Resurrection

Ihmiskunta on tajunnut unelmoinnin lopettamisen johtavan kuolemattomuuteen: sytyttämättömät kynttilät kestävät ikuisesti. Jotkut haluavat silti polttaa itsensä loppuun, eläen lyhyen mutta säihkyvän elämän. Erään uneksivan olennon kuvitelmat horjuttavat todellisuuden rakennetta, kunnes illuusioiden läpi näkevä hahmo astuu niiden sisään etsimään totuutta.

Kiinalainen kokeellisen elokuvan ihmelapsi Bi Gan (Long Day’s Journey into Night, 2018) kuvasi elokuvaansa vielä kuukausi ennen ja palautti valmiin leikkauksen vasta päiviä ennen kuin se voitti Cannesissa tuomariston Prix Spécial -erikoispalkinnon. Yli kaksituntinen spektaakkeli kulkee läpi ihmisen viiden aistin jokaisen osion rakentuessa erilaisen elokuvallisen kielen ympärille. Hypnoottisista taustasävelistä vastaa ranskalainen elektroninen duo M83.

Elokuvateoreetikot huomasivat jo aikaa sitten, että unien näkeminen muistuttaa kovin paljon elokuvankatselua. Tuskin koskaan on elokuva kuitenkaan päässyt näin lähelle kahden yhdistämistä: Resurrection seuraa kuumeunen logiikkaa tuntuen samanaikaisesti järjettömältä sekä johdonmukaiselta. Elokuvahistorian uumenista nousevat motiivit katoavat yhtä nopeasti kuin ilmestyvätkin. Harvassa elokuvassa saksalaisen ekspressionismin varjot kohtaavat kiinalaisen symboliikan tai tarkovskylaisen runollisuuden.

Resurrection on oodi seitsemännelle taiteelle, mutta tekee myös selväksi, ettei paluuta vanhaan ole. Zeitgeistin tavoin se kurottaa nykyhetkestä Lumièreen muistuttaen, ettei elokuvaa ole tehty selitettäväksi, vaan koettavaksi. Sekä itkettävän kaunis avausjakso että ohjaajan bravuureihin kuuluva liki 40 minuuttinen yhden oton loppukohtaus nousevat viime vuosien vaikuttavimpien joukkoon.

Elias Jurvanen