Festivaali käynnistyi räväkästi torstaina 18.9. Bio Rexin avajaisgaalassa, jossa kuultiin toiminnanjohtaja Pauliina Ståhlbergin inspiroiva puhe ja nähtiin kauan odotettu uutuus, Joachim Trierin Sentimental Value (2025).
Ståhlberg alleviivasi puheessaan nykyisen hallituksen leikkauspolitiikan tuhoisia vaikutuksia kulttuurille ja peräänkuulutti vastustusta ja oman pintansa pitämistä. Ståhlberg kannusti kulttuurialan ammattilaisia välttämään kyynisyyteen vajoamista ja taistelemaan talouspolitiikkaa vastaan.
Täydelle BioRexin salille esitetty Sentimental Value alkoi Joachim Trierin videotervehdyksellä, jossa tämä ylisti Suomen elokuvakulttuuria ja kertoi olevansa ylpeä, että elokuvaa levitetään Suomessa.
Sentimental Value keräsi kahdessa näytöksessä täyden salin, ja elokuvan syvät teemat puhututtivat pitkään elokuvan jälkeen, myös avajaisgaalan jälkeen Loosessa järjestetyillä avajaisten jatkoilla.
Oskari Onninen ja Sonja Saarikoski herättelivät kysymyksiä julkisen keskustelun rajoista
Kultaisia kattorosetteja, antiikin Kreikkaa mukailevia muraaleja kohokuvineen. Elokuvateatteri Maximin sali on syystä Museoviraston suojelema. Tilana se tarjosi ylväät puitteet perjantain Uuden Jutun Kerma-kulttuuriohjelmalle, sen ensimmäistä kertaa katsojien edessä pidetylle debatille. Miltei täynnä oleva sali täyttyi puheensorinalla: innostus Uuden Jutun uutuustapahtumaa kohtaan säkenöi ilmassa. Live-Kerma tarkasteli keskustelun mahdollisuuksia – etenkin kysymystä siitä, miten kaikkien ääni saadaan kuuluville.
Vaula Helin kuvasi Oskari Onnisen ja Sonja Saarikosken välistä dynamiikkaa taistelevien metsojen kaltaiseksi. Täällä saa ja pitääkin olla eri mieltä. Keskustelun ponnahduslautana toimi dokumenttielokuva Fiume o Morte! (2025), joka käsittelee fasismin vastarintaa. Keskustelun teemoja olivat faktan ja fiktion välinen raja sekä nykyinen “dokumentarisaation boomi”, jonka kuvattiin johtuvan osittain siitä, että elokuvia valitaan teema edellä päätyen täten yleisesti tunnettujen aiheiden piiriin. Kriittistä keskustelua herättivät muun muassa dokumenttielokuva PMMP keikalla: Ei enää ikinä (2025) sekä Sanna Marin miljoonat seuraa -audiodraama (2024).
Viimeinen vartti omistettiin keskustelijoiden elokuvakokemuksille ja suosituksille, joista nousi esille Saarikosken suosima Chantal Akermanin tuotanto, sisältäen elokuvafestivaalin ohjelmistoon kuuluvan esikoispitkän Je tu il elle (1974). Helin puolestaan nosti David Lynchin sekä Pedro Almodóvarin elokuvien musiikin ja tulkinnanvapauden. Onninen suositteli tänä vuonna festivaalilla nähtävää elokuvaa The President’s Cake (2025).
“Älä tee kuin Suomen kansa, tee kuten minä teen’’, Onninen muistutti tehden selväksi, että tällä strategialla katsoja voi erottautua valtavirrasta.
Festarikävijöitä yhdistää uteliaisuus elokuvaa ja kiinnostus outoutta kohtaan
”Jos elokuva vaikuttaa jollain tavalla oudolta, se on yleensä hyvä merkki”, kiteyttää Fiume o Morte! -elokuvan (2025) alkamista odotteleva Jouni. Toisen festivaalipäivän ensimmäisiin elokuviin suuntaava yleisö kiittelee R&A:n ohjelmistoa siitä, että se uskaltaa viedä katsojan pois mukavuusalueeltaan. Aivan sokkona elokuvia ei kuitenkaan valita, vaan kävijöillä on erilaisia ohjenuoria kaikenkirjavan ohjelmiston seulomiseen. Toisia kiinnostavat tutut ohjaajat, toisia taas tietyt teemat ja aihepiirit.
Moni on jo suunnitellut festivaaliaikataulunsa tuleville päiville, kunnianhimoisimpien elokuvaharrastajien kalenteri alkaa olla täynnä. Festivaali vetää elokuvannälkäisiä myös pidemmän matkan päästä, jopa pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Sampo Salo asuu Hausjärvellä ja on haaveillut R&A-festivaalista pidemmän aikaa. Tänä vuonna hän pääsi viimein paikan päälle ja päätti hypätä kerralla syvään päätyyn: taskusta löytyy liput kahteenkymmeneen näytökseen. Salo kuvailee itseään kaikkiruokaiseksi. Häntä ajaa valkokankaan ääreen sama voima kuin monia muitakin festarikävijöitä: rakkaus elokuviin.
Yleistunnelma on pirteän rauhallinen. Ihmiset saapuvat jonottamaan paljon odottamiinsa elokuviin jo hyvissä ajoin etukäteen, mutta tungosta ei kuitenkaan ole. Kaikille löytyy kyllä istumapaikka, jopa aivan täyteen ahdetussa The Mastermind -näytöksessä (2025). Kyseinen elokuva päättyy illan pimetessä, mutta Helsingin elokuvateattereiden valkokankaisiin heijastuu liikkuvaa kuvaa vielä tuntien ajan.
Jani Toivolan Pantteri ja minä -esitys upotti yleisön musiikkiin ja tanssiin
R&A:n queer-teema sai syvän jatkumon kun näyttelijä, kirjailija ja yhteiskunnallinen vaikuttaja Jani Toivola toi Bio Rexin aulaan alustuksen Cannes-palkitun Mysterious Gaze of Flamingo -elokuvan erikoisnäytöksestä. Lisäksi Toivola esitti otteita teoksestaan Pantteri ja minä, joka kuljetti yleisön queer-vanhemmuuden ja sukupolvien välisen rakkauden kokemuksiin.
Sateisesta kelistä huolimatta Bio Rexin aula täyttyi ihmisistä ja puheensorina kävi. Tunnelma oli lämminhenkinen ja avoin, kun Toivola toivotti yleisön tervetulleeksi. Alkupuheessaan Toivola kehotti kaikkia riisumaan yltään ylimääräiset velvoitteet ja olemaan täysin läsnä hetkessä.
”Mulle merkitsee tosi paljon, että te olette täällä. Se että me tullaan yhteen, sillä on todella paljon väliä”, Toivola alusti.
Toivolan esitys soljui sujuvasti Miika Vintturin säestyksellä. Kauniit kuvaukset vanhemmuuteen liittyvistä ristiriidoista ja rakkauden monitasoisuudesta vangitsi katsojat. ”Rakkaus liittyy kaikkeen elämässä, mutta on silti todella vaikeaa,” Toivola totesi.
Keskustelu ja esitys toivat ihmiset yhteen erityisellä tavalla. Toivolan kyky herättää dialogia muistutti siitä, miten moniulotteista vanhemmuus ja siihen liittyvät tunteet voivat olla.
Tilaisuus päättyi raikuviin aplodeihin, ja yleisö jatkoi päiväänsä kenties hieman kevyemmällä ja ymmärtäväisemmällä otteella.
Festivaali luo uusia ystävyyksiä, joiden ytimessä ovat elokuvat
Isoin, immersiivinen, intensiivinen, yhteisöllinen, lempeä.
Näillä sanoilla vuoden 2025 talkoolaiset kuvaavat Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalia. Bio Rex Lasipalatsin haastateltavat olivat suurilta osin jo useampaa vuotta mukana vapaaehtoistoiminnassa. Rakkaus elokuvia kohtaan yhdistää ja luo uusia tuttavuuksia vuodesta toiseen. Vahtimestarit Karita ja Oskari korostavat, että festivaalin luoma yhteisö oli avuksi uuteen kaupunkiin sopeutumisessa etenkin ilman opiskelupaikkaa. Vahtimestarit vastaavat teatterisalista sekä ohjaavat katsojia. Parasta työssä on se, että pääsee katsomaan elokuvan vuoron aikana sekä toivottamaan kävijät tervetulleiksi.
Festivaali tarjoaa vapaaehtoisille ilmaisia leffa- ja ruokalippuja sekä monenlaisia etuja. Vapaaehtoisille tarkoitetussa Loungessa pääsee levähtämään ja tapaamaan muita. Talkoolainen Ella huomioi, että festivaalilla tapaa ihmisiä eri ikäluokista ja taustoista, mitä ei tapahdu yhtä paljon opinnoissa. Vapaaehtoistehtävissä pääsee käsiksi festivaalin tunnelmaan ja näkemään, miten festivaali toimii. Työtahti on sopiva ja yhteisö tuntuu tasavertaiselta.
Keskusteluissa nousee esiin halu auttaa festivaalin järjestämisessä sekä festivaalilla vallitseva mukava tunnelma. Valokuvaajan Juhon mukaan Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin takana seisoo kovatasoinen tiimi, organisointi on onnistunutta ja festivaali mahdollistaa vanhojen tuttujen tapaamisen. Mieleenpainuvinta Juholle on ollut PMMP:n dokumenttinäytöksen valokuvien ottaminen. Hänen mukaansa festivaalilla näytetään elokuvia, joita ei muuten pääsisi katsomaan. Festivaali onnistuu kulkemaan ajan mukana ja olemaan relevantti.
Elokuvallinen ajattelu ei ole mahdollista ilman sarjakuvaa
Ihmiset parveilevat Merikaapelihallin parvikerroksessa ja etsivät täydestä tilasta sopivaa istumapaikkaa. Jo yleisöstä huomaa, että kyseessä on kahden visuaalisen festivaalin yhteistapahtuma. Silmiin osuu jatkuvasti luonnosvihkoja, joihin ihmiset piirtelevät samalla, kun kuuntelevat paneelikeskustelua.
Paneelissa keskustelevat kolme pitkän linjan sarjakuvataiteilijaa: Maria Björklund, Anssi Rauhala ja Kivi Larmola. Heillä kaikilla on sarjakuvien lisäksi kokemusta myös elokuvien tekemisestä. Molemmissa taiteenlajeissa tarvitaan työn alkuvaiheessa samankaltaista kuvallista hahmottelua – storyboardeja, eli kotoisammin kuvakäsikirjoituksia. Juuri tämä on iltapäivän paneelikeskustelun aihe.
Elokuvan tekoa ajatellessa saattavat monien mieleen nousta ensimmäisinä näyttelijät, lavasteet, kamerat ja isot tuotantotiimit. Larmola kuitenkin huomauttaa, että elokuvien teko kävisi todella kalliiksi, jos kaikkea lähdettäisiin alusta asti visualisoimaan tällä tavoin. On paljon helpompaa aloittaa kynän ja paperin kanssa.
”Jonkun pitää piirtää, että miltä se homma voisi näyttää”, Larmola kiteyttää.
Panelistit intoutuvat kertomaan esimerkkejä: anekdootti siitä, kuinka ohjaajalegenda Alfred Hitchcock oli hyvä piirtäjä ja piirsi itse kohtauksensa ennen niiden kuvaamista.
Kuvakäsikirjoituksella voi olla elokuvaa tehdessä monenlaisia käyttötarkoituksia. Jotkut piirrokset ovat vain työryhmän omaan käyttöön tarkoitettuja työkaluja, joskus kuvakäsikirjoitusta taas käytetään elokuvaidean markkinointiin. Hitchcockin sai kuulemma aikoinaan esitellä perusteellisesti Psyko-elokuvan (1960) suihkukohtauksen kuvakäsikirjoitusta vakuuttaakseen tuotantoyhtiön siitä, ettei kohtaus menisi liian pitkälle.
Tarik Salehin ajatuksissa Helsinki oli lähellä muuttua Kairoksi
Sunnuntai-iltana Bio Rex Lasipalatsissa päästiin kurkistamaan Kairo-trilogian viimeisen osan Eagles of the Republic (2025) kulissien taakse.
Näytöksen jälkeen elokuvan ruotsalais-egyptiläistä ohjaajaa Tarik Salehia haastatteli Variety-lehden toimittaja Marta Balaga. Myös yleisö pääsi esittämään ohjaajalle kysymyksiä, ja keskustelu soljui vakavista poliittisista teemoista hauskoihin anekdootteihin elokuvan tekoprosessiin liittyen.
Saleh kertoi haastattelussa, että ajatus Egyptin politiikkaan sotkeutuvasta filmitähdestä kertovasta elokuvasta Eagles of the Republic alkoi alun perin vitsinä ja satiirina. Kirjoittaessaan elokuvaa hän tajusi, että kyseessä ei ollut enää vitsi.
Trilogian tapahtumapaikka Kairo on ohjaajalle tärkeä. Hän avaa haastattelussa yleisölle monimutkaista suhdettaan kaupunkiin, josta hänen perheensä on kotoisin, ja jossa hän ei ole kymmeneen vuoteen saanut käydä.
“Minun piti luoda oma Kaironi’’, Saleh kertoo.
Trilogiaa tehdessään hän haki eri kaupungeista paikkoja, joita hän voisi käyttää Kairon kuvaamiseen. Hän kertoo jopa miettineensä voisiko Helsingissä kuvata Kairoon sijoittuvia kohtauksia.
Salehin mielestä maahanmuuttajatausta on ohjaajalle hyödyllinen, sillä sen ansiosta asioita pystyy katsomaan sekä sisä- että ulkopuolelta.
Leffavisa Hanahuone Juovassa houkutteli monipuolisesti elokuvaharrastajia
R&A-festivaalin ensimmäinen leffavisa toi yhteen elokuvaharrastajat, uteliaat penkkiurheilijat ja kaikenlaiset valkokankaan ystävät. Hanahuone Juovassa järjestetty leikkimielinen mutta totinen visailu keräsi paikalle monipuolisen yleisön ja tunnelma oli alusta saakka lämminhenkinen. ”Oli siisti huomata tuvan olevan täynnä, kun ei ollut varmuutta millä tavalla tapahtumasta oli viestitty etukäteen,” kertoi tapahtuman juontaja ja visan suunnittelusta vastannut elokuvatutkija Joonas Talvila.
Idea visaan syntyi Talvilan mukaan festivaalin verkko- ja somepäätoimittaja Martta Tuppuraisen aloitteesta. – Aaikaisemmista elokuva- ja pubivisoista kerrytetty kokemus ja inspiraatio saivat muotonsa sunnuntaina järjestetyssä tapahtumassa.
Kysyimme Talvilalta vinkkejä visassa menestymiseen. Hänen mukaansa pelkkä elokuvien katsominen ei varmista pärjäämistä: ”Usein auttaa jo se, että on tutkaillut Wikipediaa tai osallistunut muihin visoihin.”
Tämän viikon visa sopi kaikille taitotasosta riippumatta, mikä näkyi monenlaisten leffaharrastajien läsnäololla. Nauru raikui pienten onnistumisten äärellä ja ilta sujahti hetkessä Hanahuoneen oluen, viinin ja muiden virvokkeiden siivittämänä. Paras joukkue – Rakkautta ja Triviaa – keräsi peräti 35 pistettä ja heidät palkittiin elokuvalipuilla.
Päivän tapahtumasta jäi Talvilalle hyvä fiilis: hän ei aio varoa vaikeusasteella, vaan toivoo ensi viikon visan tarjoavan haastetta todellisille tietäjille.
Seuraava R&A-leffavisa järjestetään lauantaina 27.9. – edessä tulee olemaan koitos, joka haastaa viimeistä yksityiskohtaa myöten!
Muista myös Epic Scape! Uudenlaisen Rakkautta & Anarkiaa -festivaaliseikkailun tarjoava, jännittävä ongelmanratkaisupeli haastaa kävijät tutkailemaan yksityiskohtia elokuvateattereiden ympäristöistä sekä ohjelmistosta. Peli suoritetaan paikan päällä Kinopalatsin, Bio Rexin sekä Cinema Orionin teattereissa – ratkaistut palapelin palaset sisältävät kukin vihjeen, joiden avulla pystyy vastaamaan pelin viimeiseen kysymykseen.
Kivi Rauhala, Maria Björkund ja Anssi Larmola.
Tunnelmia R&A:n elokuvavisasta.