistä tai moralisoi henkilöiden eettisesti arveluttavia valintoja edes silloin, kun moraalisen toiminnan peruspilarit loistavat poissaolollaan. Ne vain kertovat.
Teksti: Suvi Nousiainen
Artikkelikuva: Queen of Hearts