Brittiohjaaja Mark Jenkin (s.1976) on tuottelias elokuvantekijä, joka on vuodesta 1997 lähtien tehnyt yli 50 lyhytelokuvaa ja 2000-luvulla myös viisi pitkää. Vuonna 2012 hän laati “Silent Landscape Dancing Grain 13 Film Manifesto” -nimisen säännöstön, jota hän seuraa tehdessään elokuviaan. R&A:han Jenkin tuo Berliinin elokuvajuhlilla huomiota herättäneen kokeelisen elokuvansa BAIT. Se sijoittuu ohjaajan kotikulmille Cornwalliin ja kertoo kahden veljeksen ahdingosta turismin koettelemassa kalastajakylässä.

Mark Jenkin Helsingissä 20.–23.9.