Iranista kantautuu tällä hetkellä hälyttäviä uutisia. Kuluneen ja edeltäneen viikon aikana maassa on vangittu jo kolme elokuvantekijää. Henkilökohtaisten tragedioiden lisäksi huolestuttavaa on ihmisoikeuksien ja sananvapauden suunta. Niin Cannesin elokuvajuhlat kuin Berlinale ovat vaatineet elokuvantekijöiden pikaista vapauttamista. Myös The International Coalition for Filmmakers at Risk (ICFR) on vedonnut Iranin viranomaisiin.
Viime viikolla 9.7. vangittiin sekä elokuvantekijä Mohammad Rasoulof että dokumentaristi ja tutkija Mostafa Al-Ahmad. Rasoulof on keskittynyt kotimaansa sosiaalisen todellisuuden läpivalaisemiseen. Rasoulofin liikkumisvapautta on rajoitettu jo vuodesta 2017, kun hänen elokuvansa A Man of Integrity voitti Un Certain Regard -palkinnon Cannesin elokuvajuhlilla. Ohjaajan elokuva There Is No Evil nähtiin Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla vuonna 2020, jolloin se voitti myös Berlinalen Kultaisen karhun. Kumpikin ohjaaja oli allekirjoittanut julkisen kannanoton siviileihin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan.
Mohammad Rasoulefin There Is No Evil nähtiin R&A:ssa vuonna 2020
Tämän viikon maanantaina vangittiin myös pitkäaikainen R&A-suosikki, ohjaaja Jafar Panahi. Ohjaajan kansainvälisesti palkittu Taxi Teheran herätti suosiota myös Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla vuonna 2015. Elokuvassa Panahi ajelee pitkin Teheranin katuja ja keskustelee niin taiteesta kuin politiikasta. Terävä, tarkkanäköinen ja pisteliään hauska elokuva voitti samana vuonna myös Berliinin elokuvajuhlien pääpalkinnon. Iranin hallintoa kritisoiva Panahi on jo ennestään ollut kontrollin kohde. Hän on viettänyt esimerkiksi vuosia kotiarestissa. Tilanne kärjistyi pidätykseen, kun Panahi yritti tiedustella syyttäjävirastolta Rasoloufin ja Al-Ahmadin vangitsemisesta.
“Kansainvälisen yhteisön, mukaan lukien Suomen poliittisen johdon, pitää reagoida näihin pidätyksiin voimakkaasti ja vaatia vangittujen välitöntä vapauttamista.”
Helsinki International Film Festival – Rakkautta & Anarkiaa puolustaa niin sananvapautta kuin taiteellista vapautta ja tuomitsee jyrkästi elokuvantekijöiden vangitsemisen.
“Rakkautta & Anarkiaa puolustaa ehdoitta taiteellista ilmaisunvapautta ja väkivallattoman mielipiteenilmaisun vapautta. Pidätykset ovat selvästi osa Iranin nykyhallinnon yrityksiä tukahduttaa kansalaisten väkivallaton mielipiteenilmaisu ja oikeutettu protestointi viranomaisten mielivaltaista sortoa vastaan. Kansainvälisen yhteisön, mukaan lukien Suomen poliittisen johdon, pitää reagoida näihin pidätyksiin voimakkaasti ja vaatia vangittujen välitöntä vapauttamista”, kommentoi R&A:n taiteellinen johtaja Pekka Lanerva.