Vuoden suurin ja kaunein elokuvafestivaali on vihdoin täällä! Seuraavat 10 päivää Helsingissä vallitsee elokuvan, kulttuurin, kohtaamisten ja juhlan täyteinen ilmapiiri.
R&A käynnistyi torstaina kahdella täydellä elokuvasalilla avajaisgaalassa. Festivaalin ensimmäinen vieras, avajaiselokuva Triangle of Sadnessin näyttelijä Zlatko Buric tuli ja meni, hurmattuaan festivaaliyleisön unohtumattomalla olemuksellaan. Helsinkiin on saapunut myös The Middle Manin ohjaaja Bent Hamer ja hopeisella leijonalla palkitun Seek Bromancen ohjaaja Samira Elagoz, jonka elokuvan ja esitystaiteen rajapinnalla liikkuva teos nähdään Bio Rexissä 17.9. ja 19.9.
Festivaalin ensimmäinen viikonloppu on säihkyvän elokuvatarjonnan lisäksi täynnä monipuolisia tapahtumia. Bio Rexin festivaalikeskuksessa käynnistyvät Renaz Ebrahimin luotsaamat keskustelut. Lauantaina 17.9. pureudutaan elokuvarakkauteen.
Lauantai-ilta huipentuu festivaalin 35-vuotisbileisiin, jossa voi tanssia yön pimeille tunneille. Luvassa on myös salaperäinen syntymäpäiväyllätys festivaalille. Ennen juhlintaa voi käydä katsomassa niin ikään 35 vuoden kunnioitettavaan ikään ehtineen Totoron.
Viikonloppuna on mahdollisuus nähdä Carla Simonin palkitun Alcarràs, vanhan R&A-suosikin Jacques Audiardin Pariisi 13. kaupunginosa, Julie Bezerra Madsenin koskettava All that to remains to be seen ja Rita Baghdadin kumouksellinen dokumentti Sirens.
Ihastuttavaa festivaaliviikonloppua!