Israel Palestine on Swedish TV 1958–1989
40 vuotta Ruotsin yleisradion uutisointia Israelin eskaloituneesta apartheidista Palestiinassa yhteen kokoava dokumentti on monitasoinen sukellus aikamme suurimpaan kriisiin.
Ruotsalainen dokumentaristi Göran Hugo Olsson osoitti arkistomateriaalien ja kollaasin voiman jo aikaisemmilla dokumenttielokuvillaan Black Power Mixtape (R&A 2011) ja Väkivallan taakka (R&A 2014). Hyödyntämällä Ruotsin yleisradion Israelia ja Palestiinaa käsittelevää materiaalia hän piirtää kronologisen tiekartan aikamme suurimman eksistentiaalisen kriisin vaiheisiin.
Vaikka Ruotsin yleisradio pyrkii puolueettomuuteen, ensimmäisinä vuosina uutisoinnin painotus on vahvasti Israelin valtion juhlistamisessa tai potentiaalisen lomakohteen markkinoinnissa. Vuosien saatossa uutisoinnin sävy kuitenkin muuttuu kuuden päivän sodan, lentokonekaappauksien ja Münchenin olympialaisten panttivankidraamaan kautta. Sävy tummenee lopullisesti, kun palestiinalaisten ahdinko alkaa saada enemmän mediatilaa.
Pitkän kestonsa ansiosta dokumentti onnistuu näyttämään myös muutamien israelilaisten ristiriitaisuudet ja kamppailun äärioikeistolaista sionismia vastaan. Dokumentissa nähdään muun muassa, miten pääministeri Golda Meiriä syytetään natsismista sekä pääministeri David Ben-Gurionin avoin tunnustus, että heillä on liikaa maata.
Elokuva ja sen materiaali päättyvät yhdessä kylmän sodan kanssa, valoisampaa tulevaisuutta luvaten. Nykykatsojalle ei ole tarpeellista tuoda elokuvaa nykypäivään, koska ympäröivää infernaalista kuvamateriaalia on jo tarpeeksi. Kolmekymmentä vuotta sitten rauha näytti mahdolliselta. Dokumentti saa pohtimaan, onko se sitä myös nyt.
Otto Kylmälä
Traileri