Tanskalaisohjaajan esikoiselokuva kuvaa osuvasti nuoruuden haavoittuvuutta ja jättää jälkensä myös katsojaan

Rakkautta & Anarkiaa

B.O.Y. (Bruises of Yesterday) kertoo suorastaan viiltävästi 16-vuotiaan Tobiaksen tarinan. Ohjaaja Søren Green ja näyttelijä Noa Risbro Hjerrild vierailivat Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla, ja keskustelin heidän kanssaan elokuvan tekemisestä ja taustoista.

Ohjaaja Søren Green kertoo tehneensä aiemmin lyhytelokuvia, ja tämä on hänen ensimmäinen kokoillan elokuvansa. Hän on pitkään työskennellyt yhdessä käsikirjoittaja Tomas Lagermand Lundmen kanssa, ja kaksikko alkoi yhdessä ideoida tätä elokuvaa. Lähtöajatus oli kuvata ”tyyppiä, joka kamppailee itsetuntonsa, yksinäisyytensä, rakkauden ja sen sellaisten asioiden kanssa”, Green taustoittaa. Ohjaaja ja käsikirjoittaja kokevat, että ajatus kulkee kävellessä paremmin kuin toimistolla. Eräässä kävelypalaverissa Kööpenhaminassa he sitten keksivät tämän idean. ”Aluksi päähenkilö oli toinen, aikuisempi, ja myös itse tarina synkempi. Tämäkin tarina on synkähkö, mutta tuohon aiempaan tarinaan verrattuna siinä on kuitenkin valoisampi pohjavire, ainakin alkuasetelmassa”, Green luonnehtii. Vaikutteita käsikirjoitus on saanut myös heidän taustoistaan, eli ohjaaja itse on kotoisin maaseudulta, jonne tarina pääosin sijoittuu. Kööpenhaminassa varttuneen käsikirjoittajan jotkin aiemmat tarinat ovat puolestaan kertoneet identifikaatiosta tai kasvamisesta häiriintyneessä perheessä. Aineksia on otettu mukaan myös muiden tekijäryhmän jäsenien kokemuksista. 

Myös hienovireisesti Tobiasta näyttelevälle Noa Risbro Hjerrildille kyseessä oli ensimmäinen pitkä elokuva. Hän koki kuvauksissa jännitystä, mutta samalla oli kunnia päästä tekemään elokuvaa. Käsikirjoitus herätti monenlaisia tunteita nuoressa näyttelijässä, ja päähenkilön tarina kosketti häntä. Hän kertoo valmistautuneensa huolellisesti, ja lopulta kuvaukset olivat hyvä kokemus, mutta koska elokuva käsittelee vaikeita asioita, kokemus ei ollut yksinomaan hauska. Hänen täytyi olla oikeassa mielentilassa, eli Risbro Hjerrild koki pienen jännityksen suorastaan auttaneen häntä toteuttamaan introvertin, vähäpuheisen Tobiaksen roolin. 

Seitsemän vuotta sitten Green teki lyhytelokuvan, jossa Noa Risbro Hjerrild näytteli. Tähän elokuvaan näyttelijä tuli mukaan koe-esiintymisen kautta, mutta käsikirjoittaja oli myös kysynyt ohjaajalta, oliko tämä tullut ajatelleeksi, että Risbro Hjerrild voisi esiintyä pääroolissa. Nuori näyttelijä oli siis selvästi jäänyt tekijätiimin mieleen.

Elokuva on Greenin mukaan niin perustaltaan kuin sävyltäänkin pohjoismainen, ja siinä on myös nimenomaan haluttu tuoda esille tapahtumapaikkoja sekä ympäristöä, etenkin tanskalaista maaseutua. Langelandin saarella toteutetut kuvaukset on sijoitettu tarkoituksellisesti kesään kontrastiksi tarinan teemoille. ”Emme halunneet kuvata näitä asioita harmaan ja sateisen kuvaston kautta, vaan halusimme tehdä valoisan kesäelokuvan”, toteaa Green. Ohjaaja otaksuu ja toivoo, että tarina on universaalimmin samaistuttava myös muualla kuin Pohjoismaissa ja katsojat löytävät tarttumapintaa siitä, miten Tobias kamppailee yksinäisyyden, itsensä löytämisen, rakastamisen vaikeuden ja itsetuntokysymysten ristiaallokossa. 

Elokuvan tanskankielinen nimi Glasskår tarkoittaa lasinsirua, joka osoittautuu tärkeäksi symboliksi tarinassa. Nimi ei tekijöiden mielestä kuitenkaan toiminut tarpeeksi hyvin englanniksi, joten he pohtivat, miten nimeen saisi mukaan muulla keinoin lisää kerroksia ja elokuvan teemoja, ja sen myötä nimeksi vakiintui juuri B.O.Y. (Bruises of Yesterday). Mutta palataan kuitenkin hetkeksi lasinsiruihin: elokuvassa nähdään paljon lasipintoja heti alusta asti, ja Tobiaksen isoisä on jopa ammatiltaan lasittaja. Green toteaa lasin olevan materiaali, joka helposti rikkoontuu ja menee pirstaleiksi: ”Palaset voi kuitenkin koota takaisin yhteen – lopputuloksesta ei tietenkään tule samanlaista kuin aiemmin, vaan jotakin uutta.”

Elokuva sai ensi-iltansa Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla, joten saimme nauttia siitä aivan uunituoreena. Ohjaaja jatkaa esittelykierrosta seuraavaksi Oslossa. Noa Risbro Hjerrild on ehtinyt kuvausten jälkeen esiintyä toisessakin pitkässä elokuvassa sekä lyhyelokuvissa. Hän toteaa Tobiaksen roolin olevan näihin verrattuna kuitenkin huomionarvoisin, koska päähenkilönä hänet nähdään lähes joka kohtauksessa ja kuvassa. Risbro Hjerrild mielii jatkaa näyttelemistä ja myös suunnittelee hakeutuvansa alan koulutukseen, ja pääsykokeita varten hän parhaillaan harjoitteleekin yhdessä B.O.Y.-elokuvassa Jonasta näytelleen Jonathan Bergholdt Jørgensenin kanssa. 

Suomessa Green on vieraillut kerran aiemminkin, toisella elokuvafestivaalilla, mutta Risbro Hjerrildille kokemus oli ensimmäinen laatuaan. Green toteaa lämpimän sään olleen hiukan yllättävä asia, varsinkin kun edellinen vierailu oli keskellä kylmintä talvea. Viikonloppu Helsingissä kuluu nyt toki paljolti elokuvaa esitellessä, mutta he olivat viihtyneet hyvin ja ehtineet jo jonkin verran tutustua kaupunkiin esimerkiksi kävellen merenrannalla. ”Aivan kuin ilmakin olisi täällä jotenkin raikkaampaa ja saasteettomampaa kuin Tanskassa”, luonnehtii Risbro Hjerrild pohjoisen pääkaupunkimme tunnelmaa.

Johanna Koivusaari