Sex
Lämminhenkinen ja nokkela komedia purkaa mieheyden kysymyksiä kahden keski-ikäisen nuohoojan ja heidän perheidensä keskustelujen kautta.
Lämmin, ihana, herkkä; näillä adjektiiveilla emme ehkä ole tottuneet kuvailemaan elokuvaa, jonka pääosissa on kaksi keski-ikäistä työmiestä. Juuri nuo sanat täsmäävät kuitenkin erinomaisesti norjalaisen Dag Johan Haugerudin uutukaiseen. Samalla kertaa arkinen ja oivaltava komedia vie paitsi tarinan päähenkilöt myös katsojat lempeän valoisasti sukupuoli- ja seksuaalisuuskysymysten äärelle.
Elokuvan alkaessa kaksi nuohoojaa jakaa kahvitauolla kuulumisiaan. Ystävyksistä kumpikin on viime päivinä kokenut jotain, mikä koettelee nyt suhdetta minäkuvaan ja miehuuteen. Jotain on muuttumassa, mutta vasta keskustelujen kautta sen näkee. Ilman toisia yksilöt eivät osaa asettaa kokemuksiaan kontekstiin.
Trilogian ensimmäisenä osana julkaistu Sex ei nimestään huolimatta sisällä alastomia kehoja tai kiihkoa. Sen polttopisteessä hehkuu puhe: dialogi, monologi, jutustelu, vitsailu, reflektio. Hahmot kysyvät toisiltaan asioita, joita meidän muidenkin pitäisi aina välillä pohtia. Auringon paistaessa puutarhat puhkeavat kukkaan ja pilvenpiirtäjät kasvavat. Samoissa hetkissä hahmojen käsitykset muuttavat muotoaan ja asettuvat uudelleen.
Susanna Puomio
Traileri