Exhuma
Mystisen sairauden juurisyyn kaivelu johtaa kirjaimelliseen haudankaiveluun palkitussa eteläkorealaisessa kansankauhutyylittelyssä.
Länsimaisen manaamiskauhun kumarrellessa katolilaiselle syntikuvastolle Aasiassa genreä lähestytään polyteistisestä perspektiivistä. Jang Jae-hyunin Exhuma avaa portit eri uskomusten ja todellisuuksien rajavyöhykkeelle, jossa ei selviä papin aamenella. Eteläkorealaiset manaajat lepyttelevät levottomia henkiä availemalla hautoja ja siirtämällä kalmoja uusin paikkoihin. B-suunnitelmana on polttaa jäänteet, jolloin henki katoaa pysyvästi.
Elävien sukulaisten riivaamisen taustalta paljastuvat usein menneet vääryydet ja kaunat. Poikkeuksellinen vyyhti käynnistyy Los Angelesissa, jossa mahtisukuun vastasyntynyt vauva kärsii 100 vuotta sitten Etelä- ja Pohjois-Korean rajalle haudatun esi-isänsä vihasta. Nuori manaaja Hwa-rim (Go-eun Kim) haistaa poikkeuksellisen haasteen ja pyytää apua veteraanikollegalta Kim Sang-deokilta (Oldboyn legendaarisesta pääosasta tuttu Choi Min-sik). Exhuma on hitaasti kytevää kauhua, jossa yliluonnollinen sekoittuu luontevasti arkisiin haasteisiin ja yhteiskunnallisiin teemoihin. Jang Jae-hyun monikerroksisessa elokuvassa hengistä ei pääse eroon väkivallalla vaan sovituksella. Tehojakin löytyy. Exhuma on kuin arthouse-draama, joka väläyttää välillä hampaitaan.
Matti Rämö
Traileri