Lesbojen kokemusmaailmoja varjostaa aina jossain määrin ulkopuolisuus. Lesbous on ulkopuolisuutta paitsi heteronormatiivisista instituutioista ja sukupuolibinääriin nojaavista kategorioista, myös itse julkisesta tilasta, joka on rakentunut näiden instituutioiden ja kategorioiden varaan. Suurin osa tiloista, joissa elämme, on heterotiloja. Helpotuksen lesboja alati seuraavaan ulkopuolisuuden kokemukseen tarjoaa kenties vain lesbotilat, jotka pakenevat heteronormatiivisia rakenteita ja määritelmiä. Lesbotiloissa lesbojen kokemusmaailmat saavat vapaasti hakea muotoaan ja lesbokokemukset voivat hetken olla universaaleja.
Lesbouden ja tilan tematiikkaa tutkitaan eri vuosikymmenillä elokuvissa Je tu il elle (1974) ja Lesbian Space Princess (2025). Molemmat elokuvat kuvaavat siirtymiä suljetuista lesbotiloista julkisiin heterotiloihin. Je tu il elle on Chantal Akermanin ohjaama art house- ja lesboelokuvaklassikko, joka koostuu kolmesta jaksosta: ensimmäisessä jaksossa nimetön päähenkilö on yksin huoneessaan kärsimässä sydänsurusta, toisessa jaksossa hän saa miespuoliselta rekkakuskilta kyydin entisen tyttöystävänsä luo, ja kolmannessa jaksossa päähenkilö on eksänsä luona.
Viisikymmentä vuotta myöhemmin valmistunut, Emma Hough Hobbsin ja Leela Varghesen ohjaama animaatiokomedia Lesbian Space Princess seuraa niin pitkälle samaa kaavaa, että siinä ei voi olla näkemättä intertekstuaalisia viittauksia Je tu il elle:een. Avaruusprinsessa Saira kärsii kotonaan sydänsuruista. Kun valkoiset heteromiesalienit kidnappaavat Sairan eksän, Saira lähtee matkalle avaruuden halki eksänsä luo. Rekkakuskin sijaan kyydin tarjoaa miestekoälyllä varustettu avaruusalus.
Tarkastelen tässä esseessä lesbotilan ja heterotilan tematiikkaa näissä elokuvissa sekä pohdin elokuvien innoittamana tilan kokemuksellisuutta ja normatiivisuutta suhteessa lesbouteen. Elokuvissa heterotilat ovat vieraannuttavia, rajoittavia ja jopa vaarallisia, kun taas lesbotiloissa henkilöhahmot ovat vapaita elämään ja tuntemaan – niin suremaan kuin rakastamaan.
Eletyn tilan normatiivisuus
Ennen kuin siirryn elokuvien tarkempaan analysointiin, pysähdyn hetkeksi pohtimaan sitä, miten tilan kokemus ja seksuaalinen suuntautuminen voivat linkittyä toisiinsa. Fenomenologinen filosofia voi tarjota aiheeseen valaisevia näkökantoja. Fenomenologisesta näkökulmasta tilaa ei tarkastella vain spatiaalisina ulottuvuuksia, vaan kiinnostus on eletyssä tilassa, eli tilassa sellaisen kuin me koemme sen.
Eletty tila on kenttä meidän toiminnallemme. Kokemuksemme suuntautuu kohti tilaa ja siellä olevia ihmisiä ja asioita. Tila tarjoaa meille objekteja – eli kokemuksen kohteita, joita voimme koskea, haluta tai vaikka pelätä. Olennaisinta on, että koemme tilan mahdollisuuksien kenttänä. Kuten fenomenologi Maurice Merleau-Ponty (2012, 480–481) kirjoittaa, kokemuksessamme meitä ympäröivä tila on vapautemme kenttä, joka tarjoaa meille läheisiä mahdollisuuksia, kaukaisia mahdollisuuksia sekä mahdottomuuksia.
Sosiaaliset normit muovaavat huomattavissa määrin sitä, minkälaisia toiminnan mahdollisuuksia koemme eletyn tilan tarjoavan meille. Normit ohjaavat sitä, mitkä objektit koemme kutsuvina tai saavutettavina, ja mitkä poisluotaantyöntävinä tai saavuttamattomina. Heteroseksuaalisuus on yksi keskeisistä tilallista kokemustamme muovaavista normeista.
Tutkija Sara Ahmed esittää, että seksuaalinen suuntautuminen itsessään on tilallista – se kuvaa taipumusta kohti tiettyjä objekteja ja poispäin toisista. Historiallisten toistojen kautta heteroseksuaaliset tilalliset olemisen tavat ovat muodostuneet annetuiksi normeiksi. Queerin suuntautumisten täytyy kaartaa pois normatiivisista objekteista ja suunnata kohti saavuttamattomiksi tai kielletyiksi normitettuja suuntia (Ahmed 2006, 66–70). Vaikka olisimme eläneet oman elämämme toimien queeristi, kokemuksen historiallisuuden takia heterotila silti tarjoaa meille heteroseksuaalisen toiminnan painotettuna mahdollisuutena.
Voisi siis sanoa, että heteronormatiivinen tila ikään kuin tarjoaa suositelluiksi toiminnan mahdollisuuksiksi heteroseksuaalista toimintaa, samaan aikaan kun se pitää etäällä ja rajoittaa queerejä toiminnan mahdollisuuksia. Heterotilassa vaatii huomattavaa rohkeutta ja päättäväisyyttä poiketa linjasta ja toimia queeristi – kun poikkeaa heteronormatiivisesta järjestyksestä, tulee erittäin näkyväksi ja haavoittuvaiseksi homofobiselle syrjinnälle.
Kuten lesbofeministi Adrienne Rich (2003, 13–17) kirjoittaa, pakollinen heteroseksuaalisuus [eng. compulsory heterosexuality] on yhteiskuntaamme perustavanlaatuisella tasolla järjestävä ja ohjaava poliittinen periaate. Heteroseksuaalisuuden ollessa pakollista, lähes kaikki tilat – etenkin julkiset tilat – ovat heterotiloja.
Heterotilan painostava jäykkyys
Je tu il elle ja Lesbian Space Princess -elokuvissa yksi keskeinen teema on heterotilan painostavuus ja vihamielisyys lesboja kohtaan. Heterotilassa lesbot ovat ulkopuolisia, joihin kohdistuu paine mukautua tilan normeihin.
Je tu il elle -elokuvassa keskikohdan liftausjakso rekkakuskin kanssa kuvaa lesbokokemusta heterotilassa. Rekkakuskin mukana matkatessaan elokuvan päähenkilö on kirjaimellisesti hiljennetty: hän ei sano mitään, eikä katsoja juuri kuule hänen sisäistä monologiaan, joka täytti elokuvan alkuosan. Mies sen sijaan pitää pitkän monologin, jossa hän peittelemättömästi kertoo vihamielisestä suhteestaan naisiin. Päähenkilö on usein ahdettu ruudun reunaan tai jätetty kokonaan sen ulkopuolelle, kun taas rekkakuski on usein ruudun keskellä. Kuvaustapa tavoittaa elokuvallisin keinoin lesbojen ulkopuolisen aseman ja lesbonäkökulman marginalisaation heterotilassa.
Elokuvan julkiseen tilaan sijoittuvissa kohtauksissa päähenkilö on tilan ainut nainen ja laitettu feminisoituihin asemiin. Baarissa päähenkilö hymyilee sievästi tilan täyttävälle mieslaumalle ja ravintolassa hän lappaa ruokaa rekkakuskin lautaselle tämän tuijottaessa herkeämättä televisiota. Kohtaukset kuvaavat julkisen tilan heteroseksuaalista järjestäytymistä: tila on miesvaltainen ja se tarjoaa naisoletetuille heteronormatiivisia rooleja – joka hypernäkyvinä miesten katseiden kohteina tai näkymättöminä hoivaajina.
Lesbian Space Princess kuvaa Je tu il elle:n tavoin heterotilan normatiivista sukupuolijärjestystä. Esimerkiksi kun päähenkilö Saira poistuu lesboplaneetalta, miestekoälyllä varustettu avaruusalus kysyy häneltä ensitöikseen, haluaisiko Saira kyydin kynsisalonkiin vai pilates-studiolle. Kohtaus alleviivaa humoristisesti sitä, kuinka heterotilat painostavat lesboja heteronormatiivisiin ja binäärisiin naisen rooleihin sekä laittavat kapuloita rattaisiin queerin toiminnan hankaloittamiseksi.
Molemmissa elokuvissa kuvataan myös lesbojen joutumista miesten seksuaalisen aggression kohteiksi. Je tu il elle -elokuvan päähenkilön ja rekkakuskin välistä dynamiikkaa kuvaillaan monissa elokuvakritiikeissä molemminpuoliseksi suhteeksi. Lesbonäkökulmasta käsin henkilöhahmojen välinen suhde näyttäytyy minulle kuitenkin aivan eri tavalla. Hahmojen välinen seksikohtaus on ahdistava. Päähenkilö on koko kohtauksen ajan vaiti ja ruudun ulkopuolella. Mies kommentoi päähenkilön olevan peloissaan ja vain tottelevan miehen käskyjä. Akti on täysin yksipuolinen ja vain miestä varten. Kohtauksen voi tulkita kuvaavan lesbojen haavoittuvaisuutta miesten tekemälle väkivallalle ja painostukselle heterotilassa.
Vaikka Lesbian Space Princess:in sävy on kevyempi, siinäkin heterotila esitetään miesten aggression kenttänä ja lesbot tämän aggression mahdollisina kohteina. Päähenkilöä Sairaa on heteroavaruudessa vastassa niin väkivaltaiset valkoiset heteromiesalienit, valkoista mönjää ampuva fallinen avaruusalus sekä lesbofobisia kommentteja laukova miestekoäly. Esitystapa on humoristinen, mutta viesti on harvinaisen selvä.
Heterofeministisessä keskustelussa ei juuri puhuta lesboista miesten tekemän väkivallan kohteina. Kenties ajatellaan virheellisesti, että romanttisten miessuhteiden puute jotenkin suojelisi lesboja väkivallalta. Lähes kaikilla lesboilla on kuitenkin elämänsä aikana erilaisia läheisiä suhteita miesten kanssa ja julkinen tila voi olla lesboille turvaton. Koska lesbous on alisteinen positio, se on haavoittuvuustekijä. Esimerkiksi UN Womenin mukaan seksuaalivähemmistöön kuuluvat naiset kokevat heteronaisia useammin seksuaalista häirintää (UN Women 2023).
Elokuvien lesbot ovat heterotiloissa läpikulkumatkoilla, koska päästäkseen lesbotilasta toiseen, on kuljettava heterotilan läpi. Lesbona oleminen heterotiloissa on vieraannuttavaa ja pahimmillaan vaarallista. Se on tilassa olemista väärin päin, väärään suuntaan ja väärällä tavalla, sekä jatkuvaa kamppailua heteronormatiivista painostusta vastaan.
Lesbotilan vapauttava voima
Lesbotilat tuovat hengähdystaukoja heterotilojen rajoittavuuteen. Lesbotilat ovat Je tu il elle ja Lesbian Space Princess -elokuvissa pieniä vapauden kuplia, joissa pakollinen heteroseksuaalisuus ei ohjaile tilan tarjoamia toiminnan mahdollisuuksia, vaan lesboelämä voi vapaasti kukoistaa.
Je tu il elle -elokuvassa kaikki julkiset tilat ovat heterotiloja ja lesbotiloja ovat vain yksityiset kodit. Tämä kuvaa sitä historiallista tosiasiaa, että lesboutta on hyvin pitkälti eletty ja eletään edelleenkin yksityisissä kodeissa suljettujen ovien takana. Lesbous sijaitsee vieläkin julkisen elämän marginaaleissa – se on hyljeksittyä, alisteista ja fetisoitua.
Lesbian Space Princess kuvaa myös suurempia ja jaetumpia lesbotiloja. Päähenkilö Saira on kotoisin lesboplaneetalta, jossa lesbous on normaalia ja oletusarvoista. Tämän voisi nähdä heijastavan lesbojen aseman muutosta 50 vuoden aikana elokuvien välissä. Lesbotiloja on vieläkin vähän, mutta homojen vapautusliikkeen ja lesbofeministisen liikkeen myötä lesbot ovat tarmokkaasti rakentaneet tiloja, joissa he voivat olla vapaampia – lesbobaareja, klubi-iltoja, lukupiirejä, järjestötiloja. Lesbian Space Princess -elokuvassa homoavaruus on pieni ja suljettu heteroavaruuden ympäröimä tasku, mutta sen merkitys elokuvan henkilöhahmoille on sitäkin suurempi.
Lesbotilat eivät kummassakaan elokuvassa ole idealisoituja sateenkaarikarnevaaleja, vaan ne ovat tiloja inhimilliselle elämällä ja sen kaikille ulottuvuuksille. Heterotiloissa lesbot ovat haavoittuvaisia ulkopuolisia, joten niissä lesboilla ei ole samalla tavalla mahdollisuutta vain vapaasti elää ja kokea kaikkea, mitä elämä tuo tullessaan – kasvukivuista sydänsuruihin ja rakastumisen huumaan.
Molempien elokuvien alkupuolella päähenkilöt potevat yksin huoneissaan särkynyttä sydäntä. Je tu il elle:ssä päähenkilö syö lusikalla sokeria suoraan pussista ja makaa päiväkausia seiniä tuijotellen. Vaikka hän on surun lamauttama, huone tarjoaa hänelle turvallisen tilan elää läpi sydänsurun jokaisen kivuliaan vaiheen. Huoneessaan päähenkilö pitää sisäistä monologia ja kirjoittaa vimmatusti. Hänellä on tilaa itseilmaisulle ja tunteiden prosessoinnille.
Lesbian Space Princess puolestaan kuvaa elämän lesboplaneetalla tuovan mukanaan samoja kipuja, mitä nuoren ihmisen elämään kuuluisi missä tahansa muuallakin. Sairan itsevarmuus on hatara, kavereita on vaikea saada ja eksä viis veisaa hänen tunteistaan. Saira voi lesboplaneetalla kuitenkin rauhassa olla yksilö ja ihminen. Heterotilassa lesbot nähdään usein vain sukupuolen ja seksuaalisuuden – ei yksilöyden tai jaetun inhimillisyyden – kautta.
Toisaalta elokuvissa lesbotilat ovat myös tiloja rakastaa ja nauttia, kohdata ja kasvaa, sekä hoivata ja tarvita tavoilla, jotka eivät ole sidottuja heteronormiin tai sukupuolibinääriin. Kun Je tu il elle:n päähenkilö pääsee entisen tyttöystävänsä luokse, tunnelma muuttuu täysin. Päähenkilö saa äänensä takaisin ja hän on taas ruudun keskellä kumppaninsa kanssa. Heidän välillään on lämpöä, hoivaa ja halua, joka pakenee ennalta määrättyjä dynamiikkoja ja rooliodotuksia. Lesbian Space Princess taas osoittaa, että lesbotiloja voi ainakin hetkeksi rakentaa melkein minne vain. Heteroavaruuden halki matkaava avaruusaluskin voi muuttua sapfisten lemmen sallivaksi lesbotilaksi – kunhan miestekoälypilotin kliksauttaa ensin pois päältä.
Lesbotilat ovat siis myös paikkoja, joissa luodaan normeja murtavia ja vapauttavia olemisen tapoja. Siksi lesbotilojen rakentaminen on poliittista toimintaa – se on uudenlaisten tilallisten mahdollisuuksien luomista ja pakollisen heteroseksuaalisuuden rakenteiden vastustamista.
Lesbonäkökulman tärkeys
Kun Saira lipuu Lesbian Space Princess -elokuvassa ensimmäistä kertaa heteroavaruuteen, hän katsoo kauhistuneena ympärilleen ja parkaisee: ”Tämä on niin paljon pahempaa kuin osasin kuvitellakaan!” Kohtaus kuvaa humoristisesti sitä, miten lesbonäkökulmasta käsin itsestäänselvyytensä vuoksi näkymättömäksi muuttunut heteronormi voi muuttua yhtäkkiä näkyviksi. Heteronormatiivinen ja binäärinen sukupuoliperformanssi näyttäytyy kuin dragina – hullunkurisena teatterina.
Monilla queereillä on kokemuksia, joissa he ovat yllättyneet tavanomaisesta. Esimerkiksi Sara Ahmed on kertonut tilanteesta, jossa hän kävi kumppaninsa kanssa ravintolassa ja järkyttyi tajutessaan, että kaikissa muissa pöydissä istui mies ja nainen vastakkain samanlaisessa järjestyksessä. Ahmed ja hänen kumppaninsa olivat ainut poikkeus tähän toistuvaan tilalliseen olemisen tapaan (Ahmed 2006, 80–84). Lesbot voivat yllättyä tilan heteroseksuaalisen rakenteen häkellyttävästä yhdenmukaisuudesta, koska he eivät ole osa sitä. Lesboutta eletään jossain heteronormin ja sukupuolibinäärin ulkopuolella (ks. esim. Wittig 1992, 30–32), ja siksi lesboilla on uniikki mahdollisuus nähdä selkeästi ja kyseenalaistaa heterotilan tarjoaman järjestyksen.
Tästä syystä lesbojen tekemä taide – aivan kuten muukin queer-taide – on niin tärkeää. Se mahdollistaa paitsi marginalisoitujen kokemusmaailmojen välittämisen, myös normien näkyväksi tekemisen ja itsestäänselvyyksien haastamisen.
Lopuksi
Vaikka Je tu il elle ja Lesbian Space Princess -elokuvat edustavat eri genrejä, elokuvatekniikoita ja vuosikymmeniä, ne maalaavat samankaltaisen kuvan lesbotilan ja heterotilan tematiikasta. Lesbot ovat heterotilassa paitsi haavoittuvaisia ulkopuolisia myös tarkkanäköisiä uudistajia. Lesbotilojen vähyys pienentää lesbojen elämän piiriä, mutta toisaalta voimme luoda lesbotiloja ainakin hetkittäin melkein minne vain. Elokuvat inspiroivat minua jatkamaan Lilat-zinen parissa tekemäämme työtä lesbotilojen rakentamiseksi ja kaivertamaan jokapäiväisessä elämässäni lisää koloja, joissa lesbona oleminen voisi vapaasti kukoistaa.
Elina Andelin, teksti
Elina Andelin on filosofian väitöskirjatutkija sekä lesbofeministisen Lilat-pienjulkaisun päätoimittaja. Hänen väitöskirjatutkimuksensa käsittelee väkivaltakokemuksia ruumiinfenomenologisesta näkökulmasta. Andelinia kiinnostavat tutkimuksen, taiteen ja poliittisen toiminnan risteymät.
Nina Andelin, kuvitus
Nina Andelin on visuaalisen viestinnän muotoilun moniosaaja, joka on toiminut graafisena sunnnittelijana ja kuvittajana. Hän on Lilat-zinen taiteellinen johtaja. Omassa praktiikassaan hän tutkii ja kommentoi totuttuja esittämisen tapoja kuvantekemisessä ja muotoilussa.
Lähteet
Elokuvat
Akerman, Chantal (ohjaaja). 1974. Je tu il elle [elokuva]. Paradise Films.
Hough Hobbs, Emma ja Varghese, Leela (ohjaajat). 2025. Lesbian Space Princess [elokuva]. We Made A Thing Studios.
Kirjallisuus
Ahmed, Sara. 2006. Queer Phenomenology: Orientations, Objects, Others. Duke University Press, Durham.
Merleau-Ponty, Maurice. 2012. Phenomenology of Perception. Kääntänyt Donald Landes. Routledge, Lontoo.
Rich, Adrienne. 2003. ”Compulsory Heterosexuality and Lesbian Existence”. Journal of Women’s History 15(3), 11–48.
UN Women. 20.11.2023. ”Tuore kyselytutkimus: yhdeksän kymmenestä suomalaisnaisesta on kokenut seksuaalista häirintää”. UN Women Suomi. www.unwomen.fi/uutiset/yhdeksan-kymmenesta-naisesta-kokenut-hairintaa
Wittig, Monique. 1992. The Straight Mind and Other Essays. Beacon Press, Boston.