Jacob Skyggebjerg näyttelee pääosaa tanskalaiselokuvassa The Idiot. Roolihahmonsa inspiroimana Skyggebjerg istahti hetkeksi pohtimaan, kuka pystyy haaveilemaan näyttelemisestä. Samalla hän paljasti kaikkien elokuvan näyttelijöiden keksineen vuorosanansa omasta päästään.
The Idiot kertoo pienellä paikkakunnalla elävästä Tobiaksesta, joka uskoo teatterikurssin käytyään löytäneensä viimein todellisen kutsumuksensa: näyttelemisen. Tobiaksen viimeisillään raskaana oleva vaimo Cille kannustaa miestään seuraamaan unelmaansa, mutta viranomaiset ovat vähemmän vakuuttuneita sosiaaliturvalla elävän nuoren pariskunnan tulevaisuudensuunnitelmista.
Tobiasta näyttelevä Jacob Skyggebjerg kertoo, että elokuvan ohjaaja Kasper Rune Larsen halusi nimetä elokuvan Fjodor Dostojevskin samannimisen romaanin mukaan. Elokuvan juoni ei pohjaa Dostojevskin klassikkoon, mutta Skyggebjerg näkee silti molemmissa ”idiooteissa” jotain samaa: kumpikin joutuu törmäyskurssille sosiaalisen ympäristön odotusten kanssa. Dostojevskin idiootti ei toiminut 1800-luvun venäläisen yläluokan tapojen mukaan. Näyttelemisestä haaveileva Tobias taas haastaa 2000-luvun tanskalaisyhteiskunnan käsityksistä vastuullisesta aikuisuudesta ja vanhemmuudesta.
Ohjaajalta löytyisi kuitenkin kuulemma toinenkin selitys nimivalinnalle.
”Kasper tykkää kertoa, että hän vain halusi kirjoittaa ’idiootti’ elokuvajulisteeseen, jossa olisi minun naamani”, Skyggebjerg naureskelee.
Näyttelemisestä haaveilu kuului muille
Elokuvan päähenkilöt elävät pienellä paikkakunnalla kaukana Kööpenhaminan kulttuuripiireistä ja elokuvakouluista. Skyggebjerg kertoo varttuneensa itse samanlaisessa ympäristössä. Hän oli lapsuudesta asti innostunut näyttelemisestä, mutta lähin kaupunki oli useamman kymmenen kilometrin päässä, eikä tilaisuuksia esimerkiksi teatteriharrastukseen juuri ollut.
Skyggebjerg muistaa vieläkin innostuneensa, kun jonkin lastenohjelman yhteydessä mainostettiin mahdollisuutta päästä näyttelemään television joulukalenteriin. Into vaihtui kuitenkin hetkessä pettymykseen: kiinnostuneita pyydettiin tulemaan Kööpenhaminaan koe-esiintymään.
”Aina Kööpenhaminaan, olisivat yhtä hyvin voineet olla Marsissa.”
Ajatus taiteen tekemisestä työkseen tai korkeakouluun hakemisesta tuntui Skyggebjergin nuoruuden maisemissa todella kaukaiselta. Näyttelijän ura aukeni lopulta aikuisiällä, kun hän sai sivuroolin Larsenin aiemmasta elokuvasta. Alan korkeakouluja hän ei ole käynyt sen enempää kuin roolihahmonsa Tobiaskaan.
Skyggebjerg arvioi, että nykyään mahdollisuudet ovat Tanskassa jakautuneet ainakin hieman tasapuolisemmin eri alueiden välillä. Internetin ja sosiaalisen median kautta syrjäseutujen nuorille avautuu uudella tapaa näköaloja välittömän arkiympäristön ulkopuolelle. Elokuvanteon digitalisoitumisen myötä elokuvakoulujakin löytyy aiempaa useammalta paikkakunnalta.
Improvisoiden pintaa syvemmälle
Tobias pääsee elokuvan aikana koe-esiintymään tv-roolia varten. Tämä kohtaus vaati Skyggebjergiltä tietynlaista ”metanäyttelemistä”. Hänen täytyi tutun ohjaajan edessä unohtaa, miten itse toimisi vastaavassa koe-esiintymisessä ja keskittyä siihen, kuinka Tobias näyttelisi.
”Siinä kohtauksessa yleisö saa vastauksen siihen, osaako Tobias näytellä”, Skyggebjerg kuvaa. ”Näyttelijänä minun täytyi omien taitojeni sijaan näyttää hänen taitojaan.”
Kasper Rune Larsenin ohjaustyyliin kuuluu, ettei kohtausten vuorosanoja käsikirjoiteta etukäteen. Näyttelijöille annetaan vain juoni ja kunkin kohtauksen keskeiset tapahtumat, loppu improvisoidaan. Skyggebjergin mukaan tällaisessa näyttelemisessä haastavinta on alkuun pääseminen. Ja joka kerta, kun mukaan tulee uusi näyttelijä, täytyy yhteistä rytmiä hakea taas jonkin aikaa.
Erityisen jännittäväksi tilanteen teki se, että Skyggebjergiä itseään ja Cilleä näyttelevää Sarah Juel Werneriä lukuun ottamatta kaikki elokuvan keskeiset näyttelijät olivat ensimmäistä kertaa rooleissa, joissa heidän odotettiin lausuvan vuorosanoja kameran edessä. Moni meni aluksi täysin lukkoon ohjaajan pyytäessä heitä improvisoimaan. Kun ihmiset sitten uskaltautuvat puhumaan, on lopputulos kuitenkin jotain sellaista, johon olisi käsikirjoitetuilla vuorosanoilla vaikea päästä.
Skyggebjergille itselleen Larsenin ohjaustyyli sopii hyvin. Hänestä ei ainakaan enää tunnu vaikealta vain jutella menemään, kun kamera käy. Samaan aikaan improvisointi voi tuoda uudenlaista lähestymistapaa elokuvaan, jossa pyritään kuvaamaan huono-osaisia ihmisiä, joiden on usein vaikea saada ääntään kuuluviin yhteiskunnassa.
”Improvisoidessa on helppoa olla hauska, mutta samalla se on tapa kohdata ennakkoluuloja.”
Anssi Bwalya