Kirjailija ja käsikirjoittaja Katja Kallio katsoi ranskalaisdraaman On a Magical Night ja näki lempinäyttelijänsä Marcello Mastroiannin kasvot Chiara Mastroiannin piirteissä.
Joskus käy sillä tavoin, että näkee yhtäkkiä suuren rakkautensa kasvot jonkun toisen ihmisen piirteissä, ja se on järisyttävä hetki. Sen ovat kokeneet muun muassa ne ihmiset, jotka ovat tavanneet varttuneella iällä nuoruudenrakastettunsa aikuisen lapsen. Minun kohdallani juuri sitä ei ole sattunut, mutta tiedän, miltä se tuntuu. Minulle niin kävi nähdessäni ranskalaisen Christophe Honorén uusimman elokuvan On a Magical Night (Chambre 212), jonka pääosasssa on Chiara Mastroianni, Marcello Mastroiannin tytär.
Marcello Mastroianni sen sijaan on lempimiesnäyttelijäni, voittamaton suosikkini, jonka kanssa on kenenkään turha lähteä hippasille.
On Chiara Mastroianni myös Catherine Deneuven tytär, mutta se ei ole tässä niin merkityksellistä, niin paljon kuin Cherbourgin sateenvarjoja (Les Parapluies de Cherbourg, 1964) olenkin rakastanut. Marcello Mastroianni sen sijaan on lempimiesnäyttelijäni, voittamaton suosikkini, jonka kanssa on kenenkään turha lähteä hippasille, niin ylivoimaista laatua hänen melankolinen karismansa on. Se katse, joka on nähnyt maailman hirveyden ja kääntynyt sittemmin sisäänpäin, ja se murtunut hymy. Mastroianni osasi kyllä olla myös hysteerisen hauska, kuten esimerkiksi Vittorio de Sicanepisodielokuvassa Eilen, tänään, huomenna (Ieri oggi domani, 1963). Sen viimeisessä osassa hän näytteli bolognalaista myyntiedustajaa, joka yritti saada Sophia Lorenin pahantuulisen prostituoidun usutettua rakkauden töihin avaamalla jääkaapin oven (”katso rakkaani miten ihana, intiimi valaistus!”). Kärsivän etäinen ja eksyksissä hän oli Fellinin 8 1/2:ssa (1963), Antonionin Yössä (La notte, 1961) jopa hyytävä.
Minun mielessäni Mastroianni on kuitenkin aina ennen kaikkea Ettore Scolan Kohtaaminen Roomassa -elokuvan (Una giornata particolare, 1977) Gabriele, homoseksuaali, joka ystävystyy alistetun perheenäidin kanssa päivänä, jolloin koko muu fasistinen Rooma on juhlimassa Hitlerin vierailua. Kohtaaminen Roomassa saattaa olla lempielokuvani tässä maailmassa, ja jos milloinkaan tulee sellainen olo, että sydämeni on hiukan liian ehjä ja kiiltävä, Gabrielen ja Antoniettan kohtaamisella saan sen särjettyä säpäleiksi puolessa tunnissa.
En tiedä, miten olen voinut elää kohta viisikymmentä vuotta intohimoisesti elokuvia rakastaen näkemättä ainuttakaan Chiara Mastroiannin elokuvaa, mutta näin vain on päässyt käymään. Se tarkoittaa myös sitä, etten ole aiemmin nähnyt yhtään Christophe Honorén elokuvaa, sillä Chiara Mastroianni on hänen luottonäyttelijänsä ja esiintyy niissä melkein kaikissa.
On a Magical Night kertoo pitkässä avioliitossa elävästä nelikymppisestä Mariasta, joka on pettänyt miestään Richardia lukuisia kertoja ja joutuu siitä yllättäen tilille. Mikään muotovalio tämä elokuva ei ole, mutta siinä on valtavasti aitoutta ja oivaltavuutta ja hauskuutta ja hyvää dialogia. Ja koska se on ainakin omapäinen ja kokeilunhaluinen, mutta kenties myös hyvin itsevarma elokuva, katsoja ei koskaan aavista, mitä siinä seuraavaksi tapahtuu. Tämä on hyvin, hyvin harvinainen ja arvokas piirre. Se mikä On a Magical Night -elokuvassa on heikkoa, on sivuseikka, sillä jos minä jotakin olen tästä elämästä oppinut niin sen, että elokuvilta, kuten ihmisiltäkään, ei kannata edellyttää täydellisyyttä, vaan ottaa kaikki ilo irti siitä, mikä niissä on ihanaa.
Jos minä jotakin olen tästä elämästä oppinut niin sen, että elokuvilta, kuten ihmisiltäkään, ei kannata edellyttää täydellisyyttä, vaan ottaa kaikki ilo irti siitä, mikä niissä on ihanaa.
Chiara Mastroianni palkittiin Marian roolista Cannesin Un Certain Regard -sarjassa parhaan naisnäyttelijän palkinnolla, ja syystä. Hän kannattelee elokuvaa upeasti omalla karismallaan ja millintarkalla ilmetyöskentelyllään. Minä olisin voinut katsoa loputtomasti jo pelkästään elokuvan alkua, jossa hän vain kävelee Pariisin kaduilla. Järkyttäviä taas olivat ne hetket, jolloin Marcello yhtäkkiä katsoi minua Chiaran kasvoista. Se sisäänpäin kääntynyt katse, särkynyt hymy. Hei, Marcello sanoi yhtäkkiä minulle. Mitä kuuluu, onko sydän ehjä ja kiiltävä?
Teksti: Katja Kallio
Katja Kallio on kirjailija ja käsikirjoittaja, jonka tuore elokuvakirja Valkokangastuksia on täynnä omaperäisiä ja valloittavia huomioita elokuvista ja elämästä. ”Kuin ranskalainen elokuva – kohottaa arjen yläpuolelle” – Mira Selander / Nosto, Yle Puhe