Minä näin tv:n hohtavan – sarjasuosituksia R&A:n ohjelmistosta

Rakkautta & Anarkiaa

Tässä artikkelissa R&A:n viestintätiimi tekee vapaita assosiaatioita ja etsii epämääräisiä yhteyksiä festivaalin elokuvien ja männävuosien televisiosarjojen välillä.

Kaipaatko Anna Brotkinin rakastetun Aikuiset-sarjan milleniaalituskaa ja komediaa Kallion kaduilta? Meillä on sinulla lääke: Samppa Batalin Omenavarkaat! Tällä kertaa nuoret aikuiset sekoilevat ja miettivät sydänsurujaan Helsingin pilkkopimeässä talvessa ja mustavalkokuvissa, mutta meno on yhtä raikas ja reteä kuin keskikesällä. Oonan ja Artun voi kuvitella hämyisten baarien sivupöytiin…

Netflixin Bridgerton-sarjan neloskauden kuvaukset ovat ehkä vasta alkaneet, mutta sarjan fanien ei tarvitse enää odottaa! R&A:ssa historiallista pukuloistoa ja kuninkaallista draamaa vähän synkeämmällä twistillä tarjoilee Karim Aïnouzin Firebrand, jonka pääosissa Henrik VIII:n ja hänen viimeisen vaimonsa Katariina Parrin rooleissa nähdään Jude Law ja Alicia Vikander. Bridgertonin elkein Firebrand nostaa naishahmon historiallisen narratiivin keskiöön. Hurmurin rooleistaan tunnettu Law ei näyttäydy tässä elokuvassa Jonathan Baileyn tai Regé-Jean Pagen kaltaisena komistuksena: kuninkaan rooliin eläytyäkseen hän muun muassa käytti kuvauksissa kuvottavaa parfyymia, joka takaisi aidot reaktiot vastanäyttelijöiltä Henrik VIII:n märkiviin avohaavoihin. 

Kuluivatko kesäsi 2000-luvulla Summeri-sarjan parissa? Jos esimerkiksi H2O-sarjan australialaismerenneidot vangitsivat tuolloin sydämesi, saatat löytää samaistumispintaa elokuvavuoden ilmiöksi nousseen I Saw the TV Glow’n päähenkilöistä. Jane Schoenbrunin elokuvassa yksinäinen teini Owen löytää yhteyden ja ystävän The Pink Opaque -kulttisarjan ääreltä, mutta sarja alkaa vuotaa todellisuuteen ja meno muuttuu yhä kummemmaksi. Kaiken outouden keskellä elokuva vangitsee jotain hyvin todellista siitä, miltä nuoruusvuosien tv-pakkomielle voi tuntua – ehdoton R&A-tärppi siis jokaiselle tv:n ystävälle. 

Kaunis Jacob Elordi on muutamassa vuodessa hurmannut puolet maapallosta, ja taitavan näyttelijän nousukiitoinen ura on jo nyt tähtiin kirjoitettu. Hurjasta teinisarja Euphoriasta kaikkien huulille ja Tiktok-feedeille ponnistanut Elordi saa varmasti valita roolinsa, ja onneksi yksi tähden valinnoista oli Sean Price Williamsin The Sweet East. Satiiri amerikkalaisen yhteiskunnan nurjasta puolesta tihkuu surrealismia ja itärannikkogotiikkaa sekä muita televisiokasvoja. Elordin lisäksi sivuosassa nähdään The Bear -sarjasta tuttu tähtinäyttelijä Ayo Edebiri, joka on pokannut keittiödraamasta niin Emmyt kuin Golden Globetkin. The Sweet East on jokaiselle joka tietää jokaisen joka on jotakin – kuten siellä Amerikassa ehkä sanottaisiin! 

Onko elämässäsi ollut aukko sen jälkeen, kun viime vuosien hypetetyimpiin lukeutunut HBO-sarja Succession tuli keväällä 2023 päätökseen? Jonkinnäköistä lohtua Royn mediamoguliperheen metkuja seuranneille tarjoaa R&A:n ohjelmistossa purevan musta itävaltalaiskomedia Veni Vidi Vici, joka syynää ultrarikkaiden etuoikeutettua elämää partaveitsen terävyydellä. Maynardin miljardööriperheen temput saisivat ehkä jopa Logan Royn kalpenemaan – Maynardin perhettä nimittäin johtaa patriarkka, jonka metsästysharrastus ei rajoitu eläimiin. Kun Successionin hahmoissa oli havaittavissa kytköksiä Murdochin kieroilevaan mahtisukuun, Veni Vidi Vicin ohjaajat Julia Niemann ja Daniel Hoesl ovat kertoneet hakeneensa inspiraatiota niin ikään tosielämästä, nimeltämainitsemattomasta eurooppalaisesta hedge-rahastonhoitajasta. Kendall Royn räppiuran arvostajat voivat myös löytää Veni Vidi Vicistä tarttumapintaa!

Arrested Development on todistetusti (kirjoittajien mielestä) yksi kaikkien aikojen parhaita sitcomeja ja sen paluukaudet yksiä televisiohistorian huonoimpia jatkoviritelmiä. Aidot AD-fanit eivät tule koskaan unohtamaan dysfunktionaalisen perheen lankomiestä tohtori Tobias Funkea, joka löytää todellisen intohimonsa näyttelijäntaiteesta. Farkkushortsit jalkaan, tai siis ei koskaan jalasta pois, ja koekuvauksia kohti! Ja kas kummaa, samanlaiset haaveet pyörivät myös Kasper Rune Larsenin elokuvassa The Idiot, jonka jukuripäinen päähenkilö on nimeltään mikäs muukaan kuin Tobias. Pikimustassa tanskalaiskomediassa huumekoukusta toipuva Tobias omistautuu haaveelleen näyttelijyydestä, vaikka kykyjä ei juuri ole ja viimeisillään raskaana olevalta vaimolta tai muilta läheisiltä ei tukea tipu. Ohjaaja Larsen ja Tobiaksen näyttelijä Jacob Skyggebjerg saapuvat myös festivaalin vieraaksi – ehkä rohkenemme esittää yleisöstä varovaisen kysymyksen, oliko amerikkalaissarjalla mitään vaikutusta aihe- tai nimivalintaan. 

Vierähtävätkö lauantai-iltasi Avaran luonnon äärellä? Jos vastaus on kyllä, R&A-ohjelmistossa silmääsi saattaa miellyttää latvialaisanimaatio Flow! Vaikka nyt seurataankin animoituja eläinhahmoja, on elokuvassa samaa hypnoottista taikaa kuin klassikko-ohjelman ääreen syventymisessä. Nyt ei olla minkään Disney-animaation äärellä, sillä nämä eläimet eivät puhu, vaan kommunikoivat ja liikkuvat kuin Avarassa luonnossa konsanaan. Elokuvassa suuren tulvan keskellä seikkailee neuvokas musta kissa kumppaneinaan kultainennoutaja, kapybara, kissamaki ja sihteerilintu.

Olitko sinäkin yksi heistä, joka putkitti ensimmäisenä pandemiakeväänä Tiger Kingin kotisohvalla Dalgona-kahvia siemaillen ja leikkasi keittiösaksilla kesäksi sotkuisen mulletin? No niinpä, mikään muu kokemus ei ole yhdistänyt ihmisiä tällä tavoin varmaan viimeiseen 500 vuoteen. Sekopäinen true crime -dokumentti eläintarhan pyörittäjä/rikollinen/villieläin Joe Exoticista jää varmasti tuottaja Chris Smithin legendaksi, mutta hittidokumentaristi on hypännyt tiikerinhäkeistä jo seuraavan aiheen kimppuun. Smithin käsittelyyn pääsee tällä kertaa 1970-luvulla kukoistuksensa päivät nähnyt rockyhtye Devo, joka haastoi kaupallista mediamaisemaa ja yhteiskunnallisia asenteita surrealistisen huumorin ja kitsch-estetiikan keinoin. VAROITUS: Devo-elokuva voi aiheuttaa mielihalun pukeutua hupsuihin asuihin ja perustaa kantaaottavan rockyhtyeen. 

Australialainen Limbo-elokuva tarjoaa herkkua tv:n ystäville useammallakin rintamalla. Tummanpuhuvan trillerin pääosassa nähdään takavuosien suosikkisarja Mentalistista tuttu mies, nimiroolissa itse herra Mentalistina nähty Simon Baker. Bakerin roolisuoritus saattaa miellyttää myös Breaking Bad -sarjan faneja, sillä hänen hahmonsa tuo erehtymättömästi mieleen antisankarien kuningas Walter Whiten. Kuin kaksi marjaa! Visuaalisesti vaikuttava ja yhteiskunnallinen rikostarina miellyttänee myös True Detectiven ystäviä.

Ja kuka voisi ikinä unohtaa America’s Got Talentin yhdettätoista kautta, jaksoa numero 1102 ja nuorta laulajalupaus Grace VanderWaalia, joka valloitti amerikkalaisten sydämet ukulelellaan? Vuonna 2016 television edessä röhnötti varmasti myös eräs Francis Ford Coppola ja oli niin vakuuttunut VanderWaalin kyvyistä, että palkkasi laulajan unelmaprojektiinsa Megalopolikseen. Loppu on historiaa, tai jotain sinne päin. 

Martta Tuppurainen & Inari Ylinen