Islantilainen elokuvaohjaaja Kristín Jóhannesdóttir (s.1948) saapuu festivaalille esittelemään uusimman elokuvansa ALMA (2021). Jóhannesdóttir lähti vuonna 1969 Ranskaan opiskelemaan elokuvateoriaa ja -analyysiä ja hän valmistui tohtoriksi 1977. Opiskelut johdattivat cinefiilin tavoittelemaan unelmaansa elokuvaohjaajana ja hän lopulta päätyi suorittamaan Ranskassa tutkinnon myös elokuvaohjauksesta. Jóhannesdóttir on kolmen elokuvansa lisäksi ohjannut paljon teatteri-, radio- ja oopperaesityksiä. Vuonna 2015 ohjaajalle myönnettiin Islannin Haukan ritarikunnan risti panoksestaan islantilaiseen teatteriin ja elokuvaan.

Eteläsaksalainen Henrika Kull (s.1984) on opiskellut sosiologiaa Kölnissä. Elokuva sitoutui jo tuossa vaiheessa osaksi hänen opintojaan, ja myöhemmin hän suoritti elokuvatuottamisen ja -ohjaamisen tutkinnot Berliinissä. Hänen valmistumiselokuvansa JIBRIL esitettiin vuonna 2018 Berlinalen Panorama-sarjassa ja voitti useita palkintoja eri festivaalilla. Kull saapuu Helsinkiin uuden elokuvansa BLISS kanssa, joka niinikään sai ensi-iltansa Berliinissä Panorama-sarjassa. Elokuva on kuvattu oikeassa bordellissa Berliinissä, bordelliympäristö ja seksityö ovat olleet tärkeitä teemoja Kullille jo hänen ensimmäisistä elokuvaharjoitusprojekteistaan lähtien.

Unkarilainen tuottaja Dóra Nedeczky (s.1984) on opiskellut Budapestissa Eötvös Lorándin yliopistossa estetiikkaa ja elokuvatutkimusta. Hän perusti vuonna 2013 oman Mindwax tuontantoyhtiönsä, jonka monipuoliseen tuotantoon kuuluu niin dokumentteja, eksperimentaalista elokuvaa kuin musiikkivideoita. Nedeczkyn tuotantoon kuuluu mm. Peter Stricklandin ohjaama festivaalihitti GU04 (2019). Stricklandin ja Nedeczyn yhteistyö jatkuu myös lyhytelokuvassa COLD MERIDIAN (2020), joka esitetään R&A:n KEHOT, RAJAT -lyhärisarjassa.

Oslossa asuva Itonje Søimer Guttormsen (s. 1979) saapuu R&A:han vieraaksi esittelemään ensimmisen pitkän elokuvansa GRITT. Taidemaailmaan sijoittuvan satiirin miljöö on ohjaajalle tuttu: Hän on tehnyt uransa aikana lukuisia elokuva- ja taideprojekteja ja perustanut muun muassa taidefestivaali ByFlimmerin ja kuoron. Søimer Guttormsenin käyttää työssään kehittämäänsä ”lilithiläistä elonkuvatekometodia”, jossa neurooseja käytetään suunnannäyttäjänä. Lilithiläinen metodi pohjaa ikiaikaisten juutalaisten kirjoitusten Lilithiin, joka oli Aatamin ensimmäinen puoliso ennen Eevaa – Aatamin tavoin maan tomusta tehty. Lilith kuitenkin jätti paratiisin seikkaillakseen.

Palkittu norjalainen dokumentaristi Kenneth Elvebakk (s.1977) tekee tänä syksynä ensivierailunsa R&A:han uuden dokumenttinsa HELLO WORLD (2021) myötä. Ohjaajan edellinen elokuva BALLET BOYS (2014) nähtiin R&A:n ohjelmistossa vuonna 2014. Ammattimaisesta balettiurasta haaveilevista pojista kertova dokumentti keräsi laajasti palkintoja ja oli teatterilevityksessä ympäri maailmaa. Nuorten tarinat ja kasvukertomukset kiinnostavat ohjaajaa myös hänen uudessa dokumentissaan HELLO WORLD, joka kuvaa neljän queer-nuoren elämää nykypäivän norjalaisessa yhteiskunnassa.

Maja Borg (s. 1982) on Ruotsissa ja Englannissa työskentelevä taiteilija ja elokuvantekijä, jonka työt ylittävät sulavasti dokumentin, fiktion ja kokeellista elokuvan rajat. Borgin kokeelliset teokset ovat niittäneet menestystä festivaaleilla, vuonna 2014 Borg valittiinkin Dazed-lehden Visionaries-listalle 10 mielenkiintoisimman naiselokuvantekijän joukkoon. Sekä Borgin edellinen pitkä dokumenttielokuva FUTURE MY LOVE (2012) että uusin teoksensa PASSION ovat kiertäneet maineikkailla festivaaleilla ympäri maailmaa. R&A:ssa nähtävä PASSION käsittelee trauman työstämistä uskonnon ja BDSM:n keinoin.

Ohjaajakaksoset Romet ja Raul Esko (s.1999), tutummin EskoBros, edustavat virolaisen elokuvan uusinta sukupolvea. Kaksoset innostuivat elokuvanteosta jo 10-vuotiaina, kun he saivat vanhemmiltaan lahjaksi ensimmäisen kameransa. Yhteisproduktioita on syntynyt siitä lähtien vilkkaalla tahdilla ja innostus johdatti molemmat myös alan opintojen pariin Tallinnan yliopiston elokuvakouluun. Helsinkiin Romet ja Raul saapuvat esittelemään lyhytdokumenttinsa STRUCK BY LIGHTNING (2020), joka esitetään R&A:n virolaisia lyhytelokuvia esittelevässä sarjassa. Dokumentissaan veljekset pyrkivät ymmärtämään ystävänsä Brandon itsemurhaa ja menetettyä mahdollisuutta hyvästeihin.

Tukholmalainen elokuvaohjaaja Jonatan Etzler (s. 1988) on yksi ruotsalaisen elokuvan lupaavista tähdistä. Etzler on opiskellut elokuvaohjausta Tukholman taideyliopistossa ja hänen päättötyönsä GET READY WITH ME (2019) voitti Yhdysvaltain elokuva-akatemian kansainvälisen opiskelijasarjan vuonna 2018. R&A saa Etzlerin vieraakseen kun ohjaajan uusin lyhytelokuva SWIMMER (2020) esitetään festivaalilla. Tyylikäs komedia nappasi Clermontin-Ferrandin lyhytelokuvajuhlilla parhaan komediaelokuvan palkinnon vuonna 2021 ja on kerännyt ihastusta festivaaleilla ympäri maailman. Tällä hetkellä ohjaaja työskentelee ensimmäisen täyspitkän elokuvansa parissa.

Iuli Gerbase (s.1990) on brasilialainen käsikirjoittaja ja ohjaaja. Ohjaajan ensimmäinen täyspitkä elokuva THE PINK CLOUD (2021) sai maailmanensi-iltansa tammikuussa Sundance-festivaalilla ja on ollut laajasti festarilevityksessä ympäri maailman. Gerbase ei voinut aavistaa vuonna 2017 kirjoittaessaan elokuvaa, että fiktiivinen dystopia pinkistä myrkkypilvestä olisi julkaisuajankohtanaan uskomattoman osuva kuvaus nykytilanteen arkielämästä. Myrkkypilvi ajaa kaksi ihmistä neljän seinän sisälle karanteeniolosuhteisiin ja parisuhteeseen vastoin tahtoaan. Gerbase on käsikirjoittanut ja ohjannut myös kuusi lyhytelokuvaa ja valmistelee tällä hetkellä toista täyspitkää scifi-draamaa.

Ahvenanmaalainen Erik Enge (s.1996) on urallaan kovassa nousukiidossa oleva näyttelijä. Enge on näytellyt suurissa tuotannoissa pohjoismaissa, kuten esimerkiksi Suomessakin rakastetussa SILTA-sarjassa (4. kausi). Ensi vuonna hänet tullaan näkemään mm. Noomi Rapacen ja Jacob Oftebron rinnalla BLACKCRAB-trillerissä. Enge saapuu Helsinkiin esittelemään tähdittämänsä, jalkapallomaailmaan sijoittuvan TIIKERIT-elokuvan, joka kilpailee Ruotsin ehdokkaana pohjoismaisen elokuvaneuvoston elokuvapalkinnosta. Enge voitti Göteborgin elokuvafestivaalilla parhaan elokuvan Dragon-palkinnon, ja elokuva palkittiin parhaana pohjoismaisena elokuvana.

Islantilainen ohjaaja ja dokumentaristi Gudjón Ragnarsson saapuu Helsinkiin uusimman dokumenttinsa TYTÖT – PIDETÄÄN PALLO! (2021) myötä. Dokumentti seuraa tyttöjen koripallojoukkuetta ja valmentajaa Brynjar Karl Sigurðssonia, jonka valmennusmetodit herättävät paljon kriittisiä mielipiteitä niin tyttöjen vanhemmissa kuin islantilaisessa mediassa dokumentin julkaisun jälkeen. Ragnarsson on ohjannut dokumentin lisäksi kaksi lyhytelokuvaa.

Bucharestilainen elokuvaohjaaja Radu Jude (s. 1977) tunnetaan yhtenä romanialaisen nyky-elokuvan merkittävimmistä tekijöistä. Jude opiskeli elokuvaohjaajaksi Bucharestin Mediayliopistossa 2000-luvun alussa – samoihin aikoihin kun Romanian uusi aalto kehittyi ja alkoi kerämään laajempaa kansainvälistä tunnustusta. Vaikka ohjaaja lasketaan usein yhdeksi uuden aallon tekijöistä, irtaantui hänen kolmas elokuvansa AFERIM! (2015) silti uutta aaltoa määrittelevästä realismista. Visiönäärinen ohjaaja ei ole kiinnostunut luomaan elokuvallisia illuusiota, vaan pikemmin pyrkii muistuttamaan katsojaa elokuvan rakennetusta todellisuudesta. Monet Juden elokuvat linkittyvät kansalliseen identiteettiin ja romanialaiseen yhteiskuntaan, kuten myös R&A:ssa nähtävä tuore Berlinare-voittaja BAD LUCK BANGING OR LOONY PORN (2021).

Ruotsalainen elokuvantekijä Ninja Thyberg (s. 1984) saapuu Helsinkiin esittelemään täyspitkän debyyttinsä PLEASURE (2021) – feministinen elokuva pornoteollisuudesta komeilee vuoden R&A:n Gaalaelokuvana. Thyberg teki ensivierailunsa festivaalille jo vuonna 2016, kun R&A:n ohjelmistossa esitettiin ohjaajan feministinen lyhytelokuvaretrospektiivi. Elokuvien joukossa oli myös pornokuvauksia käsittelevä PLEASURE (2013). Thyberg halusi jatkaa aiheen parissa ja laajentaa lyhärin täyspitkäksi elokuvaksi. Elokuva vaatii vuosien taustatyön ja luottamuksen saavuttamisen pornon ammattilaisilta: ohjaajan aito käsitys teollisuudesta näkyy myös lopputuloksessa. Täyspitkä PLEASURE sai ensi-iltansa tammikuussa Sundance-festivaalilla ja on muotoutunut jo yhdeksi vuoden pysäyttävimmistä elokuvatapauksista.

Sofia Kappel (s.1998) tähdittää R&A:n gaalaelokuvaa PLEASURE (2021). Kappelilla ei ollut kokemusta näyttelijäntyöstä ennen elokuvaa, mutta ohjaaja Ninja Thyberg huomasi heti, että Kappelilla on rooliin tarvittavaa energiaa ja lahjakkuutta. Ruotsalaisnäyttelijä on kerännyt paljon ylistystä roolityöstään, joten on varmaa, ettei rooli jää Kappelin viimeiseksi.

Ohjaaja, journalisti ja kirjailija Kristina Lindström (s. 1957) on tunnettu erityisesti ruotsalaisia kuuluisia nimiä, kuten Olof Palmea ja Astrid Lindgreniä käsittelevistä dokumenteistaan. Ohjaaja, kulttuuritoimittaja ja kirjailija Kristian Petri (s. 1956), jonka tuottelias ura elävän kuvan parissa alkoi 1980-luvulla, on ohjannut useita kansainvälisesti menestyneitä elokuvia, kuten Cannesin Quinzaine des Realisateurs -sarjaan valitun elokuvan SOMMAREN (1995). Ruotsalaiset ohjaajat saapuvat Helsinkiin yhteistyönä tekemänsä dokumenttielokuvan THE MOST BEAUTIFUL BOY IN THE WORLD (2021) kanssa, jonka päähenkilön Björn Andrésenin kanssa pari työskenteli elokuvaa varten viiden vuoden ajan.