/ Uutiset
Samira Elagoz kuvaa itseään peilin kautta. Hän on ala

Seek Bromance on maailman loppuun sijoittuva transromanssi, kuumeinen matka ja jäähyväisten hetki. Teos saa kotimaisen ensi-iltansa osana Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin ohjelmistoa.

Kaksi transmaskuliinia tapaa pandemian alussa. Samira Elagoz lähtee Los Angelesiin tapaamaan brasilialaista taiteilijaa, Cade Mogaa. Taiteilijoiden on tarkoituksena kuvata toisiaan kuukauden ajan, vailla käsikirjoitusta. Elokuva on sukellus sukupuolen ja seksuaalisuuden syvyyksiin. Lockdown pitenee ja kaksikko matkaa läpi pandemian autioittaman maailman, vailla päätepistettä.

Elagoz taltioi yhteistä matkaansa Mogan kanssa, aina ensimmäisistä hetkistä eroon. Transromanssin lisäksi elokuva dokumentoi Elagozin pitkiä jäähyväisiä femme-identiteetilleen.

“Ryhdyin tekemään teosta, joka minun oli itse nähtävä kamppaillessani sukupuoleni kanssa. Transteosta, jossa ei ole kyse cisihmisten valistamisesta, olemassaolomme oikeuttamisesta tai säihkyvän positiivisista esimerkeistä, vaan aidosta tarinasta, jossa transihmiset ovat mutkikkaita ja vaikeita, edistyksellisiä ja ihailtavia, problemaattisia ja samastuttavia. Tarinaa, jossa he ovat kapinalisia, rakastajia ja luojia”, kertoo Elagoz.

Elagozin Hopeisella leijonalla palkittu teos nähdään osana syksyn ohjelmistoa, yhtenä Avainelokuvista. Seek Bromance liikkuu elokuvan ja esitystaiteen rajapinnoilla. Elagoz nähdään siis myös itse Bio Rexin lavalla. Liput erikoisnäytökseen tulevat myyntiin 8.9. Elagoz teki R&A-debyyttinsä vuonna 2017, teoksellaan Craigslists Allstars.