R&A Shorts: Queer Joy & Jest
Queeria kikatusta ja kujeilua täynnä oleva näytös tarjoilee kattauksen komediallisia LGBTQIA+-lyhäreitä.
”Bury your gays” viittaa vuosikymmeniä elokuvissa ja tv:ssä nähtyyn tapaan käsikirjoittaa LGBTQIA+-hahmoille jollain tapaa traaginen kohtalo. Tämän näytöksen komedialliset lyhytelokuvat edustavat yritystä muuttaa tätä kliseistä narratiivia ja kääntää kerronta kohti kepeämpää queer-kukoistusta, kipeämpiä pohjavireitäkään peittelemättä. Ajat ovat kovat ja takaperoinen kehityssuunta monella rintamalla huolestuttava – otetaan silti, ja juuri siksi, hetki hupsuttelulle, jotta taistelu hyvän puolella jaksaa jatkua.
Bingo-elokuvan päähenkilö, kirjakaupassa työskentelevä Fanny on toivottoman ihastunut ystäväänsä Louiseen. Rimpuillessaan tunteidensa kanssa hän päätyy merkityksettömien yhden illan juttujen pariin.
Ryöstöä valmistelevasta naisporukasta kertova The Robbers leikittelee sukupuolen ilmaisun teemalla ovelalla kierteellä. Ohjaaja-käsikirjoittaja Isa Schiehe näyttelee myös yhden päärooleista.
They, With an Axe on mockumentary-tyyliin rakennettu mysteeri. Kyläläiset kertovat kameralle edellisiltana baarissa näkemästään: kuka ilmestyi, minkä kanssa ja teki mitä?
Elokuvassa Grandma Nai Who Played Favorites perhe kokoontuu Qingming- eli haudanlakaisujuhlaan, jossa edesmennyt isoäiti ilmestyy takaisin kuvioihin kuullessaan, että pojanpoika Mengiä työnnetään kohti avioliittoa varakkaan perheen tyttären kanssa. Isoäiti Nain ja tämän mummokaveri Muyn hyväntahtoisen kummittelun myötävaikutuksella ja karaokebaarin svengaavan musiikin siivittämänä Meng ymmärtää oman totuutensa.
Näytöksen päättää cis-heteropatriarkaatin taivaan tuuliin posauttava kauhukomedia Gender Reveal, jossa muunsukupuolinen Rhys lähtee yhdessä kumppaniensa kanssa pomonsa gender reveal -juhliin.
Annu Suvanto
Bingo
The Robbers
They, With an Axe
Grandma Nai Who Played Favorites
Gender Reveal