Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinto Sakaris Stórán draamalle The Last Paradise on Earth

Rakkautta & Anarkiaa

Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla vieraillut Sakaris Stórá on ensimmäinen färsaarelainen palkinnon voittaja.

Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon on voittanut ensimmäistä kertaa ehdokkuuden saanut färsaarelainen elokuva, The Last Paradise on Earth.

Palkinnon saavat ohjaaja-käsikirjoittaja Sakaris Stórá, tanskalaiset käsikirjoittajat Tommy Oksen ja Mads Stegger sekä färsaarelainen tuottaja Jón Hammer. Palkintosumma on noin 41 000 € ja se jaetaan tasan ohjaajan, käsikirjoittajien ja tuottajan kesken, mikä korostaa sitä, kuinka elokuva taidemuotona syntyy näiden kolmen päätekijän tiiviissä yhteistyössä.

Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla syyskuussa vieraillut ohjaaja kuvaili elokuvaansa festivaalin Illusion-verkkolehdessä näin: “Halusin kertoa tarinan niin vähäisillä sanoilla kuin mahdollista ja nojata tunteisiin ja pieniin vuorovaikutuksen hetkiin hahmojen välillä.”

Ensimmäistä kertaa kahden vuosikymmenen historiansa aikana Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon ehdokkaita oli peräsi seitsemän. Neljän fiktioelokuvan ja kolmen dokumentin joukosta voiton napannut färsaarelainen draama ”jättää jälkensä pohjoismaiseen elokuvaan”, kuten tuomaristo toteaa perusteluissaan.

Tuomaristossa olivat tänä vuonna Heidi Hilarius-Kalkau Philipsen (Tanska), Jan Berg Jørgensen (Färsaaret), Marjo Pipinen (Suomi), Klaus Georg Hansen (Grönlanti), Jóna Finnsdóttir (Islanti), Anne Gjeldsvik (Norja) ja tuomariston puheenjohtaja Jonas Holmberg (Ruotsi). Tuomaristo perustelee valintaansa: “Rauhallinen, mutta rohkean näkemyksellinen tarina vangitsee yksinäisen saarielämän ytimen. Dramaattisten juonenkäänteiden sijaan tarina paljastaa lempeästi hiljaisen kamppailun selviytymisestä ja perhesiteiden säilyttämisestä. Nuorten lahjakkuuksien vaikuttavat roolisuoritukset kokeneiden näyttelijöiden tukemina, henkeäsalpaava kuvaus ja riipaiseva musiikki tekevät tästä elokuvasta merkkiteoksen sekä färsaarelaisen että pohjoismaisen elokuvan kontekstissa.”

Kaikki seitsemän palkintoehdokasta nähtiin Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin ohjelmistossa. Muut ehdokaselokuvat olivat: My Eternal Summer, The Helsinki Effect, WALLS – Akinni Inuk, When the Light Breaks, Dreams (Sex Love) ja Israel Palestine on Swedish TV 1958–1989.